Panic Room kotikatsomo

David Fincher on elokuvillaan asettanut itsensä ohjaajana asemaan, jossa häneltä ei enää edes osata odottaa epäonnistumista. Panic Room ei ensi-illassaan antanut yhtä paljon sisältöä kuin Alien 3, Seitsemän ja Fight Club, mutta muotopuhtaana teoksena se on The Gamen tapaan erittäin ansiokas elokuva, kaukana tusinamaakareiden tusinatuotteista.

Panic Roomilla on loppujen lopuksi varsin vähän sanottavaa. Se on ikiaikaisen totuuden näytelmä siitä, miten kuka tahansa ihminen nurkkaan ahdistettuna taistelee loppuun asti pedon lailla. Yhteiskunnalliset viitteet eivät tarinassa avaudu, vaan niiden sija on toimia kulisseina, joissa pelataan pelkojen kanssa. Gamen lailla Fincher irrottaa Panic Roomissa henkilönsä turvaverkoistaan ja tarkastelee heitä paljaimmillaan ahdistettuna selviytymään ja tekemään ratkaisujaan vaistojen ohjaamina. Ihmisen suurin pelko on ihmisen pelko.

Lukitsemalla äidin ja tyttären ylellisen asunnon turvahuoneeseen, johon murtomiehet yrittävät kaikin keinoin päästä, Fincher luo asetelman tilan hallinnasta. Siinä missä äiti tyttärineen hallitsee tilannetta turvakameroin, fyysisen tilan hallinta on murtomiehillä. Pelin henki on siinä, kummat saavat haltuunsa niin tilanteen kuin tilan. Audiovisuaalinen tila on odotetusti ohjaajan taidokkaissa käsissä. Fincherin kyky luoda elokuvan ja katsojan välille itsensä sulkevan ja vangitsevan suhteen, kuvastuu hyvin siinä, että jopa audiovisuaalisesti elokuva toimi erinomaisesti myös televisioruudussa.

Huolimatta tarinan hienoisista stilistisistä epätarkkuuksista elokuvan dynamiikka on hyvä ja kerronta äärimmäisen sujuvaa. Elokuvan loppu on kenties ongelmallisin. Loppukohtauksen voi tulkita turhana ja liian selittävänä sulkeumana, joka vie tehoja juonen loppuratkaisulta. Toisaalta loppukohtaus kuvastaa sitä sivistyksen luomaa turvallisuuden harhaa, johon tuudittaudumme, mutta joka ei meitä todellisuudessa suojaa, etenkään niiltä perimmäisiltä peloilta.

Dvd:n laatu on hyvä. Tosin nykyään levyille läntättävät lisämateriaalit ovat jo niin tavallisia varsinkin suurempien tuotantojen kohdalla, että pienenä ihmeenä voi pitää Panic Roomin lisämateriaalittomuutta. Toisaalta yksinkertainen ja hyvä elokuva ei kaipaa tuekseen kaupallisin intressein tehtyjä makingoffeja, joissa tekijät lässyttävät suurimmaksi osaksi täysin merkityksettömiä mainoslauseita. Joillekin nämä ekstrat ovat kovin tärkeitä, mutta itse pidän elokuvaa ja sen osalta levyn teknistä laatua kaikkein tärkeimpänä.

DVD / kuva: 16:9 Anamorfinen Widescreen 2.40:1; ääni: Dolby Digital 5.1; tekstitetty; Teaser Trailer; Filmographies.