Spider-Man 3 - Hämähäkkimies 3 valkokangas

Kaksi ensimmäistä Hämähäkkimies-elokuvaa edustivat sarjakuvafilmatisointien lukuisassa joukossa onnistuneimpia teoksia. Sam Raimin ohjaamat Hämähäkkimiehet kykenivät nousemaan omilla avuillaan toimiviksi elokuviksi, ilmiöksi, joka ei ollut riippuvainen vain alkuperäisestä sarjakuvasta. Oikeastaan vain Batman-elokuvat ovat kyenneet samaan.

Sen sijaan, että kolmannessa Hämähäkkimiehessä olisi rakennettu tarinaa määrätietoisesti eteenpäin, palataankin aiempiin tarinalinjoihin, joita yritetään rautalangalla parsia kasaan. Lopputuloksessa ei ole paljoa arvailun varaa ja kolmas Hämähäkkimies laahustaakin tuttuja latuja vailla tuoreita ideoita ja kunnollista jännitteen rakentelua. Supersankariseikkailuksi Hämähäkkimies 3 on totinen ja tylsä.

Perusongelma on tarinassa, tai ennemminkin siinä, ettei yksioikoinen tarina kanna mitenkään lähes kaksi ja puolituntista elokuvaa. Henkilöhahmojen tasolla juonta on yritetty väkisin kasvattaa suuren draaman mittoihin, mutta lopputulos muistuttaa enemmän television teinisaippuasarjaa. Kokonaisuutta ei pelasteta edes suureellisella toiminnalla, vaikka efektipaja parhaansa on tehnytkin. Silmänlumeena toiminta on näyttävää, mutta ideaton samojen temppujen toistelu menettää äkkiä viehätyksensä, kun toimintakohtaukset eivät edes liiemmin tue muuta tarinaa. Itsetarkoituksellinen efekteillä briljeeraaminen koitui taannoin myös Peter Jacksonin King Kongin kohtaloksi.

Hämmentävää oli myös pääosakaksikon välisen kemian väljähtyminen. Väkinäinen ihmissuhteilla pelaaminen on vienyt tunnelmasta vilpittömyyden ja raikkauden. Yliyrittämistä kuvastaa hyvin myös Hämähäkkimiehen vastustajien määrä. Nyt Hämiksen on tehtävä tilit selviksi kolmen vastustajan kanssa. Tämä hajottaa kokonaisuutta aivan turhaan, sillä esimerkiksi Venom-hahmo on tarinan kannalta täysin turha ja epäolennainen. Hiekkamiehessä pilkistää edes vähän sitä ristiriitaisuutta ja henkien taistelua, mikä oli kahden ensimmäisen elokuvan hahmojen ydin. Kolmen vastustajahahmon kautta rakentuvat teemat eivät saa mitenkään riittävästi tilaa syventyäkseen mielekkääksi sisällöksi, kun Peter Parkerin on vielä selvitettävä asiat oman "pimeän" puolensa kanssa.

Komediallisuus on kolmannessa Hämähäkkimiehessä jätetty selkeästi syrjään, mutta tarvittavaa synkkyyttäkään tarinaan ei ole tavoitettu. Reippaalla ironialla olisi voitu pelastaa jotain, mutta huumori jää lähinnä päätoimittaja Jamesonin meuhkaamiseen, joka huvittanee alakouluikäisiä. Toki elokuvasta tahatontakin komiikkaa on löydettävissä, sillä pahaksi muuttuva Peter Parker alkaa pukeutua hurjemmin ja olevinaan herättää naisten huomiota. Kovis-Peter tosin näyttää enemmän nyssykältä wannabe-homolta.