Vuosaari valkokangas

Aku Louhimiehen uutuusohjaus Vuosaari kertoo nykytarinoita rakkaudesta. Louhimiehen kaupungissa rakastaminen on erityisen ahdistavaa. On muun muassa uskottomuutta, yksinäisyyttä, alkoholismia, huumeriippuvuutta, rikollisuutta, monenlaista väkivaltaa, rasismia, kuolemansairautta, prostituutiota, koulukiusaamista ja luonnollisesti näiden erilaisia yhdistelmiä – sitä paljon puhuttua moniongelmaisuutta. Mahdottomalta tuntuu niin parisuhde, vanhemmuus kuin lapsuuskin.

Hyvää synkässä tarinassa on se, että pahoinvointi lävistää kaikki yhteiskuntaluokat – sitä paitsi todellinen Vuosaarikaan ei ole mikään ghetto. Mukana on siis hyväosainen perhe, jolla kaikki menee päin mäntyä. Saran (Matleena Kuusniemi) ja Laurin (Pekka Strang) onneton avioliitto havainnollistaa, kuinka aineellinen menestys ei takaa auvoista eloa. Menestyneen kirous on ihmissuhteiden suorittaminen.

Elokuvassa ei myöskään tuomita moraalisesti kyseenalaisia valintoja: ihminen ei ole täydellinen. Vuosaari pyrkii näyttämään, mitä löytyy muita ihmisiä satuttavien tekojen taustalta.

Käsikirjoituksen ovat Louhimiehen kanssa laatineet Niina Repo ja Mikko Kouki, joka myös näyttelee mainiosti pihalla olevaa yksinhuoltajaisää Perttiä. Episodimainen rakenne toimii parhaimmillaan erinomaisesti. Louhimiehen elokuvassa tarinat leviävät kuitenkin käsiin, vaikka niitä yhdistävätkin Vuosaari, nykyaika ja rakkaushelvetti. Henkilögalleria on niin laaja ja ongelmien kirjo niin monipuolinen, ettei mihinkään oikein syvennytä. Monet tarinat ja henkilöt jäävät väistämättä etäisiksi.

Elokuvan lopussa on toivoa, mutta dramaturgisesti todella myöhään. Ensin kaikki menee niin surkeasti kuin vain on mahdollista, ja lopussa kaikki langat sidotaan nätisti yhteen, ettei vain tulisi liian paha mieli.

Vuosaaren henkilöohjaus on vahvaa, kuten Louhimiehen aiemmissa vakavissa – ja muita ansiokkaammissa – elokuvissa Paha maa ja Valkoinen kaupunki sekä tv-sarjassa Irtiottoja. Synkät sävyt liikkuvat luonnollisesti Pahan maan jäljillä. Seksiäkin mukana on kuin Levottomissa konsanaan. Nyt lukuisat seksikohtaukset ovat tarkoituksellisen vaivaannuttavia ja säälittäviä.

Parasta Louhimiehen elokuvassa ovat loistavat näyttelijät. Ohimenevissä sivurooleissakin nähdään eturivin suomalaisia näyttelijöitä, kuten Kati Outinen kapakkapsykologina tai Sulevi Peltola taksikuskina.

Tunnettujen suomalaisnäyttelijöiden ohella Vuosaaren kaduilla nähdään yllättäviä kasvoja. Rap-artistina Gracias tunnettu Deogracias Masomi hyppää ansiokkaasti näyttelijän saappaisiin esittämällä Makea, jota riivaavat velkoja perivät korstot ja päihteisiin mieltynyt tyttöystävä Iris (Laura Birn). Virolainen muusikko Lenna Kuurmaa taas näyttelee perheenisään ihastuvaa Viiviä. Ulkomaalaista liikemiestä Robertia esittää Rimakauhua ja rakkautta -tv-sarjasta tuttu Sean Pertwee. Robertin hahmo on mainio ja ulkopuolisen näkökulma oiva lisä elokuvaan, mutta miksi ihmeessä britti on roolitettu amerikkalaiseksi bisnesmieheksi?

Louhimies on korostanut julkisuudessa elokuvan armollisuutta ja sanonut sen kertovan ennen kaikkea rakkaudesta. Rakkaus ja armo piiloutuvat kuitenkin aika syvälle. Mutta Vuosaari kuvaa osittain osuvasti nyky-yhteiskuntaa, jossa vihapuheesta on tullut normi, monen nuoren toiveammatti on julkkis ja yhä useampi on yksin. Tosielämän sekoilujen taustalla pauhaavat tosi-tv:n sekoilut. Elokuva kaipaa silti terävämpiä valintoja ja tiivistämistä.