Vielä kerran Onneli ja Anneli

Kun Saara Cantell alkoi ohjata lastenelokuvia Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli -satukirjojen pohjalta, ajatuksena oli tehdä trilogia. Kolme ensimmäistä kirjaa ilmestyivät vuosina 1966, 1968 ja 1971, ja ne olivat Cantellille tuttuja jo hänen omasta lapsuudestaan. Neljäs kirja ilmestyi vasta vuonna 1984 ja oli jäänyt ohjaajalle vieraaksi.

Elokuvatrilogian kolmannen osan valmistuttua olin aivan vakuuttunut, että en tee neljättä Onneli ja Anneli -elokuvaa, Cantell sanoo.

Käsikirjoittaja Sami Keski-Vähälä teki kuitenkin käsikirjoituksen myös neljänteen elokuvaan. Tuottaja Teea Hyytiä maanitteli Cantellia lukemaan käsikirjoituksen.

Tuottajien sinnikkyyden ansiosta luin Samin käsiksen ja tajusin, etten halua antaa tarinaa kenenkään toisen ohjattavaksi. Käänsin siis takkini.

Uudet pääosanesittäjät

Kolmessa ensimmäisessä elokuvassa päähenkilöitä näytelleet Aava Merikanto ja Lilja Lehto olivat kasvaneet liian isoiksi esittämään Onnelin ja Annelin kaltaisia pikkutyttöjä.

Aluksi tuntui tosi hankalalta, että pääosanesittäjät vaihtuivat. Tunne kuitenkin helpotti, kun järjestimme isot koekuvaukset, ja sitä kautta löytyivät Olga Ritvanen ja Celina Fallström. Tytöt eivät tunteneet toisiaan entuudestaan; toinen on Turusta, toinen Vantaalta.

Aava Merikannolle ja Lilja Lehdolle löytyi rooli uudestakin elokuvasta: he ovat koutsanneet Celinaa ja Olgaa Onnelin ja Annelin rooleihin.

Vanhat ja uudet pääosanesittäjät tapasivat muutamia kertoja. Olga ja Celina olivat jo entuudestaan Onneli ja Anneli -elokuvien faneja, joten ensimmäisellä tapaamisella he menivät aivan mykiksi idoliensa Aavan ja Liljan edessä. Ensimmäinen Olgan koskaan näkemä elokuva oli juuri Onneli ja Anneli (2014).

Tekstiilikaksosten paluu

Ikänsä puolesta uudet pääosanesittäjät ovat hieman nuorempia kuin Merikanto ja Lilja olivat kolmatta elokuvaa tehtäessä.

Jos päähenkilöiden ikää katsotaan, tämä elokuva sijoittuisi jonnekin toisen ja kolmannen väliin, Cantell sanoo.

Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen -elokuvassa (2017) teini-ikää lähestyvät Onneli ja Anneli eivät enää pukeutuneet identtisesti, eivätkä he muutenkaan olleet ihan niin toistensa kaltaisia. Neljäs elokuva ottaa siinä mielessä askeleen taaksepäin, että tytöt ovat taas tekstiilikaksosia ja täydentävät toinen toistensa lauseet. Ratkaisu lienee nuorten katsojien mieleen.

Visuaalista yhtenäisyyttä elokuvaan tuo myös sininen väri eri sävyissään.

Sininen on lempivärini ja valikoitui teemaväriksi intuitiivisesti. Koska ympäröivässä maailmassa on aina paljon kaikkea visuaalisesti hallitsematonta, väri tuo kuviin yhtenäisyyttä. Räikeimmistä karkkiväreistä on pyritty tässä elokuvassa pois.

Maaseudun eläimet

Aikaisemmat Onneli ja Anneli -elokuvat on kuvattu Loviisassa, ja tapahtumapaikkana on idyllinen pikkukaupunki. Uusimmassa elokuvassa oleskellaan enimmäkseen maaseudulla, Tingelstiinan ja Tangelstiinan eksentrisen keksijäveljen (Ville Myllyrinne) kotitilalla.

Ympäristönvaihdoksen myötä erilaiset kotieläimet ovat aikaisempia elokuvia keskeisemmässä roolissa.

Elokuva on kuvattu viime kesänä Turun seudulla. Maaseutua ja eläimiä kuvataan lapsen näkökulmasta, mukana on esimerkiksi lähikuvia leppäkertuista.

Korvapuusteille perso Puustinen-possu suorastaan varastaa show'n monta kertaa. Lopputeksteistä selviää, että vikkelää possua esittää itse asiassa neljä eri minipossua.

Pääpossu Putin siskot olivat sen stuntteina. Minipossut olivat kuvauksissa vielä vauvoja ja aika vaikeasti ohjattavia. Eläintenkouluttaja Tuire Kaimio oli mukana kuvauksissa.

Michael Monroen yllättävä rooli

Sami Keski-Vähälän käsikirjoitus ei pyri olemaan uskollinen Kurenniemen alkuteokselle.

Kirjassa oli esimerkiksi yhtenä sivujuonteena saastuttava tehdas, joka on jätetty elokuvasta pois, Cantell mainitsee.

Tarinan pääpahis on Antti Aution mainiosti tulkitsema Oskari Oikotie, jonka synti on liiallinen suoraviivaisuus. Yksioikoiselta Oskarilta puuttuu inhimillistä joustoa ja vivahteiden tajua, mutta toivoton tapaus hänkään ei ole.

Oskari löytää sisäisen seikkailijansa unimaailmassa, jonka kokovalkoinen ylimaallisuus saattaa johdattaa aikuiskatsojan ajatukset niin piilotajuntaan kuin tuonpuoleiseenkin.

Unimaailman kutovan vastaanottovirkailijan pikkuroolissa yllättää Michael Monroe.

Käsikirjoittajalla oli mielessään aivan erilainen hahmo, ehkäpä keski-ikäinen nainen. Keksin kuitenkin kysyä Michaelia rooliin, ja hän innostui asiasta. Hän jopa opetteli kutomaan roolia varten.

Lue myös