Joka leikkiin ryhtyy valkokangas

Keskilännen talvinen 6000 asukkaan tuppukylä, jonka luonnonsuojelualue kätkee lentokoneenraadon ja yli 4 miljoonaa dollaria. Mitä tapahtuu, kun kolme aivan tavallista miestä osuu paikalle ja alkaa puntaroida, mitä tehdä löydöllään? Mitä tapahtuu, kun kettu näkee kanatarhan oven avonaisena?

Sam Raimin ohjaama elokuva ei ole aivan sitä, mitä kauhuelokuvien klassikon tekijältä ensiksi odottaisi. Joka leikkiin ryhtyy on trilleri tavallisista ihmisistä. Käsikirjoittaja Scott B. Smith on kirjoittanut tragediamuotoisen tarinan, joka kulkee vääjäämättömästi kohti ennalta määrättyä loppuaan. Hengissä ei selviä kuin muutamat. Ja korpit vain istuvat puussa ulkopuolisina tarkkaillen tapahtumia ja odottaen ruumiita. Samassa seurassa istuu myös se katsoja, joka muistaa Raimin uran ensimmäiset filmit.

Elokuvaa on vaikea olla vertaamatta Coenin veljesten Fargoon. Elementit ovat kummassakin filmissä samankaltaiset: talvi, maaseudun takakylä, onnettomia tavallisia tunareita ja tapahtumien ajautuminen arvaamattomasti sivuraiteille. Kaikki Raimin elokuvan roolihenkilöt ovat hyvin tavallisia ihmisiä: Hank (Bill Paxton) ja vaimonsa Sarah (Bridget Fonda) ovat peruskeskiluokkaisia amerikkalaisen unelman rakentajia. Hankin veli Jacob (Billy Bob Thornton) ja hänen kaverinsa Lou (Brent Briscoe) ovat väliinputoajia, mutta heillä on paikkansa pienessä kyläyhteisössä. Filmin painopiste on ihmissuhteiden muutoksilla ja ihmisten muuttumisella, kun näennäisen tasapainoiseen arkeen tipautetaan taivaalta merimiessäkillinen taaloja. Kun miesväki on päättänyt pitää itsellään löytämänsä rahat, iskee päälle lähes paranooinen pelko kiinnijäämisestä. Paniikkitilassa olevat ihmiset tekevät hätiköityjä ratkaisuja ja yrittäessään peittää edellisiä tekojaan uppoavat yhä syvemmälle suohon. Ja miten voi olla pikkukylässä rikollinen eikä jäädä kiinni, kun poliisinkin kanssa pitää jäädä aina jutustelemaan.

Pääosassa tavalliset kuolevaiset

Elokuvassa ei liikaa mässäillä väistämättömillä kuolemantapauksilla, vaikka pieniä shokkivälähdyksiä löytyykin ja ainahan amerikkalaisesta elokuvasta pitää paukkurauta-akrobatiaa olla. Mutta tällä kertaa sitä on sopivassa määrin. Alar Kivilon kuvaus on melkoisen karun yksinkertaista ja kamera-ajoja on karsittu. Erikoistehosteita ei liiemmin ole eikä mikään elokuvassa räjähdä. Liiallista kamerakulmien kanssa hosumista on ansiokkaasti vältetty ja juoni eteneekin näyttelijöiden suoritusten voimalla. Loppua kohden alkaa tarinan ote kuitenkin herpaantua ja pienehköä tyhjäkäymistä löytyy koko pituudelta.

Elokuva-alan monitoimimies Billy Bob Thorntonin roolisuoritus isoveli Jacobina on loistava. Hän säilyykin koko elokuvan arvoituksellisimpana ja kiinnostavimpana hahmona. Kautta linjan näyttelijätyö on yllättävän elämänmakuista. Näitä ihmisiä, heidän valintojaan ja toilailujaan on helppo ymmärtää. Hollywoodin supersankarit on tällä erää jätetty kotiin kasvamaan ja tilaa on tehty tavallisille kuolevaisille.