Varasto kotikatsomo

Kansa, joka vannoo Uuno Turhopuron, Kummelin ja Vääpeli Körmyn nimeen, voi olla elokuvan kohderyhmänä haasteellinen. Ohjaaja Taru Mäkelä on kuitenkin onnistunut tekemään 2010-luvulla kotimaisen komedian, joka iskee nauruhermoon ja lyö pöytään ajankohtaisia teemoja vieläpä sitä sen kummemmin yrittämättä.

Usein inhorealistiksikin luonnehditun edesmenneen Arto Salmisen romaani Varasto (1998) dramatisoitiin Kansallisteatterin näyttämölle jo vuonna 2005. Maalikaupan varastoduunareiden arkea kuvaava työläiskomedia kritisoi huumorin keinoin luokkayhteiskunnan epäkohtia ja tavallisen ihmisen pienuutta valtakoneiston rattaisssa. Romaaniin perustuvassa samannimisessä elokuvassa samat aiheet osuvat ja uppoavat edelleen yt-neuvottelujen pieksemään kansaan.

Elokuvan henkilökavalkadi on täynnä kotimaisen näyttelijäkaartin kärkinimistöä. Kari-Pekka Toivonen riemastuttaa pääroolissa varastomies Rouskuna. Hänen aisaparinsa tikanheitossa, maalisävyjen sekoittelussa ja myymäläpäällikölle (Juha Muje) naljailussa on Rahikainen (Aku Hirviniemi). Kaksikko pyörittää maaliliikkeen varastoa, haaveilee lottovoitosta ja syö lounaaksi kylmiä lihapiirakoita.

Rousku tavoittelee kuitenkin sinisilmäisen Rahikaisen tietämättä korkeampaa elintasoa. Hän myy tiskin alta tavaraa saneerausyrittäjä Jylhäkorvelle (Vesa Vierikko), joka on olevinaan kova kommunisti ja heikomman kansanosan puolustaja. Kun maalikaupan myyjätär ja Rouskun salarakas Karita (Minttu Mustakallio) ilmoittaa olevansa raskaana, Rouskulla on ryhdistäytymisen paikka.

Roolitus on eittämättä osunut kohdalleen päärooleissa, mutta myös sivuroolien näyttelijävalinnat ansaitsevat kiitosta. Hannele Lauri loistaa lähiöpubin kuningattarena ja Rouskun anoppikokelaana, jolla on huulipunaa hampaissa ja kyseenalainen menneisyys parturikampaajana. Hänen miestään esittää Vesa-Matti Loiri, jonka repliikit elokuvassa jäävät vähäisiksi, mutta ovat sitäkin kuolemattomampia. Loirille olisi suonut elokuvassa enemmänkin minuutteja. Mukana vilahtaa myös pettämätön Esko Salminen maaliliikkeen omistajana ja pitkän linjan yrittäjänä.

Varaston tullessa teatterilevitykseen, sille annettu ikärajamerkintä oli K7. Runsaan kiroilun ja seksiviitteiden takia elokuvan ikärajaa kuitenkin nostettiin. Dvd-julkaisussa ikäraja on nyt 12 vuotta. Varaston heijastelema maailmankuva on raadollinen, mutta sitä pehmennetään lempeällä, vaikkakin ajoittain ronskilla huumorilla. Duunarin on turha haaveilla tanssivansa ruusuilla. Varastomiehen lapsesta tulee joko rikollinen tai duunari. Potkut saaneen työntekijän tie käy Alkon kautta veneen alle. Työläisen tähtitaivas on näppylähanska.

Viihdearvoltaan korkean komedian pinnan alla on myös syvällisempi puoli. Vaikka duunarin maailma ja mieli näyttäytyvät elokuvassa ankeina, elämään löydetään lohtua muustakin kuin satunnaisesta seksistä ja kossupullosta. Henkilöhahmot ovat valmiita tekemään ihmissuhteiden takia myönnytyksiä ja etsimään ulospääsyä seisahtuneesta elämäntilanteesta parantamalla tapansa. Elämän kiertokulku tekee lopulta itsepäisimmästäkin duunarimiehestä ja tökeröstä häntäheikistä isän, jonka inhimillinen puoli yllättää ennen kaikkea hänet itsensä.

Varasto on terävä ja konstailematon kuvaus ajastaan höystettynä pienellä liioittelulla, white trash -parodialla ja mustalla huumorilla. Karikatyyriset henkilöhahmot ovat arjen sankareita, jotka käyvät omia taisteluitaan sossun luukulla, kantakapakassa ja ennen kaikkea omassa mielessään. Ympäristön valmiiksi suorittama lokerointi ja mitättömät odotukset ohjelmoivat duunarin itsensäkin ajattelemaan samalla tavalla. Jostain kuitenkin löytyy halu muutokseen eikä yhden keskikaljatuopin jälkeen enää tartutakaan toiseen. Näin käy myös varastomies Rouskulle. Elokuvan sykähdyttävimmässä kohtauksessa herkän puolen itsestään löytänyt Rousku pitelee lastaan sylissään ja katsoo liikuttuneena peiliin. Duunarin tähtitaivas voi löytyä muualtakin kuin näppylähanskasta.