W. valkokangas

Oliver Stone on tunnettu poliittisista aiheistaan ja politiikan suurmiehistä. Hänen käsittelyssään ovat muun muassa olleet John Kennedyn murha ja kylmä sota (JFK, 1991), Vietnamin sota (Syntynyt 4. heinäkuuta, 1989) Kuuban kommunistijohtaja Fidel Castro (Comandante, 2003), WTC:n iskut (World Trade Center, 2006), ja nyt aikamme kiistellyin "vapaan maailman" johtaja, George W. Bush. Elokuva on nimetty Bushin toisen nimen, Walkerin, joka on myös Bushin lähipiirin käyttämä kutsunimi, mukaan W.:ksi.

George W. Bush syntyi 1946 rahakkaaseen, Texasiin asettuneeseen perheeseen, jonka isä George Bush oli jo 1960-luvulla politiikassa mukana. Isästä ja pojasta tuli sittemmin, kuten hyvin tiedämme, Yhdysvaltain republikaanipresidentit ja kahden kiistellyn Irakin sodan tunnushahmot. Molempia on yhdistänyt pakkomielteinen Saddam Husseinin jahti ja maailman öljyvarantojen havittelu.

W.-elokuvassa kuljetaan Stonelle tyypillisesti rinnakkain kahdessa ajassa. Nykyhetkeä kuvastaa ajanjakso vuosilta 2002–2004, juuri WTC-iskujen jälkeen ja Irakin sodan alkuhetkillä. Bushin (Josh Brolin) nuoruudenvaiheita käydään läpi aina 1960-luvulta lähtien. Hän ajelehti ja ryypiskeli vuosikaudet ja oli isänsä (James Cromwell) häpeä ja murheenkryyni, kunnes alkoholin aiheuttama sairauskohtaus avasi Bushin silmät. Hän löysi Jumalan ja jätti alkoholin ja alkoi kasvattaa poliittista uraansa ja uskottavuuttaan, aiempaa viskinhuuruista yritystä paremmalla menestyksellä. Todellinen amerikkalainen unelma oli siis syntymässä.

W. on hyvin tarkkanäköinen satiiri ja osin fiktiolla väritetty biografia miehestä, joka kasvoi isäänsä vastaan kapinoivasta juoposta hulttiopojasta ensin Yhdysvaltain kansan silmissä sankariksi ja sittemmin suuren pettymyksen tuottaneeksi presidentiksi. Enemmistö kansasta on kääntynyt Irakin sotaa vastaan, kun kissojen ja koirien kanssa etsittyjä ydinaseita ei koskaan löytynytkään ja kun sodan siviili- ja sotilasuhrit vain kasvavat edelleenkin lukumääriltään.

Isäkapina, kristinusko ja uskollinen vaimo Laura (Elizabeth Banks) vievät Bushia ja elokuvaa kaiken poliittisen myllerryksen keskellä eteenpäin. Vaikka Barbara Bush (Ellen Burstyn) varsin voimakastahtoinen vaimo ja äiti on selvästi ollutkin, Laura taas sopeutui fiksusta kirjastonhoitajasta miestään kaikessa tukevaksi ja pintakiilloltaan täydelliseksi first ladyksi. Uhrauksia on poliittisen uran takia aina jonkun tehtävä.

Verrattuna esimerkiksi koukeroiseen ja kymmeniä hahmoja limittäin esittelevään JFK-elokuvaan W.:tä on helppo seurata. Elokuva keskittyy tiiviisti Bushin ja tämän lähipiirin seuraamiseen ja on tempoltaan seesteinen. Helppouden täytyy johtua myös siitä, että viime aikojen maailmanpoliittiset tilanteet ovat kollektiivisessa tuoreessa muistissa, toisin kuin 1960-luvun tapahtumat. Valkoisen talon poliittista neuvonpitoa katselee vaivattomasti, joskin on vaikea tietää, kuinka uskottavia mahtipontiset ja toisaalta typerryttävän punaniskamaiset ja naiivit suurten päätösten sanailut ovat.

Tämä seikka tekee elokuvasta myös ongelmallisen. Se käyttää samaa hyvän ja pahan mustavalkoista vapausretoriikkaa, jota on nähty ja kuultu uutisista ja luettu lehdistä kyllästymiseen asti, niin tarkasti, että itse satiirin voima jää kyseenalaiseksi. Koska Bushin poliittinen lähipiiri on meille niin tuttua, tuntuu näyttelijöiden katseleminen ensin hämmentävältä. Tiedämmehän hyvin, miltä Colin Powell, Dick Cheney ja Condoleezza Rice näyttävät ja kuulostavat. Elokuvan jälki ja näytteleminen on kuitenkin niin taitavaa, että henkilöt muuttuvat lopulta todellisiksi. Richard Dreyfusshan on ainoa mahdollinen Cheney! Juuri tämä uskottavuus laimentaa satiirin, sillä mitä hauskaa on siinä, että Josh Brolin tekee kaikki Bushin maneerit paremmin kuin Bush itse?

Vaikka elokuva tarjoaa Bushista sellaisia asioita, joita suuri yleisö ei ehkä ole aiemmin tuntenut, se ei lopulta muuta Bushia mielikuvissa aiempaa inhimillisemmäksi, samastuttavammaksi tai toisaalta vallanahneemmaksi. Tuttu hölmistynyt apinankatse ja takeltelu vaikeiden kysymysten edessä on jo naurettu ja päivitelty moneen kertaan. W. piirtää kuvan hyvät lähtökohdat urallaan saaneesta, taitavan taustajoukon omaavasta ja kansaan menevästä miehestä, joka etsii ja toivoo alati isänsä hyväksyntää ja yrittää tehdä vaativan työnsä niin kuin parhaaksi taitaa. Emmekös me kaikki?