Spider-Man 2 - Hämähäkkimies 2 valkokangas

Nuori Sam Raimi nousi kulttimaineeseen 1980-luvulla Evil Dead splatter-elokuvillaan, joiden halvalla kyhätyt, mutta oivaltavat erikoistehosteet herättivät ansaittua huomiota. 1990-luvun aikana hänestä muokkautui salonkikelpoinen Hollywood-ohjaaja. Raimin tie Hollywoodin huipulle on kulkenut hieman samanlaisia polkuja kuin Peter Jacksoninkin. Nykyisin molemmat entiset kauhuelokuvafriikit ovat menestyviä ykkösrivin ohjaajia, jotka voivat valita projektinsa varsin vapaasti. Raimista on kehkeytynyt monipuolinen ammattilainen, jolta luonnistuu niin romanttinen draama kuin jännityselokuvakin. Omimmillaan hän on silti fantasian ja erikoistehosteiden maailmassa. Juuri tätä tarjoaa Raimin uusin ohjaus Spider-Man 2.

Peter Parker (Tobey Maguire) on käynyt koulun loppuun ja siirtynyt yliopistoon opiskelemaan luonnontieteitä. Siinä sivussa hän yrittää elättää itsensä erilaisilla hanttihommilla, kuten pitsakuskina ja Hämähäkkimiehen valokuvien kauppaamisella. Samalla suhde lapsuudenrakkauteen Mary Janeen (Kirsten Dunst) pitäisi saada määriteltyä. Nuori rakkaus on ongelmallista muutenkin, mutta koska Parker on Hämähäkkimies, hän on huolissaan myös Mary Janen turvallisuudesta. Niinpä uhrautuminen ja yksinäinen supersankarin elämä näyttääkin Parkerin ainoalta mahdollisuudelta. Varsinkin kun Tohtori Octavius (Alfred Molina) alkaa terrorisoida kaupunkia epäonnistuneen fuusioenergiakokeen seurauksena.

Spider-Man 2 toimii komeasti. Erikoistehosteet ovat kehittyneet sitten ensimmäisen elokuvan ja Hämähäkkimiehen loikat kaupungin yllä ovat erittäin näyttäviä. Raimi ei kuitenkaan syyllisty tyypilliseen liioitteluun, jossa huonoa juonta paikkaillaan ylipitkillä toimintajaksoilla. Spider-Man 2:ssa tehosteet toimivat tarinan ehdoilla, eikä päinvastoin. Kun Parker on masentunut, ei seittien heittelykään onnistu, vaan hän joutuu keskustelemaan ongelmistaan lääkärin kanssa.

Elokuvan keskiössä ovat ihmiset ja ihmissuhteet. Yksinäisyydestä kärsivän sankarin elämää maalaillaan suhteessa herkkään naisenalkuun, katkeraan ystävään, ylikierroksilla käyvään päätoimittajaan ja tietenkin hulluun neroon. Tohtori Octavius Hämähäkkimiehen vastaparina on vaikuttava ilmestys. Hänen selkäänsä kiinnittyneet mekaaniset lonkerot on toteutettu hienosti. Kommentoidessaan Doc Ockin tunnetiloja ne laajentavat hänen persoonansa todelliseksi ihmishirviöksi. Kun Molina vielä lonkeroiden rinnalla näyttelee traagisen hirviön roolin vivahteikkaasti, on koossa kompleksisen koskettava hahmo, johon Parkerkin samastuu.

Nuoren rakkauden kuvaus on yksi elokuvan pääteemoista ja sen eteneminen esitetään vakuuttavasti. Maguire on hienon epätodennäköinen valinta supersankariksi. Hän tuo Hämähäkkimieheen sellaista herkkyyttä, jota ei esimerkiksi Batmanissa ole koskaan nähty. Yhdessä Dunstin kanssa pääpari on raikkaan tuore ilmestys. Heidän välinen kemia toimii, vaikkei seurustelusta näytäkään tulevan mitään. Yksi elokuvan vahvuuksia onkin realistinen ote fantasiamaailmaan. Kun hahmoihin suhtaudutaan tosissaan, tulee parempaa draamaa. Tämä ei tarkoita ryppyotsaista tosikkomaisuutta, vaan sitä, etteivät tyylittely ja ironisointi pilaa hyvin kirjoitettua ja ohjattua tarinaa. Spider-Man 2 on pitkiin aikoihin parasta sarjakuvaan pohjautuvaa Hollywood-viihdettä.

Joutuuko Parker siis jatkossakin kantamaan raskaan kaksoisrooliin taakkaa yksin, vai pääseekö hän jakamaan salaisuuden jonkun kanssa? Ja joutuuko hän yhä ihailemaan Mary Janea vain ystävänä? Jääköön paljastamatta. Lisää jatko-osia lienee kuitenkin luvassa, sen verran auki tarina lopussa jää.