Raakalaiset valkokangas

Muutama vuosi sitten Oliver Stone palasi kapitalismin pariin Wall Street: Money Never Sleeps -elokuvalla. Jatko-osa Wall Streetille (1987) ei kuitenkaan onnistunut käsittelemään aihepiiriään erityisen onnistuneesti. Stonen uusi ohjaus Raakalaiset onnistuu kapitalismikritiikissään paljon paremmin, kun kritiikki on upotettu b-elokuvaan häilyvän moraalin ja rujon genreväkivallan alle.

Stone ei ole peitellyt negatiivisia mielipiteitään Yhdysvaltojen käymästä huumesodasta tai suhtautumisesta Latinalaisen Amerikan maihin. Vuoden 2009 South of the Border -dokumenttisarja käsitteli vasemmistohallitusten nousua ja sitä, miten Yhdysvaltojen media aihetta käsittelee. Raakalaisissa Stonen aihepiirit kapitalismista aina terrorismin vastaiseen sotaan ovat hajallaan kuin hauliparvi ja osa kritiikistä menee ohi maalin. Viihdyttävä ja ilkeä elokuva on silti parasta Stonea sitten 1990-luvun.

Ben ja Chon (Taylor Kitsch ja Aaron Taylor-Johnson) ovat kalifornialaisia marinkasvattajia. Ben on kovanaama, entinen Irakin veteraani, ja Chon Buddhaa seuraava rastapää. Heidän tuotteensa on maailman paras. Sen takia tijuanalainen huumekartelli haluaa mukaan toimintaan ja tarjoaa pojille kolmen vuoden sopimusta. Indietuottajat kieltäytyvät monikansallisen jätin tarjouksesta, minkä vuoksi kartelli kidnappaa O:n (Blake Lively), joka on sekä Benin että Chonin tyttöystävä.

Elokuva perustuu Don Winslow’n samannimiseen kirjaan. Stone on käsittääkseni muuttanut ainakin lopun omannäköisekseen, ja kyseistä kohtausta joko vihaa tai rakastaa. Elokuva on O:n kertoma, luultavasti siksi, että lopussa oleva kerronnallinen temppu ei muuten onnistuisi. Vaikka kyseinen temppu on mielestäni onnistunut ja parantaa lopputulosta, syö kertojan käyttö elokuvan jännitettä moneen otteeseen sitä ennen. O:n selostusta ei yksinkertaisesti tarvita. Mutta se loppu – samalla kivenheitolla Stone sekä ryöstää katsojalta katarsiksen että tuo elokuvan takaisin todellisuuteen omista sfääreistään. Ratkaisua on pakko ihailla.

Elokuvan käsikirjoitus on epätasainen ja yli kaksituntisena Raakalaiset on aivan liian pitkä, mutta  kokonaisuutena elokuva toimii silti ja on tekijänsä näköinen, eli taatusti persoonallinen. Raakalaiset tapahtuu Stonen ylilyödyssä maailmassa, minkä elokuva onnistuu välittämään sekä toteutuksellaan että näyttelijöiden kautta. Elokuva on energinen, mutta Stone pitää tyylinsä kurissa. Väkivalta on kaunistelematonta ja inhottavaa, juonenkäänteet elämää suurempia ja hahmojen pyristely olosuhteiden vankeina kiehtovaa katsottavaa. Kukaan ei ole osaansa tyytyväinen, mutta näyttelee roolinsa silti.

O on elokuvan viattomin hahmo, joka Meksikoon kidnapattuna valittaa siitä, että tarjolla ei ole salaattia. O:n, Benin ja Chonin välinen suhde tuntuu tarpeeksi uskottavalta, jotta voisi puolestaan uskoa sen, mihin kaikkeen Ben ja Chon O:n tähden suostuvat. Hahmot tuovat 1960-luvun vapaan rakkauden hengessä kaivattua kontrastia elokuvan kyyniseen maailmankuvaan.

Lively, Kitsch ja Taylor-Johnson ovat rooleissaan välttäviä, sillä sivuosanäyttelijät varastavat show’n . John Travolta näyttelee huumeagentti Dennistä, joka ajattelee vain omaa nahkaansa. Salma Hayek on kartellipomo Elena, joka katselee aiheuttamaansa hävitystä tietokoneen ruudun kautta. Benicio del Toro on Elenan oikea käsi Lado, joka inhottavuudessaan ja kyynisyydessään on elokuvan hengen tiivistymä.

Raakalaiset, siis nimen suomennos, on harmittavan kapea-alainen. Vaikka pitkin elokuvaa kaikki osapuolet pitävät toisiaan raakalaisina (savage), käännetään termin merkitys lopussa päälaelleen. Suomennoksen kanssa se ei onnistu. Raakalaiset on muutenkin ensi silmäyksellä helppo tuomita vain raakalaismaiseksi väkivaltacocktailiksi. Sitä se toki on onnistuneesti, mutta rivien välistä – ja lopussa alleviivattuna – elokuva on paljon muutakin.