Sinä päivänä valkokangas

15. heinäkuuta 1988. Tyttö ja poika kohtaavat railakkaan valmistujaisjuhlinnan päätteeksi. Molemminpuolisesta kiinnostuksesta ja varovaisesta ihastuksesta huolimatta he aamun sarastaessa päättävät olla ystäviä. Vuodet kuluvat, urat, suhteet ja ihmiset muuttuvat, mutta Emman ja Dexterin yhteys säilyy. Aina samana päivänä, heinäkuun viidentenätoista, katsoja pääsee kurkistamaan hetkeksi heidän elämäänsä.

Elokuva perustuu David Nichollsin samannimiseen, tänä vuonna suomeksikin ilmestyneeseen kirjaan, ja hän on tehnyt myös elokuvan käsikirjoituksen. Nicholls on aiemmin ollut kirjoittamassa muun muassa Rimakauhua ja rakkautta -tv-sarjaa. Vahva käsikirjoituskokemus näkyy nokkelana replikointina ja kykynä luoda voimakas tunnelma pienillä keinoilla. Tarinan rakentuminen tiukasti rajatuille episodeille toimii varmasti kirjassa, ja se toimii myös elokuvassa. Siinä missä romaanitekstissä hahmon tunteet ja pohdinnat voidaan kirjoittaa auki, näyttelijän haasteena on tuoda esiin tunnetiloista hienovaraisimmatkin ilmeillään ja olemuksellaan. Tehtävä on erityisen vaativa tässä elokuvassa, sillä hypyt vuodesta toiseen jättävät väliin aukkoja, joiden täyttämiseen katsoja saa kuitenkin hyvin tukea näyttelijöiden hienoista suorituksista.

Emman ja Dexterin hahmot ovat kiistatta hyvin kirjoitettuja ja heidän tarinansa imaisee väkisin mukaansa. Hahmoista alkaa todella välittää ja heihin kiintyy kaikista heidän puutteistaan huolimatta – tai ehkä juuri siksi. Mitä heille tapahtuu kahden vuosikymmenen aikajanalla? Emma on älykäs, lahjakas ja täynnä haaveita, mutta epäilee itseään jatkuvasti. Dexter on aina saanut kaiken kenties liiankin helpolla ja hän keskittyy helppoihin nautintoihin uskaltamatta pysähtyä miettimään, mitä elämältänsä todella haluaa. Toinen tyytyy liian vähään, toisella menee liian lujaa. Löytävätkö he elämiinsä lopulta tasapainoa, yhdessä tai erillään?

Elokuvan ohjaaja Lone Scherfig tunnetaan varmasti parhaiten Oscar-ehdokkuuksiakin saaneesta elokuvasta An Education (2009). Hän on selkeästi erittäin hyvä henkilöohjaaja, eikä Sinä päivänä ole visuaaliselta anniltakaan ollenkaan hullumpi, joskin tämän puolen kanssa olisi voinut irrotella enemmän.

Anne Hathaway on profiloitunut vahvimmin juuri romanttisten draamojen näyttelijänä, josta esimerkkinä viime vuodelta Love and Other Drugs (2010) ja Ystävänpäivä (2010). Hieman rankempaa ja uskaliaampaa draamaa edusti mainio Rachel Getting Married (2008). Hathawayn rooli Kissanaisena tulevassa Batman-elokuvassa on taasen melkoinen hyppäys toiseen genreen, joten on mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan hän näyttelijänä liikkuu. Dexterinä hienon roolin näyttelevä Jim Sturgess on toistaiseksi melko tuntematon nimi, mutta mies saa tästä suorituksesta takuulla nostetta uralleen. Sivuosissa mielenkiintoisimmat roolisuoritukset tekevät Rafe Spall Emman poikaystävänä ja sielukas Patricia Clarkson Dexterin äitinä.

Sinä päivänä on tarina suurimmasta ja iättömimmästä teemasta, rakkaudesta. Ei enempää, eikä vähempää. Se on kuitenkin myös tarina peloista, epävarmuudesta, muutoksesta ja siitä, miten vaikeaa hetkessä eläminen ja siihen tarttuminen usein on. Elokuvassa on realismia ja uskottavuutta, ja katsojalle tarjoillaan auliisti samastumispintaa. Sinä päivänä on täynnä tunnetta, mutta se välttää taiten pahimmat siirappikarikot. Se ei sorru ilmiselviin ratkaisuihin, mutta ei myöskään hämmästytä omaperäisyydellään. Jos vuoden katsomiskiintiössä on tilaa vain yhdelle romanttiselle draamalle, Sinä päivänä on tälle vuodelle loistovalinta.