Levottomat kotikatsomo

Ihmissuhteet ovat hauskanen asia. Päästäkseen niistä pitäisi erakoitua jonnekin korpeen ja aseistautua vahvasti, mutta jossakin vaiheessa tulisi varmaan orpo olo. Sitä paitsi ihmisiin kyllästyy helposti, jolloin kannattaa pitää yllä kiertoa. Miksi tyytyä samoihin naamoihin, joihin ei oikein jaksa sen syvemmin kiintyä, vaikka ne kauniita olisivatkin. Vaikka vaihtelukaan ei oikein virkistä eikä mikään tunnu miltään, niin aina se ruoho on hitusen vihreämpää aidan toisella puolella - edes sen ohikiitävän uutuudenviehätyksen verran, sen pienen intohimohuipun tähden.

Tällä tavoin ajattelee Levottomien päähenkilö, nuori lääkäri Ari (Mikko Nousiainen), joka lentelee estottomasti kukasta kukkaan. Oli sitten kyseessä kaverin nainen tai tuntematon kapakkahutsu. Kunhan vaan pääsee panemaan, ja kun nätti poika on, niin ei kauheasti tarvitse yrittääkään, sillä ennen kuin silmä välttää, naiset levittelevät itseään pintapaikan baaritiskillä. Kai sitä huonomminkin voisi mennä - monta lasta, asuntovelkaa, vanha auto, nalkuttava vaimo, erektiovaikeuksia, ylipainoa...

Kesäiseen Turkuun istutettu Levottomat ei nykyisen elämänmenon henkisen tyhjyyden ja päämäärättömyyden kuvauksena mitään uutta juuri tarjoa. Kolmekymppisyyden tietämillä harhailevat nuoret aikuiset eivät tiedä, mitä maailma heiltä odottaa tai edes, mitä he odottavat itseltään. Näitä asioita on puitu jenkkienkin ihmissuhdekoukeroissa jo pitkä tovi. Sen sijaan ehkä piristävääkin on Levottomien reippaampi asenne seksin kuvaukseen. Miksi jättää se näyttämättä, sillä maailmahan pyörii hukkapätkien ja -reikien ympärillä. Tosin kovin kaunistellusti parittelua silti kuvataan, vaikka sitä näytetäänkin. Elokuvan muuhun, raadolliseenkin tematiikkaan olisi paremmin luontunut oikein kunnollinen rasvaisen panemisen hehku. Aivan turhaan on lainattu suuren maailman pehmopainiestetiikkaa, kun tylsä ja löysä elokuva olisi ehdottomasti kaivannut perisuomalaista saunarietastelua - hikeä, kiimaa ja kyyneliä. Näköjään rahamiehet sanelevat nykyään tätäkin osastoa.

Jos joku järkyttyy Levottomien seksikohtauksista, niin painukoon peilin eteen tutkailemaan, millainen harmaavarpunen sieltä tuijottaa kelmeillä silmillään. Luterilaisessa moraalihapatuksessa riippuvat tuskin haluavat sitä myöntää, että moista painiskelua harrastavat jo reippaasti puolta nuoremmat. Mikä uutinen se nyt on aikuisten keskuudessa. Tosin valistusmielessä sen kondomin kanssa olisi voitu pelata enemmän.

Aluksi Levottomien hieman pökkelömäinen näytteleminen saattaa oudoksuttaa, mutta siinähän sitä elämänmakua juuri taitaa olla - huonosti näyteltyä komediaahan tämä koko sotku on, jos rehellisiä ollaan. Mutta muutoin juoni rakentuu pelkästä täytteestä ja vanhasta puuvillasta, joka vedättää kokonaisuutta aivan liiaksi. Hahmoihin on vaikea samastua, vaikka niiden kautta yritetäänkin peilata yleisiä ja kyllä todellisiakin tuntoja. Sosiaalinen tilaus on eittämättä olemassa, mutta Levottomien sivulliset jäävät pelkiksi harhailijoiksi. Hassua, että ainoaksi aidosti kouraisevaksi hahmoksi jäi Samuli Edelmannin alkoholisoitunut ambulanssikuski.

Mutta ainahan elokuvan katsoo, sillä seksikohtaukset on mukavasti ajoitettu mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Ja aika tasa-arvoisestikin sitä tirkisteltävää riittää - on tissejä ja tussuja sekä miesten treenattuja räystäsperseitä.