Mitä me juhlimme, kun juhlimme joulua?

Taru Mäkelälle soitettiin itsenäisyyspäivän aattona 2018 ja kysyttiin, olisiko hänellä tilaisuus ja halua ohjata suomalainen versio ruotsalaisesta elokuvasta Joulupukki vieraissa (Tomten är far till alla barnen, 1999). Mäkelä katsoi ensin alkuperäisen elokuvan ja luki sen käsikirjoituksen.

Tuntui heti, että tästä saa hyvän nykyaikaistetun ja nimenomaan suomalaistetun version.

Täydellinen joulu perustuu siis ruotsalaiseen alkuperäisteokseen. Suomalaisesta käsikirjoituksesta vastaa Kris Gummerus, jonka kanssa Taru Mäkelä teki yhteistyötä hahmojen ja näiden taustatarinoiden luomisessa, sekä Monica Rolfner.

Meidän versiossamme joulupukki saa enemmän tilaa. Ruotsalaisessa versiossa oli vielä enemmän ihmisiä, joista osa oli meistä turhia. Niitä sitten sulautettiin muihin hahmoihin.

Elokuvaa piti Mäkelän mukaan myös hieman tuoreuttaa eli tuoda lähemmäs suomalaista kulttuuria. Vaikka suomalainen ja ruotsalainen yhteiskunta ovatkin läheistä sukua keskenään, erojakin löytyy, varsinkin tapakulttuurissa.

Kun suomalainen rauhallinen mies sitten vihdoinkin kimmastuu, hän tekee sen hieman eri meiningillä kuin ruotsalainen. Varokaa rauhallisen miehen vihaa, sanotaan.

Se, että elokuva perustuu jo kerran tehtyyn elokuvaan, ei Mäkelän mukaan liiemmälti vaikuta tekoprosessiin. Perusasiat ovat perusasioita. Mäkelä tekee paljon teatteria, ja muistuttaa, että teatterin maailmassa klassikoita tehdään uudestaan ja uudestaan, koska niissä on jokin ydin, joka kiinnostaa.

Täydellisen joulun suhteen tilanne oli tekijöille kiitollinen, sillä heillä oli vapaat kädet muokata materiaalia ja viedä sitä haluamaansa suuntaan.

Ei ollut rajoitteita ja se oli kauhean hauskaa ja luovaa. Perustarina on hirveän mielenkiintoinen, siinähän myllätään meidän kristillistä mytologiaa aika jännällä tavalla. Neitseellinen sikiäminen päähenkilön vaimolla ja kaikki tämä. Teksti on aika fiksu, kun sitä alkaa miettiä, mitä joulua me oikein juhlimme.

Täydellisen joulun juhlijoina nähdään uusioperheiden koko kirjo ja muutama naapurikin. Mäkelän mukaan jokainen kokee tarinan omista lähtökohdistaan, ovat omat perhesuhteet sitten mitkä tahansa.

Jokainen tarina on tehty juuri sinua varten, ja jokainen voi löytää sieltä itsensä. Yksi näyttelijöistä sanoi, että tämä on ihan normi, tällaisia hänen vanhempiensa joulut ovat olleet. Sellainen beduiinileiri siitä nopeasti tulee, kun kaikki haluamme sen yhteisen ajan.

Komediaa vai tragediaa

Täydellinen joulu voi naurattaa, vaikka sen tapahtumat voi nähdä myös hyvin traagisina monenkin hahmon kannalta katsoen. Mäkelä kysyykin, mikä on tragedian ja komedian ero elämässä? Useinhan ei oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, ja jotkin hyvinkin syvältä raastavat tunteet ja tapahtumat saattavat vuosia myöhemmin näyttäytyä itsellekin hieman koomisessa valossa.

Sitä elämä on. Huumorihan on aina sen surun ja vihan vastapaino, huumorin avulla me kestetään tätä. Kyllä se komediaa on, mutta se kertoo kauhean todellisista asioista. Ytimeltään se ei ole mitään hömppää, vaan kertoo oikeista ihmisenä olemisen ongelmista. Niistä parhaat komediat ja farssitkin kertovat.

Onko joulu sitten lasten juhla? Tähän Taru Mäkelä vastaa palaamalla kysymykseen siitä, mitä me oikein juhlimme, kun juhlimme joulua. Mäkelän mukaan totuus kuuluu lasten suusta.

Tuota katsoessa ja miettiessä tuntuu, että lapset ovat niitä tolkun ihmisiä tuossa hulabaloossa, aikuiset ovat niitä kolmevuotiaan tasolla olevia, jotka menevät emootioidensa ailahtelujen vieminä.

Joulua ei oikein pääse pakoon vaikka ei yhtään välittäisi läpikaupallisesta pakkojuhlasta. Taru Mäkelän mukaan olemme siinä mielessä kaikki jouluihmisiä, että jouluun latautuu niin paljon tunteita ja odotuksia – ja se näkyy psykiatrisessa hoidossakin kiireisenä sesonkiaikana. Mäkelänkin kokeman mukaan jouluun liittyy ehkä liikaakin odotuksia.

Muistan lapsuuden jouluista valtavan odotuksen ja sen, että jo lahjoja jaettaessa alkoi tuntua siltä, että kohta joulu olisi ohi, ja seuraavaa joulua saisi taas vuoden odottaa.

Lue myös