Omerta 6/12 valkokangas

Omerta 6/12 -elokuvasta on ehditty uutisoida paljon jo ennen ensi-iltaa. Todennäköisesti se tullaankin muistamaan paremmin muista seikoista kuin itse elokuvana. Suomalaisittain poikkeuksellisen isolla rahalla tehty toimintajännäri jää lajissaan valitettavan mitäänsanomattomaksi, sellaiseksi joita on tehty ja nähty maailmalla turhankin monta. Syynä ei suinkaan ole suomalaistekijöiden osaamattomuus isommankaan toiminnan saralla, mutta elokuvan tuotantoa koetelleet haasteet valitettavasti näkyvät lopputuloksessa, ennen kaikkea tarinallisena sekavuutena.

Ohjaaja Antti J. Jokisen projekti saattaa Ilkka Remeksen menestyskirja 6/12 (2006) kahdeksi elokuvaksi ajautui karikoihin heti kuvausten alkuvaiheessa. Jokinen joutui sairastuttuaan jättämään ohjaamisen ja tilalle palkattiin Aku Louhimies. Kahden elokuvan sijaan tyydyttiinkin yhteen elokuvaan ja käsikirjoitus laitettiin uusiksi. Tällaisista lähtökohdista harvemmin saadaan aikaan suuria onnistumisia.

Jasper Pääkkönen esittää varsin onnistuneesti suojelupoliisissa työskentelevää Max Tanneria, joka välillä tekee keikkaa EU:n salaisissa operaatioissa. Kun terroristit iskevät Linnan juhliin, Tanner komennetaan neuvottelijaksi. Operaatio ei kaikilta osin suju toivotusti, joten Tanner lähtee Valko-Venäjälle pesemään jälkipyykkiä ja tasamaan tilejä.

Elokuva rakentuu selvästi kahdesta osasta: ensimmäisessä keskitytään Linnan juhlien kaappausdraamaan, toisessa suoritetaan epävirallista operaatiota Valko-Venäjällä. Näin lienee sovitettu yhteen kaksi elokuvaa. Lopputuloksena on kiireellä paikasta ja tapahtumasta toiseen rientävä tarina, jonka melskeissä moni keskeinen henkilöhahmo jää pintapuoliseksi ja jopa oudon motivoimattomaksi.

Silmiinpistävin outous on kaapparijoukkoa johtava Vasa Jankovic (Sverrir Gudnason), josta ensin luodaan mielikuvaa isänsä kieltämänä nyhveröpoikana, mutta seuraavassa käänteessä hän jo johtaa ammattimaisesti kaappausta suorittavaa sotilasjoukkoa. Jankovic on Tannerin toiminnallisena vastapelurina niin keskeinen hahmo, että hänen taustojensa ja motiiviensa selittämättömyys on häiritsevää, varsinkin kun on tavoiteltu tavallista toimintakonseptia monimutkaisempaa tarinakokonaisuutta.

Myös päähahmo Tanner jää taustoiltaan ohueksi yksinäiseksi sudeksi. Hänen osaltaan on lähinnä luotettu toimintaelokuvakaanonin luomaan kuvaan oikeamielisestä sankarista. Keskeisistä hahmoista ainoastaan Nanna Blondellin esittämälle Tannerin europoliisikollega Sylvia Madsenille on koetettu rakentaa edes jonkinlaista henkilötarinaa, mikä jää sikäli laihaksi lohduksi, että alun jälkeen hahmo jää tarinan edetessä selvästi taka-alalle.

Jälkiviisaus on helppoa, mutta kenties siinä vaiheessa, kun elokuvaprojekti typistyi kahdesta yhteen, olisi hieman pidempi aikalisä ollut paikallaan konseptin ja käsikirjoituksen hiomiseksi. Linnan juhlien kaappauksessa ja panttivankidraamassa olisi sinällään ollut aineksia Die Hard -tyyppiseen toimintaelokuvaan sen sijaan, että on pidetty kiinni kansainvälisten salakähmäisyyksien varaan kyhäystä tarinarakennelmasta, joka jo lähtökohtaisesti kärsii uskottavuusongelmista. Kunnianhimoisena tavoitteena on varmaankin ollut seurata James Bondien ja Jason Bourne -elokuvien jalanjälkiä siinä kuitenkaan onnistumatta.

Eivät Bondit ja Bournetkaan ole uskottavia suhteessa todellisuuteen, mutta niissä luotuihin maailmoihin voi sentään uppoutua ja uskoa Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian tiedusteluorganisaatioiden olevan toimijoita, jotka toteuttavat maailmalla laukallekin lähteviä operaatioita. Sen sijaan kaikessa kädettömäksi ja hampaattomaksi osoittautuneella EU:lla ei samaa vakuuttavuutta ole, joten elokuvan sisäisessäkin maailmassa on astetta vaikeampi uskoa EU:n salaisiin operaatioihin ja valtakuntien rajat ylittävään toimintakykyyn.

Eikä kokonaisuutta auta, että tarinamaailman uskottavuus ontuu myös muilla sektoreilla. Esimerkkinä vaikka elokuvan episodi, jossa kaappariterroristit saavat rauhassa lähteä heille annetulla suihkukoneella Malmin lentokentältä, laskeutua yhtäkkisen autiolle Lusin suoralle ja jatkaa siitä rauhassa lentoaan Valko-Venäjälle tilanteessa, jossa Suomen valtiollinen turvallisuus on uhattuna ja puolustusvoimat ovat ottaneet komennon. Suomella ei ilmeisesti olekaan operatiivisia hävittäjiä pudottamassa viholliskonetta, vaikka aiemmin elokuvassa sivulauseessa mainitaankin, että Helsingin ilmatila on suljettu ja ilmavoimat ovat valmiudessa. Toivottavasti Suomen puolustusvoimat ovat todellisuudessa elokuvamaailmaa paremmin hereillä ja kalliit hävittäjät ilmassa, jos tänne joku sattuu iskemään.

Toimintajännärien juonet ja tarinat ovat toki täynnä erilaisia aukkoja ja epäloogisuuksia, mutta riittävän tenhoavassa toteutuksessa niihin ei kiinnitä huomiota. Omertassa näiden epäloogisuuksien ihmettelyyn jää vain liikaa aikaa. Tapahtumia ja toimintaa on paljon, mutta moneen suuntaan tempoileva tarina verottaa toiminnan kerrontarytmiä ja saa elokuvan polkemaan paikallaan ja tuntumaan ajoittain jopa pitkäveteiseltä.

Nopeatempoinen toiminta ja oikein ajoitettu kerronnan rytmi ovat oma taiteenlajinsa, jossa suomalaistekijöillä saattaa vielä olla opeteltavaa, koska kokemusta lajityypistä varsinkaan elokuvan saralla ei välttämättä vielä kovin paljoa ole. Tosin Omertan tapauksessa ongelmat toiminnan rytmityksessä ja riittävän koukuttavan kerronnan luomisessa lienevät enemmän seurausta tuotantovaiheessa muokatusta käsikirjoituksesta kuin tekijöiden kokemattomuudesta. Puhtaasti muodon kannalta tarkasteltuna Omerta 6/12 on toiminnallisesti hyvän näköistä ja kestää vertailun viimevuosien eurojännäreihin.

Toivottavasti Omertalle kertyy sen verran kansainvälistä menestystä, ettei suomalainen toimintaelokuva nuupahda tähän, ja jatkossakin rohjettaisiin lähteä isompiin toimintatuotantoihin. Jos ja kun tuotantoedellytykset ovat alusta lähtien sekä koko projektin ajan kunnossa, sopii odottaa kokonaisuutena onnistunuttakin lopputulosta. Jasper Pääkkösessäkin on tarvittavaa karismaa nousta vaikka toimintatähdeksi. Omertasta jää nyt lähinnä vaikutelma pelastusoperaatiosta, jossa koetetaan saada kuiville uppoamisvaarassa ollut tuotanto ja tehty se, mitä vallinneessa tilanteessa on voitu ja kyetty.