Pikku sisar kotikatsomo

Katri Ruuska (Vera Kiiskinen) jää leskeksi talvisodan aikana. Hän haluaa "parantua" surustaan ja pestautuu syksyllä 1941 helsinkiläiseen sotasairaalaan apusisareksi. Silmäsiteinen, runoja lausuva potilas Arvo (Kai Lehtinen) väittää nähneensä Katrin unessaan jo ennen sotaa. Lapsuudenystävä Eerokin (Tarmo Ruubel) lähettelee kirjeitä rintamalta. "Täällä ei sitten itketä.", vannottaa ylihoitaja Katria. Pikkusisar olisi voinut itkettää hieman enemmänkin.

Dokumentaristina aiemmin mainetta niittänyt Taru Mäkelä on tehnyt fiktioelokuvan, jossa on paljon hienoja yksityiskohtia. Epookki tuntuu oikealta, puvustus, lavastus ja kuvaus hivelee silmää. Näyttelijät hoitavat hommansa aika hyvin. Kotirintama ja naisen selviytymistarina tuo paljon kaluttuun suomalaisaiheeseen tuoreutta. Pikkusisar ei suhtaudu aivan viattomasti isänmaallisuuteen: suursuomi-ideologia ja juutalaiskysymys nousee ohimennen kritiikin kohteeksi.

Mutta jotain kokonaisuudesta vielä puuttuu. Liekö allekirjoittaneen maskuliininen ajatuksenjuoksu saanut haluamaan elokuvaan lisää konflikteja, selkeämmän kliimaksin ja enemmän melodraamaa. Olisin siis kaivannut enemmän kyyneleitä - elokuvan henkilöiltä ja itseltäni. Englantilaisessa potilaassa sai silti itkeä ainakin puoli tuntia lopusta.

Pikkusisar on voimakkaan Katrin koettelemusten kuvaus. Vera Kiiskinen näyttelee aika hyvin ulospäin eleetöntä, mutta pinnan alla järkkyvää naista, joka tekee rohkean ratkaisun. Mäkelä on varmaankin lähtenyt tietoisesti ottamaan etäisyyttä perinteiseen melodraaman kärsivään ja kyynelissä uivaan sankarittareen. Tunteita ei tuoda koko ajan pintaan. Tämä ehkä näkyy myös katsojan reaktioissa.

Arvon ja Eeron parempaa vastakkainasettelua kilpakosijoina olisi kaivannut tuomaan dramatiikkaa. Pyylevä propagandatoimiston upseeri Katrin äidin alivuokralaisena olisi tarjonnut mahdollisuuden kovemmalle yhteiskuntakritiikille. Pikkusisaressa ei ole selkeästi pahoja henkilöhahmoja ollenkaan. Niille olisi voinut olla käyttöä.

Jukka Siikavireen musiikki on hienoa. Virve Rosti vilahtaa myös laulamassa erinomaisesti pari upeasti sovitettua tangoa.

Arvo lausuu Uuno Kailaan runoa: "Näytä mulle kasvosi, elämä." Pikkusisaressa näkyy elämän synkkää puolta paljon, mutta lopussa on onneksi ainakin kesä.