Lucy kotikatsomo

Lucy on pahaa aavistamaton amerikkalainen opiskelijatyttö, joka joutuu poikaystävänsä huijaamana osalliseksi rikollisliigan toimintaa ja voimakkaan synteettisen CPH4-huumeen salakuljettajaksi Taiwanista Eurooppaan. Huumetta päätyy Lucyn elimistöön kuljetusta varten niellyn pussin revetessä hänen sisällään ja näin hysteerisestä uhrista kuoriutuu supersankari.

Huumeen vaikutuksesta Lucy saa käyttöönsä koko aivokapasiteettinsa ja kehonsa täyden hallinnan. Hän säätelee itse aineenvaihduntaansa, palauttaa mieleensä muistoja sylivauva-ajoiltaan asti ja sisäistää tuhansia sivuja tekstejä käden käänteessä. Itsensä lisäksi Lucy hallitsee ympäristönsä, lukee muiden mieliä ja liikuttelee esineitä ajatuksensa voimalla.

Supersankari- tai toimintaelokuvana Lucy onnistuu. Takaa-ajokohtaukset pitävät tiukasti otteessaan, jännitystä kasvatetaan loppumetreille asti hyvisten ja pahisten ajaessa omia etujaan. Valjastettuaan käyttöönsä epäinhimilliset voimavarat Lucysta tulee globaali tieteen ja oikeuden puolustaja, ilmentäen suoraviivaisesti supersankarigenren sarjakuvamaista logiikkaa.

Scifi-elokuvaksi Lucy on kuitenkin pettymys. Se kutkuttelee ihmismieltä kiehtovia ajatuksia rajattomasta aivokapasiteetista ja sen potentiaalisesta mahdista omaksua tietoa, mutta pitää, ironista kyllä, katsojaansa auttamattoman yksinkertaisena. Monimutkaisimmatkin tieteen kiemurat suoristuvat, kun ne väännetään rautalangasta. Morgan Freeman tekee uskottavan suorituksen neurotieteen professorina, jonka monimutkaiset aivoteoriat Lucy huumeen vaikutuksen alaisena todentaa.

Yksinkertaisuutta edustaa myös Lucyn lapsekas suhtautuminen uuteen ymmärryksen tasoonsa. Aivokapasiteetin äkillinen laajeneminen epäilemättä saa ihmisen hämilleen, mutta silmät suurina maailman ihmeellisyyksiä ällistellen Lucyn hahmon uskottavuus kokee kovan kolauksen.

Scarlett Johansson tasapainottelee elokuvan nimikkoroolissa uhrin ja sankarin välillä onnistuneesti, joskaan käsikirjoitus ei salli hahmon todellisen potentiaalin laajentumista missään vaiheessa. Valovoimainen Johansson olisi omiaan naissankariksi, jollaiseen Luc Bessonin varhaisemmat elokuvat, kuten Tyttö nimeltä Nikita (1990) ja Leon (1994) ovat viitoittaneet väylän.

Elokuva vetoaa samanaikaisesti ihmisen aivokapasiteetin rajattomiin mahdollisuuksiin, mutta pakottaa katsojan jättämään aivot narikkaan. Jäljelle jää spekulointi siitä, mitä nokkela tieteiselokuva olisi monellakin tapaa voinut olla.