Luovuuden supervoima
Mika Kaurismäen ohjaamassa musiikkidokumentissa Every Note You Playssa muusikot matkaavat jokilaivassa, mikä tuo ilahduttavasti mieleen hänen ensimmäisen pitkän elokuvansa, musiikkidokumentti Saimaa-ilmiön (1981). Vähän kuin ympyrä sulkeutuisi, mutta ei kuitenkaan onneksi lopullisesti.
Jokilaiva kuvastaa matkalla olemista, tietä, Mika Kaurismäen tuotannon yhtä punaista lankaa. Every Note You Play on tavallaan myös tie-elokuva muusikoiden kulkiessa rohkeasti omaa tietään.
Kuusitoista maailmanluokan muusikkoa kokoontuu Monheimin triennaaliin (NRW), improvisaatiolle rakennetulle nykymusiikin festivaalille, ilman ohjeita tai suunnitelmaa yleisön edessä. Kolmen päivän ajan he luovat jotain täysin uutta.

On hämmästyttävää, miten otteessaan pitävästi ja kiinnostavasti elokuva tuo esiin muun muassa musiikin merkitystä, globaalien äänien törmäyksiä, rohkeutta rikkoa rajoja, jotain täysin uutta sekä yleisön reaktioita. Huumoria unohtamatta, mikä on yksi yllättävä valopilkku ja kevennys.
Every Note You Play ei ainoastaan kuvaa tätä kaikkea vaan mikä tärkeintä, haastaa katsojaa pohtimaan esimerkiksi musiikin monipuolisuutta ja tärkeyttä ja mitä kaikkea luovuus on, sen supervoimaa.
Yllättävää on myös, kuinka harvinaisen kiehtovaan rooliin musiikki kasvaa elokuvan edetessä. Musiikki on improvisoituna jotain täysin uutta. Lopulta katsoja ei voi vastustaa sen imua ja kaikki muu jää melkeinpä sivuseikaksi. Musiikki kaappaa valtaansa, ja se on mahtavaa.
Edellinen: Mis?
Tee-se-itse-esikoisohjaus nykynoituudesta jää kädenlämpöiseksi työryhmän kunnioitettavasta kunnianhimosta huolimatta.
Nuremberg ensi-ilta
Zootropolis – eläinten kaupunki 2 ensi-ilta
The Unholy Trinity dvd
Mr. Scorsese dvd
Citizen Kane ja äänielokuva