He ovat paenneet kotikatsomo

Neljä Jussi-palkintoa pokannut He ovat paenneet on virkistävän erilainen suomalainen elokuva. Se on mitään selittelemätön, tulkinnanvarainen ja pohdiskeleva taideleffa, joka suomalaisessa elokuvakentässä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei valtavirtayleisö jaksanut teoksesta innostua. Jussi-menestys on toivottavasti ohjannut uusia katsojia elokuvan pariin.

Elokuva kertoo Jonin (Teppo Manner) ja Raisan (Roosa Söderholm) pakomatkasta. Änkyttävä Joni saapuu siviilipalvelumieheksi ongelmanuorten laitokseen, jonne impulsiivinen Raisa on laitettu kasvamaan. Joni alkaa nopeasti tuntea vetoa Raisaan ja heidän yhteisestä automatkastaan tulee surrealistinen kesämuisto, unenomainen kokemus, jota ei kannata tämän enempää selittää. Yksityiskohtia kuvailemalla sisällöstä voi pahimmillaan saada täysin väärän kuvan, mutta pohjimmiltaan kysymys on vapaudesta.

Selkeän alkutilanteen jälkeen tapahtumat liukuvat puhtaasti surrealistisille poluille. Nuorten vapaudenkuvaus muistuttaa Terrence Malickin Badlandsista, mutta ahdistava tunnelma ja äänimaailman käyttö ovat puhdasta David Lynchia. Siitä huolimatta He ovat paenneet tuntuu kotoperäiseltä.

J-P Valkeapään Muukalainen (2009) sai ilmestyessään kehuja ja sen nuori ohjaaja julistettiin oitis suureksi lupaukseksi. Valkeapään molemmat tähän mennessä ilmestyneet pitkät elokuvat on valittu Venetsian elokuvajuhlien esityssarjaan. Se on suomalaisille elokuville harvinaista. Muukalaisen tiimoilta Valkeapäätä verrattiin Tarkovskiin, ja saman vertauksen toisteleminen jatkui, kun He ovat paenneet esitettiin kriitikoille.

Elokuvateattereissa He ovat paenneet keräsi vain vähän päälle 3 000 katsojaa. Syynä heikkoon katsojamenestykseen voi pitää vaikeaselkoisuuden lisäksi sitä, ettei elokuvan pääosassa ole tunnettuja tähtiä eikä sitä markkinoitu kunnolla. Sen kohtalo oli jäädä kriitikoiden hehkuttamaksi omalaatuiseksi helmeksi, jota kelpaa nostaa esiin kulttuuripiireissä.

Kuten tekstin sävystä voi päätellä, Valkepään elokuvaa on vaikea suositella kaikille ja siksi se onkin niin tärkeä. Suomessa tehdään harvoin mitään niin epäkaupallista mutta kunnianhimoista kuin He ovat paenneet. Heikko yleisömenestys ei välttämättä innosta muita suomalaisia elokuvantekijöitä (tai rahoittajia) vastaavaan rohkeuteen, mutta teos toimii hienona piristysruiskeena täkäläiselle elokuvakulttuurille. Tällaistakin voi tehdä.