Isku rajalle kotikatsomo

Ruotsalaiset sotaelokuvat ovat melkoisia harvinaisuuksia, ja äkkiseltään ajatus ruotsalaisesta toisen maailmansodan aikaisesta sotaelokuvasta kuulostaa yhtä suppealta aiheelta kuin Kekkosen hiusvinkit. Ruotsihan ei toiseen maailmansotaan osallistunut vaan antoi suomalaisten hoitaa likaisen työn samalla, kun maa pyrki olemaan kaikille mieliksi ja erossa ikävyyksistä.

Erityisesti Saksalle Ruotsi kauppasi ilomielin rautamalmia. Tästä huolimatta ohjaaja Richard Holm on onnistunut ohjaamaan intensiivisen, talvisen ja hyisen sotaelokuvan, jossa joukko ruotsalaissotilaita kohtaa natseja kohtalokkain seurauksin. Rajakahakan puitteissa pysyvä Isku rajalle venyttää hieman totuttuja näkökulmia mutta ei riko niitä, jolloin tarinasta tulee riittävän uskottava elokuvan tarkoituksiin.

Natsien miehittämän Norjan ja Ruotsin rajalla oleva partio onnistuu eksymään Norjan puolelle ja katoaa. Kadonneiden joukossa on luutnantti Aron Stenströmin (Andre Sjöberg) veli, joten ennenkin tiedustelumatkoja rajan taakse tehnyt luutnantti päättää lähteä omin luvin hakemaan veljeään takaisin. Mukaan Aron ottaa muutaman yksikkönsä perussotilaan sekä arvaamattoman vaarallisen, legendaarisessa taistelijan maineessa olevan suomalaisen talvisodan veteraanin Wille Järvisen (Antti Reini).

Wille Järvinen, yli sata ryssää yksinään kaatanut arpinen ja yksisilmäinen korpisoturi on koko porukan ylivoimaisesti tehokkain taistelija. Näin suomalaisnäkökulmasta on mukavaa, että ruotsalaiset tunnustavat tässä asiassa suomalaisten paremmuuden ja ylläpitävät positiivista myyttiä vaiteliaasta sotasankarista, joka ei diskuteeraa vaan toimii. Reini tekee eloisan, intensiivisen näyttelijätyön ja alleviivaa rooliaan kiroamalla muutaman kerran suomeksi ruotsinkielisen dialogin lomassa. Perkeleelle ei vain ole vastinetta muissa kielissä, ei ainakaan ruotsissa.

Järvisen taustatarinaan ei sen enempää mennä, mutta suomalaisnäkökulmasta tietysti kiinnostaisi, miksi vuoteen 1942 sijoittuvassa tarinassa Järvinen ei ole Suomessa sotimassa jatkosotaa aseveljiemme saksalaisten rinnalla ja kommunismin kauhuja vastaan, vaan hän on Ruotsissa ja päätyy saksalaisten kanssa nokikkain. Myös sen verran täytyy nipottaa, että elokuvassa ohimennen vilahtava saksalaisten hyökkäyssuunnitelma Operaatio Napakettu ei suinkaan koskenut Ruotsia, sillä Napakettuhan oli suomalaisten ja saksalaisten yhteinen Pohjois-Suomen operaatio.

Mutta pikkudetaljeista viis, sillä Holmin tarkoituksena ei ole ollut tehdä historiallista dokumentaatiota vaan jännittävä, viihdyttävä ja riittävän raadollinen sotaleffa, ja siinä hän onnistuu hyvin. Lumen peittämät autiot maisemat ovat häkellyttävän kauniita, ja visuaalisesti elokuva on korkeatasoinen. Myös sota on rumaa ja raakaa, eikä sitä kaunistella puolin ja toisin.

Pienen ruotsalaispartion kokema ahdistus ja paniikki natsijoukkojen lähestyessä on käsinkosketeltava, ja tunnelma on paikoin kuin kauhuelokuvissa, kun sadistinen, pyöreillä silmälaseilla varustettu natsikapteeni joukkoineen kolkuttelee erämökin ovelle valmiina julmiin raakuuksiin. Tarina saa lisäkäänteitä vallan väärinkäytöstä ruotsalaisarmeijassa, kun rajajoukoista vastaava Aronin esimies alkaa pelätä oman asemansa puolesta ja toimii sen mukaisesti.

Holm pitää kaikki solmimansa langat käsissään ja vie tarinan hallitusti loppuun. Varsinkin elokuvan lopetustapa on tyylikäs. Bluray-version mukana on vaihtoehtoinen, nykyaikaan sijoittuva alku- ja loppukohtaus, joka muistuttaa hieman Pelastakaa sotamies Ryanin vastaavaa ja joka on antavinaan tarinalle historiallisemmat puitteet. Nämä kohtaukset ovat turhia ja niiden leikkaaminen oli ehdottomasti hyvä ratkaisu. Vaihtoehtokohtausten näkeminen muistuttaa siitä, miksi elokuvien editointi on niin tärkeä ja vaativa vaihe.

Mukana on myös ruotsinkielinen dokumentti elokuvanteosta, mutta sitä kuten muitakaan ekstroja ei ole tekstitetty, joten ne menevät hukkaan. Suomella on pärjättävä, sanoi Seppo Rätykin aikoinaan. Turha se on bonuksia kylkiäiseksi pistää, jos niissä ei ole suomenkielistä tai edes englanninkielistä tekstitystä. Pakkoruotsilla kun ei riikinruotsalaisesta vahvasta aksentista selvää saa, ja tuskin Ruotsissakaan julkaistaan suomalaisleffoja, joissa on tekstittämättömiä suomeksi puhuttuja lisädokkareita