Ei mikään matkailumainos

Paha maa -elokuvan henkiseksi jatkoksikin kutsuttu Valkoinen kaupunki vie helsinkiläisen taksikuskin, Veli-Matin matkaan. Irtiottoja-televisiosarjasta tutulla miehellä ei mikään tunnu sujuvan, ja avioero- ja huoltajuusdraamalla on traagiset seuraukset. Martin Scorsesen Taksikuskiin vahvasti viittaileva elokuva on kerännyt palkintoja kansainvälisillä festivaaleilla, esimerkiksi kriitikoiden palkinnon yksillä Euroopan tärkeimmistä elokuvafestivaaleista Tshekin Karlovy Varyssä.

Valkoisen kaupungin ohjaajan Aku Louhimiehen edellinen Suomen ensi-iltansa saanut elokuva Riisuttu mies tuli elokuvateattereihin vain muutama kuukausi aiemmin. Louhimies ei kuitenkaan usko elokuviensa kärsivän inflaatiosta eri levittäjien välisen politiikan aiheuttaman lyhyen julkaisuvälin takia, vaan toivoo ihmisten löytävän tiensä teattereihin kumpaakin elokuvaa katsomaan. Jo ennen Paha maa -elokuvaakin kuvattu Valkoinen kaupunki oli kuitenkin alun perin tarkoitettu vain kansainväliseen levitykseen.

– Valkoinen kaupunki on alun perin tehty pelkästään ulkomaita varten ja lähtökohtana oli, että tämän ei pitänyt tulla Suomeen ollenkaan. Menestys tuolla maailmalla on saanut aikaan sen, että levittäjä halusi tuoda tämän myös Suomeen, mistä me olemme tietysti itse iloisia, ja ajattelemme, että se on ikään kuin tällainen pieni kulttuuriteko.

Kansainvälinen palkintosade ei aiheuta ohjaajalle sen suurempia paineita, eikä hänellä erikoisia odotuksia Valkoisen kaupungin kotimaiselle menestykselle ole. Louhimies on ylipäätään ylpeä siitä, että elokuva on Suomessakin esillä. Myös Riisuttu mies on lähdössä kansainvälisille festareille, mutta vasta vuodenvaihteen jälkeen.

– Nämä elokuvat ovat vain tulleet nyt eri järjestyksessä, tämä on jo kiertänyt paljon maailmaa ja Riisuttu mies on vasta aloittamassa festivaalielämäänsä. Se on nyt saanut jo joitakin isoja merkittäviä kutsuja, mutta ne ovat sitten vasta vuodenvaihteen jälkeen.

Henkilökohtaisesti tärkeä tarina

Louhimies ei myöskään ole huolissaan kriitikkojen mahdollisista arvioista, vaan vannoo tekevänsä elokuvia yksinomaan katsojille. Tulevat arvostelut eivät vaikuta miehen työtapaan, vaan töitä tehdessään hän keskittyy vain elokuvan lopputulokseen. Valkoisen kaupungin kohdalla hän on halunnut saada mahdollisimman todentuntuisen lopputuloksen, joten näyttelijöille annettiin vapaat kädet improvisoida ja kuvaukset suoritettiin aidoissa ympäristöissä, kuten Sörnäisten vankilassa.

– Totta kai kriitikkojen mielipiteellä on suuri merkitys siihen kuinka hyvin jotkut ihmiset jonkun elokuvan löytävät tai eivät löydä, mutta ei niitä tietenkään siellä työssä, sitä elokuvaa tehdessä millään tavalla ajattele. Tärkeintä minusta on aina elokuvan lopputulos, ja se miten siihen päädytään, on sinänsä vain keino. Tämän elokuvan kohdalla pyrittiin siihen, että tämä olisi ikään kuin tosi, että ihmiset puhuisivat niin kuin ihmiset puhuvat, ja käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät, ja tämä on kuvattukin oikeilla paikoilla. Eli siinä mielessä se improvisatorinen ote on ollut yksi keino muiden joukossa, mutta ei missään nimessä itsetarkoitus. Kysymys on siitä, että mihin pyritään ja millä keinoin.

Jo Irtiottoja-televisiosarjaa kuvattaessa Louhimiehen ja muiden tekijöiden mieleen nousi ajatus, että juonilinja taksikuski Vellusta oli hyvin elokuvallinen. Louhimies myös paljastaa, että tarina on ollut hänelle henkilökohtaisestikin tärkeä, mutta sen tarkemmin hän ei suostu asiaa analysoimaan.

– Se oli tavallaan mielessä jo silloin, kun sitä sarjaa kuvattiin, että tästä tulisi hyvä elokuva. Toki tämä on ollut minulle myös tärkeä henkilökohtainen tarinalinja siinä. Minulle itselleni se on hyvä tarina, yllättävä ja kiinnostava. En minä sen enempää itse osaa tai koskaan pyrikään analysoimaan töitä, että jätetään vain se kriitikoille se homma.

Kertomisen arvoisia tarinoita

Louhimiehen elokuvat Paha maa ja nyt myös Valkoinen kaupunki antavat suomalaisesta yhteiskunnasta varsin masentavan kuvan. Ohjaaja kuitenkin painottaa, että myös tällaiset tarinat ansaitsevat tulla kerrotuiksi, eikä liikaan yksipuolisuuteen elokuvanteossa kannata sortua.

– Kyllä minä tietysti olen suomalainen ja pidän Suomesta, ja juuri sen takia nämäkin tarinat ovat myös kertomisen arvoisia. Paha maa -elokuva avasi juuri tällä viikolla Hollannissa, ja siellä suurlähettiläs sanoi avajaispuheessaan, että tämä ei nyt ihan vastaa sitä matkailumainosta mitä me yleensä täällä esitellään, mutta olen silti tyytyväinen ja iloinen voidessani esitellä myös tällaisen puolen Suomesta. Toki on olemassa myös harmaan eri sävyjä.

Ohjaaja ei myönnä, että ihmisten kurjuus olisi parasta viihdettä, vaan jatkaa, että erilaisilla tarinoilla vain on erilaiset tavoitteet. Siinä missä Riisuttu mies oli positiivinen ja sai ihmiset nauramaan, Valkoinen kaupunki taas järkyttää traagisuudellaan. Louhimies näkee kuitenkin kummankin kaltaisille tarinoille tarpeen.

– Ihmiset, jotka tulivat ulos Riisutun miehen ensi-illasta hymyilivät ja nauroivat, ja olivat pitäneet sitä positiivisena elokuvana. Sitten toisaalta jotkut kriitikot eivät juuri siitä asiasta pitäneet, että se oli ikään kuin erilainen ja positiivinen. Ja sitten taas tästä minä olen jo sanonut, että tämä on järkyttävä, mutta siitä huolimatta hyvä. Sen on varmaan sitä myös, että mitä katsojat milloinkin lähtee hakemaan ja mikä kenenkin tarve milloinkin on.