Naurunkyyneleitä ja syvää fundeeraamista
Kirjailija Sinikka Nopolan luomat hämäläishahmot Eila ja Rampe näkivät päivänvalon vuonna 2003, jolloin ilmestyi Ei tehrä tästä ny numeroo -proosateos. Sittemmin tamperelaispariskunta ja heidän Marjaana-likkansa ovat seikkailleet useissa kirjoissa ja näytelmissä.
Hahmojen ympärille rakentuva komediaelokuva sai alkunsa ohjaaja-tuottaja Taru Mäkelän aloitteesta.
Olin ostamassa herneitä Hakaniemen torilta kesäkuussa 2013, kun katseeni osui Helsingin kaupunginteatterin Arena-näyttämön mainokseen. Eilasta ja Rampesta kertova näytelmä oli tulossa teatterin ohjelmistoon. Mietin, miksei näistä hahmoista ole tehty elokuvaa.
Soitin sitten Nopolalle, ja hän sanoi heti, että ”ai siitä Eilasta ja Rampestako sää soitat”. Hänkin oli miettinyt, kuka tekisi heistä elokuvan.
Nopolan luomat hahmot olivat Mäkelälle tuttuja ja rakkaita jo vuosien takaa. Huumorin ohella ohjaajaa viehättää Eila ja Rampe -kirjojen lämmin viisaus.
Kirjoissa on syvää fundeeraamista ja filosofiaa. Nopolan teksti on hyvin tarkkaa, ja hänen tavassaan tarkastella ihmisluontoa on vaistoa ja älyä. Nopola on itse puhunut toiseuden komiikasta.
Ei pelkkää hämäläishuumoria
Sinikka Nopolan hämäläiskirjat koostuvat lyhyistä kertomuksista ja dialogeista, mutta elokuvaan tarvittiin puolentoista tunnin keston kattava juonellinen tarina. Käsikirjoitus syntyi Sinikka ja Tiina Nopolan yhteistyönä. Sisarukset ovat kirjoittaneet yhdessä esimerkiksi Risto Räppääjä ja Heinähattu ja Vilttitossu -lastenkirjasarjat sekä lukuisia näytelmiä ja lastenelokuvia.
Tiina on paras kirjoituskumppani Sinikalle. Hän on se juonimaakari. Yhdessä he ovat erittäin ammattitaitoinen tuotantokone.
Eilan rooliin valittiin ilmiömäisen hauska Heidi Herala, jolle hahmo oli tuttu Helsingin kaupunginteatterista. Rampea näyttelee Pirkka-Pekka Petelius, jonka kanssa Taru Mäkelä teki yhteistyötä jo 1980-luvun Hymyhuulet-sketsisarjassa.
Likkana nähdään Emmi Parviainen ja likan Pirkka-poikaystävänä Riku Nieminen. Tampereen Työväenteatterissa Eilaa näytellyt Eila Roine on elokuvassa Eilan äiti.
Näyttelijöiden suhteen olin kuin karkkikaupassa. He ovat kaikki parasta A-luokkaa.
Elokuva tarjoaa monta herkullista roolia keski-ikäisille naisnäyttelijöille, mikä ei tänä päivänä ole kovinkaan tavallista. Mäkelän mukaan kyse ei kuitenkaan ole tietoisesta valinnasta.
Kyllä tämä elokuva kertoo myös miesten paineesta akkojen keskellä. Rampe ja Pirkka ovat yhtä keskeisiä henkilöitä kuin tarinan naisetkin. Ennen kaikkea tämä on sellainen kesämökkielämän kuvaus.
Eila ja Rampe ovat tamperelaisia, ja kaikille hämäläistä mentaliteettia vähänkin tunteville pariskunnan lakoninen sanailu kuulostaa riemastuttavan tunnistettavalta. Itsekin tamperelaissyntyinen Taru Mäkelä ei kuitenkaan usko, että hahmojen hauskuus perustuu yksinomaan hämäläishuumoriin.
Näissä henkilöissä on myös jotakin tavattoman universaalia. Tämä elokuvahan kertoo ihmisestä, parisuhteesta ja perheestä. Elokuvaa tehdessäni perehdyin ranskalaisen hyönteistutkija J. H. Fabren kirjoituksiin ja löysin paljon hyviä rinnastuksia. Myös Aapelin tekstit Meidän herramme muurahaisia -teoksessa olivat mielessäni.
Komedia vie lasten pöytään
Taru Mäkelä on ohjannut viime vuosina useita komedioita. Yleisön suosikiksi noussut Varasto valmistui 2011 ja Mieletön elokuu viime vuonna. Mäkelä tietää, ettei komediaa arvosteta yhtä korkealle kuin draamaa, mutta se ei kokenutta ohjaajaa hetkauta.
Komediaa pidetään alempana taiteena, sen tekemisestä ei tule palkintoja. Mutta minä olen palkintoni saanut, joten voin keskittyä kommunikoimaan yleisön kanssa. Haluan tarjota yleisölle valoa ja läsnäoloa.
Woody Allen on osuvasti todennut, että juhlissa komedian tekijät plaseerataan lasten pöytään.
Komedia ei kuitenkaan ole helppo laji.
Yleisön on naurettava katsoessaan komediaa, muuten tekijät ovat epäonnistuneet.
Mäkelä on pitänyt ohjenuoranaan sitä, että jos tekijöillä on elokuvaa tehdessään hauskaa, katsojillakin todennäköisesti on.
Kun kehittelimme elokuvaa Sinikan ja Tiinan kanssa, nauroimme kaikki kolme usein kyyneleet silmissä. Kuvauksissa ottoja meni pilalle, koska näyttelijät ja ohjaaja purskahtivat nauruun.
Eila, Rampe ja likka muuntui ideasta valmiiksi elokuvaksi nopeasti, puolessatoista vuodessa. Viime vuosina Taru Mäkelän ohjaustahti on ollut muutenkin tiivis.
Se johtuu osittain siitä, että olen myös tuottaja. Minulla ja Jouko Seppälällä on oma tuotantoyhtiö, Kinosto Oy. Se teettää kauheasti työtä ja vastuukin painaa, mutta pääseepähän ainakin tekemään. Kuten Sven Dufva sanoi Vänrikki Stoolin tarinoissa: ”Jos muut ei mua mukaan haluakaan, kai yksin mennä saan”.
Lue myös
Seuraava:
Hannu Salonen ja Vares – Sheriffi
”Jos saksalainen näkee tämän, hän sanoo elokuvan olevan kolme kertaa kalliimpi kuin mitä se todellisuudessa on.”
Edellinen: Antti Heikki Pesonen ja Päin seinää
"Halusin alitajuisesti tavoittaa jotain samaa, mitä on Leevi & The Leavingsin kappaleissa."