Murtumaton valkokangas

Murtumaton kertoo lupaavan nuoren olympiatason juoksijan Louis Louie" Zamperinin uskomattoman selviytymistarinan Tyynenmeren sotanäyttämöllä toisen maailmansodan aikana. Tosipohjainen tarina perustuu Laura Hillenbrandin kirjaan, josta sen on valkokankaalle muokannut käsikirjoitustiimi Joel ja Ethan Coen, Richard La Gravenese ja William Nicholson. Elokuva on paremmin näyttelijänä tunnetun ohjaajansa Angelina Jolien toinen kokopitkä elokuva vähälle huomiolle jääneen esikoisen In the Land of Blood and Honey (2011) jälkeen. Kuvauksesta vastaa kymmenkertainen Oscar-ehdokas Roger Deakins ryhmineen, ja Deakins on tälläkin kertaa ehdolla parhaasta kuvauksesta juuri Murtumattomalla.

Elokuvan alussa kerrataan Zamperinin ongelmallista nuoruutta ja tietä kohti Berliinin kesäolympialaisia 1936. Nuoruuden ja juoksu-uran kautta pohjustetaan elokuvan johtoteemaa eli periksi antamatonta mielenlujuutta, jota Zamperini edustaa. Suurin osa tapahtumista sijoittuu sotaan, jossa henkinen kantti todella punnitaan. Pommituslentäjä Zamperinin kone putoaa mereen etsiessään kadonnutta konetta, ja kolme miehistön jäsentä pelastautuu kahden kumilautan varaan. Mac kuolee lopulta, mutta Louie ja Phil selviävät uskomattomat 47 vuorokautta lautalla seuranaan nälkä, jano, myrskyt, armoton aurinko, nälkäiset hait ja kiukkuisesti tulittavat vihollisen koneet, ennen kuin heidät pelastetaan puolikuolleina merestä. Koettelemukset eivät kuitenkaan lopu tähän.

Miesten kannalta on harmi, että heidän pelastajinaan toimivat viholliset, Japanin keisarillisen armeijan sotilaat eli japanatsit, kuten heitä kutsuttiin eräässä amerikkalaisessa sarjakuvassa sodan aikana. Japanilaiset lähettävät miehet vankileirille kidutettaviksi ja pakkotyöllä tapettaviksi, kuten hyvä tapa tuohon aikaan vaati. Japanilaisen kunniakäsityksen mukaan elossa vangiksi antautunut sotilas ei ollut minkään arvoinen.

Louie joutuu leirin komendantin Watanaben alias Linnun" silmätikuksi olympiaurheilijan taustansa vuoksi. Lintu ei siedä sitä, ettei kykene murtamaan Louien vastarintaa. Samaa aihepiiriä japanilaisten vakileirille sijoitettuna on käsitelty aiemmin hienosti esimerkiksi elokuvassa Merry Christmas, Mr. Lawrence (1983), jossa David Bowie oli itse herra uppiniskaisuus.

Jolie tiimeineen on onnistunut luomaan klassista draaman kaarta noudattelevan liki täydellisen Hollywood-tuotteen, jota voisi syyttää jopa varman päälle pelaamisesta, ellei elokuva olisi niin onnistunut jokaisella osa-alueella. Pääosien näyttelijät ovat nuoria ja vielä tuorekasvoisia nousevia tähtiä, joilla on kuitenkin jo tarpeeksi rutiinia selviytyä kunnialla vaativista rooleistaan. Louis Zamperinia esittävä Jack O´Connell on tuttu muun muassa Skins – Liekeissä -sarjasta sekä elokuvasta ´71 (2014). Louien kohtalotoveria Philiä esittävä Domhnall Gleeson on Harry Potter -veteraani ja isänsä Brendan Gleesonin jalanjäljillä. Lopullisesti jackpotin räjäyttää komendantti Watanabea hyytävän kylmästi ja upeasti tulkitseva Takamasa Ishihara, joka suorittaa hienon valkokangasdebyytin.

Elokuvaa mainostettaessa on käytetty Louie Zamperinista sanaa sotasankari". Itse jäin pohtimaan elokuvan jälkeen juuri sankaruuden ongelmallista käsitettä. Nähdäkseni Zamperini onnistui jäämään eloon, koska omasi taistelijaluonteen ja piti johtotähtenään sitä, että periksi ei pidä koskaan antaa. Tällaiset luonteen ominaisuudet eivät välttämättä ole aina pelkästään opittuja, toisilla nyt sattuu olevan paremmat mahdollisuudet selviytyä kuin toisilla. Onko sankaruutta se, että jää eloon, kun toiset kuolevat? Ja eivätkö miltei kaikki joudu ylittämään itsensä sodassa, eihän ihmisen tappaminen ole kuitenkaan tyypillistä jokapäiväistä touhua. Vietnamin sodassa asiaa jopa tutkittiin ja havaittiin monen ensikertalaisen ampuvan tahallaan vihollisen yli, ennen kuin tottui ajatukseen ihmisen – korjaan, vihollisen – tappamisesta.

Elokuva on tekniseltä toteutukseltaan juuri sitä Hollywoodin parasta tarinavetoista A-ryhmää, joka imaisee katsojan tehokkaasti pariksi tunniksi muihin maisemiin ja tunnelmiin. Muotoseikat kuten se, että lentokoneen miehistöllä on päällään univormut eikä lentohaalarit, eivät häiritse ohjaajan suvereenisti hallitsemaa kokonaisilmettä. Pommituslennolla olevan toisen maailmansodan potkurikoneen työkeikka on kuvattu ja toteutettu intensiteetillä, jota voi verrata Pelastakaa sotamies Ryanin (1998) legendaariseen Normandian maihinnousukohtaukseen. Tutisevassa peltipurkissa ei ole ihmisen hyvä olla korkealla ilmassa pommikuorman kanssa, kun japsien Zerot ampuvat minkä kerkiävät.