Paksuna valkokangas

Paksuna on varsin hauska ja hienovaraisen alavireinen komedia kunnianhimottomasta nahjuksesta, joka erään viinan- ja pilvenhuuruisen illan päätteeksi pistää upean uranaisen paksuksi.

Elokuvan ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja Judd Apatow on yksi Suomenkin televisiossa esitetyn nuortensarjan, Freaks and Geeksin (1999–2000), tekijöistä. Koulumaailmaan sijoittuneen sarjan pääosissa loistivat tavallisesti amerikkalaisista nuorisosarjoista poisrajatut fiksut nörtit. Lopputulos oli pitkälti hienojen hahmojen ja loistavan dialogin varaan rakennettu, samaan aikaan ajatuksia herättävä ja hillittömän hauska komedia. Paksuna ei yllä Freaks and Geeksin tasolle, mutta kantaa paremmin kuin Apatow’n edellinen elokuva 40 vuotta ja neitsyt (2005).

Paksuna jatkaa ohjaajalleen ominaisella dialogipainotteisella linjalla. Elokuva luottaa puheeseen ja vastakkainasetteluista syntyviin konflikteihin. Keskeisin vastakkainasettelu on toimittajanuraansa varsin vakavasti suhtautuvan Alisonin (Katherine Heigl) ja tyhjäntoimittaja Benin (Seth Rogen) välillä. Lisäsyvyyttä eroavaisuuksiin haetaan lähipiireistä: Benin laiskanpulskeista kämppäkavereista ja Alisonin sisaren näennäisen konservatiivisesta perheestä.

Kavereidensa silmissä pilvenpolttoa ja alastomia näyttelijättäriä rakastava Ben on suuri sankari kellistäessään hehkeän Alisonin sänkyynsä. Katsojalle Ben näyttäytyy ennemminkin sympaattisena antisankarina todetessaan riisuutuvalle Alisonille: "You’re prettier than me. Much prettier."

Alison elää maailmassa, jossa jokaisen odotetaan tavoittelevan taloudellista menestystä ja oikeanlaista ulkonäköä. Pinnallinen kiiltokuvakulttuuri kiteytyy E! Entertainment -ohjelmaan, jossa Alison työskentelee toimittajana. American Idolista suomalaiskatsojillekin tuttu Ryan Seacrest tekee railakkaan itseironisen cameon Alisonin koppavana kollegana.

Vastakkainasettelu on hedelmällinen huumorin lähde, mutta liiallinen kärjistäminen johtaa kliseisiin. Mietojen huumeiden käyttäjät esitetään jälleen velttoina vätyksinä ja keskiluokkaisen perheen kulissit alkavat halkeilla heti, kun niitä hieman raaputetaan. Erityisen kliseistä on miesten ja naisten vastakkainasettelu, jota rakennetaan stereotyyppisten sukupuoliroolien avulla.

Paksuna-elokuvan alussa revitellään niin roisilla äijähuumorilla, että sen pehmentäminen loppua kohti tuntuu osoittelevuudessaan epäuskottavalta. Hienoa elokuvassa on kuitenkin se, että kaikille osapuolille nauretaan yhtä lailla. Apatow’n maailmassa vapauttavaa onkin juuri kaikelle ja kaikille nauramisen mahdollisuus: vahingonilo on paras ilo myös silloin, kun vahinko sattuu omalle kohdalle.

Uransa huipulla paistattelevalla ohjaajalla on kieltämättä älyä ja tilannetajua. Ylistystä ja katsojia keränneessä Paksuna-elokuvassa huumoria ammennetaan oikeasti hienoista hahmoista oivallisen dialogin avulla. Elokuvan vahvuudet ovat Apatow’n aiemmista töistä tuttu tasapaino vakavan ja hauskan välillä sekä loistavasti kohdilleen osunut roolitus. Lopputulos ei saa kiemurtelemaan naurusta mutta viihdyttää koko komedian ennätyksellisen pitkän, reilun kahden tunnin, ajan.