Nuorten aikuisten realismitrilogian toinen osa

Minä ja Morrison on ohjaaja Lenka Hellstedtin ensimmäinen pitkä elokuva. Mieleen painuvasta kokemuksesta huolimatta varsinainen elokuvatyöskentely ei ole ollut uutta tv-sarjojen ja -elokuvien parissa työskennelleelle 33-vuotiaalle naisohjaajalle. Taiteellinen työskentely on pitkälti samanlaista tv- ja elokuvarintamalla, mutta pitkän elokuvan ollessa kyseessä mukaan tulevat myös ulkoelokuvalliset seikat, kuten julkisuuteen, mediaan ja markkinointiin liittyvät asiat.

Tuottaja Markus Selin ja Solar Films ovat Minä ja Morrison elokuvan takana. Selinin mukaan kyseessä on nuorista aikuisista kertova elokuvatrilogia, jonka ensimmäinen osa oli Levottomat ja nyt vuorossa on Minä ja Morrison. Elokuvien ensi-illat ovat parin vuoden välein ja ne ovat aina pitkän elokuvan saralla debytoivien ohjaajien käsistä. Hellstedtillekin soitettiin kotiin ja pyydettiin töihin, vaikka "yleensä sanotaan ettei kukaan kotiin soita ja töihin pyydä", naurahtaa Lenka.

Hellstedt ymmärtää tuottajan näkökulman puhuttaessa trilogiasta, mutta ei itse koe ohjanneensa trilogian toista osaa vaan itsenäistä elokuvaa. Levottomien saama suosio kangastelee tietysti taustalla ja Minä ja Morrison -elokuvan kaupalliset lähtökohdat ja tavoitteet ovat siten luonnollisia. Molemmilla elokuvilla on pitkälti sama kohderyhmä ja tämän tyyppisiä elokuvia on viime aikoina tehty vähän.

- "Kyllähän tällä tietysti pyritään herättämään niiden samojen ihmisten mielenkiinto, jotka vaivautuivat elokuvateatteriin katsomaan sen (Levottomat). Siinä mielessä ymmärrän tämän trilogia-ajatuksen hyvin, että nämä ovat tätä päivää ja aika vähän tehdään realistisia tämän päivän nuorista aikuisista kertovia elokuvia. On mennyt vähän nostalgiaosaston vallalla, että ne ovat vetäneet hyvin katsojia."

Kepeää ja vakavaa

Minä ja Morrison perustuu Kata Kärkkäisen esikoisromaaniin. Hellstedt myöntää lukeneensa kirjan, mutta hän on pyrkinyt itsenäiseen elokuvateokseen eikä suinkaan vain tekemään kirjan filmatisointia. Ja vaikka elokuva kertoo hieman marginaalisista ihmisistä, niin Hellstedt pitää tarinaa realistisena.

- "Kertoo tietyllä tavalla äärimmäisistä henkilöistä, mutta ei kuitenkaan niin äärimmäisiä, ettei ne olisi todellisuutta."

Paikoitellen elokuvan tapahtumat ja tematiikka ovat aika vaikeita ja kipeitä. Ohjaaja sanoo näyttelijöiden kanssa keskustelleensa asioista ja tapahtumista ja porukassa on mietitty vastaavia tarinoita todellisuudesta, jotta on voitu punnita kuinka realistisista asioista on kysymys.

- "Me haluttiin niin, että tämä on todentuntuista ja että tässä on yhtymäkohtia siihen mitä elämä oikeasti voi tällä hetkellä olla."

Elokuvan tarinassa on suuria kontrastieroja. Kevytmielisen hummaamisen kuvaamisesta siirrytään jopa äkkiä hyvinkin vakavien aiheiden pariin. Elokuvan vaikuttavin kohtaus on varmasti se, kun Samuli Edelmannin esittämä Aki purkaa 10-vuotiaan poikansa rinnuksista salakuljetettuja heroiinipaketteja. Painotusten vaihtuminen heijastui tunnelmassa jo kuvaustilanteissa ja Hellstedtin mukaan elokuvaa pyrittiin kuvaamaan melko kronologisesti eli aluksi kuvattiin tarinan alun kevytmielisempää asetelmaa ja loppua kohden kuvaukset vakavoituivat tarinan edetessä.

Yleisön suhtautumista voidaan tällä hetkellä vasta ennakoida, mutta ainakin ohjaaja toivoo katsojien saavan elokuvasta myös ajattelemisen aihetta - ettei katsomiskokemus olisi pelkkää viihdettä. Katsojalleen ahdistavaksi kokemukseksi Hellstedt ei elokuvaa miellä.

- "Pyrittiin tuomaan mukaan toiveikkuutta siitä, että vaikka jollekin käy huonosti, niin voi irrottautua ja voi päästä jaloilleen pahojen juttujenkin jälkeen."

Lenka Hellstedt on koulutukseltaan myös käsikirjoittaja. Jatkossa hän tulee jatkamaan kuitenkin pitkän elokuvan ohjaamisen parissa. Ensin työn alla on toisen tekemä käsikirjoitus ja sen jälkeen projektina on mahdollisesti myös työn alla oleva oma käsikirjoitus. Aika siis näyttää avaako Selinin tallin tarjoama mahdollisuus Hellstedtille useampiakin pitkän elokuvan ovia.