No Other Choice valkokangas

Korealaisohjaaja Park Chan-wookin elokuvat ovat Suomessa löytäneet hienosti tiensä laajempaan levitykseen sen jälkeen, kun ohjaajan tiheäjuoninen Oldboy (2003) voitti pääpalkinnon Cannesin elokuvajuhlilla. Edellinen pitkä elokuva Decision to Leave (2022) oli hitchcockmainen trilleri, joka tuntui hieman hukkuvan koronan jälkeisen elokuvatarjonta aallon alle. Kosto ja katkeruus ovat olleet toistuvia teemoja ohjaajan töissä, mutta tällä kertaa yhden miehen sota saa vahvemman yhteiskunnallisen kehyksen, kun No Other Choice sukeltaa työttömyyden näköalattomaan maailmaan.

Man-soonin (Lee Byung-hun) täydelliseltä näyttävä elämä murenee käsiin, kun hänet irtisanotaan. Johtoasemasta on vaikea päästää irti, kun huipulla tuntuu olevan vain häntä huonompia työntekijöitä. Lapsuuden kotia uhkaa pakkohuutokauppa, perhe joutuu luopumaan harrastuksistaan ja jopa omat koirat joudutaan antamaan pois. Katkeruus nostaa synkkien ajatusten keskeltä idean siitä, miten työnhaku helpottuisi, jos samaan työpaikkaan haastateltavien jonoa hieman karsittaisiin. Man-soon löytää uuden tulen työnhakuun luopuessaan CV:n pyörittelystä ja ottaessaan käyttöön järeämmät aseet.

No Other Choice on täynnä pikimustaa huumoria. Hyppy paperityöläisestä määrätietoisesti kilpailijoita edeltään raivaavaksi murhaajaksi ei tapahdu tyylikkäästi yhdessä yössä. Murhista tulee kömpelöitä ja verisiä taisteluja, ja Man-soonin epäpätevyys ja yllättävät esteet tuovat huumorin tilanteeseen. Tarina tuokin mieleen Ealing-klassikon Kruunupäitä ja hyviä sydämiä (1949), jossa perimysjärjestystä muutetaan verisesti, tai Michael Palinin yritykset päästä eroon todistajasta elokuvassa Kala nimeltä Wanda (1988).

Sysimusta huumori toimii, koska sen vierelle tarjotaan sydäntä särkeviä suuria tunteita. Työttömyyden toivottomuus ja kasvojenmenettämisen kulttuurinen voima tuodaan esille heti alussa. Kaikki lipeää käsistä ja itsetunto murenee. Man-soonin perheeseen kuuluu tytär, joka kommunikoi vain toistellen sanoja ja soittaen selloa. Soittotunneista luopuminen on kuin äidinkielen riistäminen tyttäreltä. Vaikka kertomuksen keskellä on perheen isä, näyttää elokuva myös, miten epävarmuus tarttuu muihin perheenjäseniin.

Aseman menettäminen iskee myös Man-soonin ajatukseen miehisyydestä, kun hän ei enää ole perheensä elättäjä. Hän pelkää vaimonsa löytävän työelämästä toisen miehen, opettelee itkemään muiden miesten kanssa työvoimakoulutusten terapiaryhmissä, eikä osaa rentoutua työhaastatteluissa. Katkeruuden pyörteeseen syvemmälle vie sosiaalisen median maskuliiniset performanssit, joiden katselua hän ei osaa lopettaa. Keskittyessään omaan miehisyyden menettämiseensä, hän ei kuitenkaan huomaa, että myös muiden itsevarmat johtajapersoonat ovat rakennettuja kulisseja. Lee Byung-hun hallitsee hienosti monisyisen päähenkilön määrätietoisen matkan kohti unelmatyöpaikkaa ja ihanteellista miehuutta.

Kapitalistinen globaali yhteiskunta kutistaa työntekijät numeroiksi paperilla. Vuosien työkokemuksella tai laadunvalvonnalla ei ole väliä, kun kansainvälinen paperiyhtiö ostaa Man-soonin entisen työpaikan. Tekoälyn ja robotiikan uhka väijyy koko ajan kulman takana ja työttömien jono jatkaa kasvuaan. No Other Choice on yhden miehen taistelu, jonka horisontissa ei siinnä turvallinen satama. Park Chan-wookin maailmassa kapitalismista ei hyödy kukaan, kun kaikki on korvattavissa paitsi voitot.