Tippa tappaa - myös Koivusalon Rentun ruusussakin

Yhden suomalaisen kevyenmusiikin suurimman - ja edesmenneen - legendan eli Irwin Goodmanin alias Antti Hammarbergin tarina on nyt saatettu valkokankaalle. Puuhamiehenä on toiminut jälleen Timo Koivusalo. Irwin Goodmanin elämäntarinaa kertova Rentun ruusu on loogista jatkoa Koivusalon edelliselle elokuvalle, Tapio Rautavaarasta ja Reino Helismaasta kertoneelle Kulkurille & Joutsenelle. Tarinat ajallisesti yhdistävä, maaginen vuosi on 1965, jolloin Reino Helismaa kuoli ja Irwin teki ensi levytyksensä.

Koivusalo on myöntänyt ihailevansa ja kunnioittavansa suuresti niin Rautavaaraa, Helismaata kuin Irwiniäkin. Miehen henkilökohtainen intressi näiden elokuvien tekemiseen on ollut ilmeinen. Toki tuottaja Koivusalo on nähnyt esimerkiksi juuri Irwin Goodmanin ja Vexi Salmen tarinassa myös suurta yleisöä kiinnostavan potentiaalin. Ohjaajana taas Koivusaloa innosti eniten viihdyttäjän ja viihteentekijän näkökulma, eli minkälainen oli Antti Hammarberg ja minkälainen oli taas Irwin Goodman sekä koko kyseessä oleva aikakausi.

- "Kun itse muistaa 60-luvun loppupuolesta eteenpäin hoilanneensa Irwinin lauluja, niin se on aika hienoa päästä tekemään kuvaa semmoisesta kaverista, jonka elämää on ikään kuin kaukaa ihaillut, ja pikkupojan päässä kaikki näyttää niin paljon suuremmalta ja ihmeellisemmältä. Nyt pääsi ikään kuin sitä tutkimaan, mikä se todellisuus on ollut - ja todellisuus on ollut tarua kummempi."

Viihteentekijöiden elämä iloineen ja suruineen on näissä mainituissa Koivusalon elokuvissa hyvin samanlaista, vain aikakausi on eri. Irwinin aikana viihteen tekemisen ehdot kovenivat, kun lehdistö alkoi kulkea tähtien kintereillä ja retostella näiden tekemisistä Aika tulee näyttämään jatkuuko Koivusalon viihdyttäjä/viihteentekijä-elokuvien sarja. Mielenkiintoa miehellä ainakin on tematiikan jatkamiseen.

- "Voisi sanoa, että varmasti on joskus tulossa jatkoa, mutta ei nyt varmaankaan seuraava elokuva, koska haluaisin tehdä jotakin ihan muuta - mutta jotakin tuon tyyppistä olisi kiva tehdä. Esimerkiksi samasta aiheesta ihan fiktio, se olisi mielekästä, vaikka jonkun managerin näkökulmasta."

Salmi tarinan kertojana

Oikeasti elossa olleista henkilöistä kertovat elokuvat vaativat suuren taustatyön. Rentun ruusun kohdalla Koivusalon käsikirjoitustyötä helpotti Vexi Salmi, joka toimii elokuvan kertojana. Vexihän lukeutui Irwinin lähimpiin ystäviin, tunsivathan he toisensa jo poikavuosista lähtien, ja Vexi sanoitti ja manageroi myös Irwinin musiikin. Rentun ruusu on siis itse asiassa Vexi Salmen näkökulmasta kerrottu tarina Irwin Goodmanista.

Kansallisesti tunnetuista henkilöistä kertovat ja lähihistoriaan sijoittuvat tarinat määrittävät myös suomalaisuutta, minkä Koivusalokin allekirjoittaa, eikä hän väheksy myöskään nostalgisoinnin leimaa.

- "Se nostalgisointi tulee katsojan omasta päästä, niiden omien kullanhohtoisten silmälasien ja aurinkolasien läpi. Tämäkään elokuva ei ole mikään kiiltokuva, vaan kun meillä itsellämme liittyy niihin ajanjaksoihin linkittyviä mukavia muistoja, ja se nostalgia tulee sen kautta. Mutta toki epookkiin tehty elokuva, lähihistoriaakin tehty, kyllä se on myös valmis kulissi, joka tekee semmoisen aika lämpimän ilmapiirin siihen."

Näyttelijä paikallaan

Jo Kulkurissa & Joutsenessa näyttelijätyö oli ihailtavan hienoa ja näyttelijätyö on myös Rentun ruusun ehdoton helmi. Martti Suosalo oli ollut Koivusalolle heti selkeä valinta Irwinin rooliin. Koivusalo kehuu Suosaloa, eikä suotta, sillä lukeutuuhan mies tällä hetkellä maamme ykkösnäyttelijöihin huiman muuntautumiskykynsä ansiosta. Suosalo osaa paneutua hyvinkin erilaisiin rooleihin ja Rentun ruusussa myös yhteispeli Vexi Salmea näyttelevän Ilkka Koivulan kanssa sujui moitteetta.

Suosalo itse piti Irwinin roolia haasteellisena, koska rooli jakautui pitkälle ajanjaksolle, kolmelle vuosikymmenelle, eli hänen piti hallita monen ikäisen Irwinin eleet ja äänensävyt. Suosalo teki roolia varten mittavaa taustatyötä lukemalla Vexin kirjoja, kuuntelemalla lakkaamatta Irwinin musiikkia ja katselemalla videomateriaalia sekä opettelemalla myös ns. ulkoiset kulttuurivammat, joita Irwinillä, kuin meillä kaikilla, oli.

- "Sai ihan kunnolla tehdä töitä. Sitten se pikkuhiljaa siirtyi minun omaan henkilööni, sillä tavalla, että nämä tunnepuolen asiat, niin tottakai pyrin löytämään ne omista mielikuvavarastoistani eli sen tunteen, jolla tätä henkilöä loppujen lopuksi esittää. Sydän on minun vaikka muuten on Irwinin oloinen."

Rehtiä vai romantisointia

Kotimaisia elokuvia, jotka kertovat suomalaisista pulloon tarttuneista taiteilijoista, on arvosteltu aiheen romantisoinnista. Koivusalo on kuitenkin toista mieltä.

- "Kyllä tässäkin elokuvassa on aika rehellisesti Vexi nämä tarinat kertonut, eikä ole kaunisteltu, ja varsinkin kun jäljet on näkyvissä, mihin se elämä johtaa. Itse olen ollut aina sitä vastaan, että taiteilijoiden juomista mystifioidaan. Yhtä lailla rekkakuski, sairaanhoitaja tai varastomies tarttuu siihen pulloon, mutta kukaan ei pidä sitä niin ihmeellisenä. Ja tässäkin minusta on kiintoisampaa se, mitä nämä herrat tekivät siitä huolimatta."

Taiteilijoille alkoholi on aina ollut, ja tulee olemaan, se kompastuskivi, johon viime kädessä ehkä sorrutaan. Vaikka Irwinkin lauloi, että ei se tippa tapa, niin toisin kävi. Tavallista kadun tallaaja tällainen, osin varsin itsetuhoinen, elämäntapa varmasti ihmetyttää. Koivusalo näkee tämän käyttäytymisen luovan ihmisen eräänlaisena turhautumisena.

- "Näen se itse sellaisena asiana, että kun on luova ihminen, niin sitä kokee niitä, niin kuin nykyään hienosti sanotaan ’extreme’-kokemuksia, semmoisia hienoja hetkiä ja adrenaliinipurkauksia, kun onnistut jossain ja luot jotain uutta taikka kun se menee niin pitkälle, että sinusta yleisö jo tykkää ja se tulee hakkaamaan selkään ja sitä menestyy asioissa. Heti kun siihen tilanteeseen tulee tyhjiö, että se ei koko aikaa jatkukaan, niin on pakko saada niitä samoja kokemuksia ja sitä tunnetta jotakin kautta. Monasti se on nestemäisessä muodossa ja pullosta. Ja hetken päästä se jää sitten päälle, se asia, ja itse näkee sen sellaisena ja tunnistaa sen myös itsessään - että semmoinen hetken nopea, itseaiheutettu suosio."