Sitä tikulla silmään...

Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee. Ohjaaja Sam Raimi olisi kaivannut vuonna 1987 tikkua näköelimiin, sillä Evil Dead II toisti hyvin pitkälle ensimmäisen The Evil Deadin tarinan, tehokeinot ja efektit.

Isoa tikkua ei kuitenkaan olisi tarvinnut tarjota, sillä vaikka Evil Dead II onkin lähinnä ensimmäisen osan versiopäivitys nimellisin juonipäivityksin, eroaa se luonteeltaan edeltäjästään riittävästi. Ei aina hyvään suuntaan, mutta eroaa kuitenkin.

Evil Dead IIEvil Dead oli tarkoitettu säikyttelemään tosissaan ja varsin ilkeällä tavalla, minkä raiskaavat puut ja nilkkaan hakatut lyijykynät osoittivat. Jatko-osa sen sijaan heittää jo alkuvaiheissa mustan huumorivaihteen päälle ja on suureksi osaksi yliampuvaa slapstick-huumoria. Demonien temmellystä ja veriryöppyjä sekä niiden keskellä kärsivää Ashia (Bruce Campbell) ei voi pitää varsinaisena kauhuna vaan oikeilla näyttelijöillä varustettuna vanhan liiton animaationa. Tom & Jerry sekä Maantiekiitäjät ovat samoilla linjoilla, niin yliampuvaa meno on.

Elokuva on lähes puoliväliin asti Ashin sooloilua, kunnes kuuluisalle metsämökille änkeää muutama muukin henkilö kokemaan karmaisevia kuolemia. Muut hahmot ovat täysiä turhakkeita ja olemassa vain menehtyäkseen näyttävästi, mikä lisää piirroselokuvamaisen tunnelman räväkkyyttä mutta toisaalta myös etäännyttää elokuvasta, koska kenestäkään ei ole väliä ja Raimin temput alkavat tuntua kaavamaisilta. Loppua kohden elokuva vähän jäntevöityy ja onneksi sille ei ole kertynyt pituutta kuin 84 minuuttia. Loppuhuipennus on teoksen parasta antia ja edelleen näyttävä ässä hihasta, jota ei osannut odottaa.

Evil Dead IIEvil Dead II:n tarina jatkuu suoraan löyhän elokuvatrilogian seuraavassa osassa Army of Darkness, joka siirtää Ashin aivan eri ympäristöön ja joka on kulttiklassikon maineessa. Kulttiklassikko on myös ensimmäinen The Evil Dead, joten kakkososan tehtäväksi jää olla kahden kulttielokuvan välissä oleva täytepala. Kernaasti sen katsoo uudestaankin näin parinkymmenen vuoden tauon jälkeen, mutta täysin omillaan se ei enää pärjää. Yhtä kaikki alkuperäinen Raimi on aina parempi vaihtoehto kuin esimerkiksi lattea Evil Dead -remake.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,4 / 5 henkilöä

Lue myös