Risto Räppääjä ja yöhaukka valkokangas

Risto Räppääjät ovat olleet tämän vuosituhannen menestynein suomalainen elokuvasarja. Tekotahdille ja elokuvien saavuttamille katsojamäärille vertailukohtaa on haettava lähinnä Uuno Turhapuroista. Toki Uunojen menestys oli omaa luokkaansa, mihin Risto Räppääjät tai mikään muukaan kotimainen elokuvasarja tulee tuskin koskaan yltämään.

Risto Räppääjä ja yöhaukka on sarjan kuudes elokuva. Konsepti on sama kuin kahdessa edeltävässäkin Räppääjässä. Elokuva on kuvattu kesällä Naantalissa Timo Koivusalon johdolla ja ensi-ilta on helmikuussa hiihtolomakauden alla.

Sinikka ja Tiina Nopolan käsialaa olevassa tarinassa Risto ja Nelli löytävät rantahiekasta vanhan sormuksen. Paikalla aloitetaan arkeologiset kaivaukset ja Risto innostuu leikkimään Indiana Jonesia. Sitten arvokas sormus katoaa.

Elokuva lähtee liikkeelle reippaalla otteella. Riston Indy-leikeissä on poikamaista lennokkuutta, mutta puolenvälin jälkeen liito loppuu. Syy on yksinkertainen. Tarinasta katoaa jännite, sillä sormuksen katoamisessa ei ole mitään mysteeriä. Sormus vain juuttuu Rauha-tädin sormeen ja Lennart yrittää pelastaa mielitiettynsä nolosta tilanteesta. Loppu elokuvasta pyörii sormuksen palauttamisen ympärillä.

Tarinan lässähtäminen näkyi hyvin ennakkokatselun täpötäydessä salissa. Ydinkohderyhmään kuuluvan oman koekatsojan lisäksi moni muukin lapsi ilmaisi pitkästymisensä levottomalla liikehdinnällä. Vaikka tarinan painopiste on pääosin Ristossa ja Nellissä, Rauhan ja Lennartin sohlaaminen sormuksen kanssa vie liikaa tilaa, mitä juonen paikallaan polkeminen korostaa. Riston Indy-leikkiin sisältyvää seikkailuotetta ei hyödynnetä vaan se jää nopeasti taka-alalle samoin kuin Riston ja Nellin varhaisteini-ikäinen rooleilla leikkiminen.

Samuel Shipway ja Sanni Paatso ovat myös kasvaneet kymmenkesäisistä roolihahmoistaan ulos. Teini-ikäisinä he eivät ole enää luonnikkaita lapsia. Aikuisnäyttelijät ovat sen sijaan elokuva elokuvalta päässeet paremmin sisään hahmoihinsa ja ylinäytteleminen on hioutunut roolihahmojen nyansseiksi. Minttu Mustakallio ja Vesa Vierikko ovat kuin luotuja Rauhaksi ja Lennartiksi.

Kotimaista koko perheen elokuvaa tehdään sen verran vähän, että Risto Räppääjille toivoisi edelleen jatkoa. Konsepti on toimiva, kunhan elokuvat eivät jää liikaa toistamaan samoja asioita ja tarinoissa säilytetään tarvittava lennokkuus. Jatkon kannalta lienee myös olennaista löytää uudet pääosatähdet.