He ovat paenneet valkokangas

Ohjaaja-käsikirjoitta J-P Valkeapää herätti vuonna 2009 ilmestyneellä Muukalaisella kotimaisen elokuvakentän huomion. Runollinen ja vähäsanainen elokuva oli haaste niin maksavalle yleisölle kuin suomalaisille elokuvakriitikoille. Katsojakato koetteli teosta teatterikierroksella, mikä on vakiintunut varsin tyypilliseksi ilmiöksi valtavirran ulkopuolella luisteleville, niin sanotuille taide-elokuville.

Miehen toinen ohjaus He ovat paenneet jatkaa ohjaajansa tinkimättömällä linjalla, joskin painotuksia hieman vaihtaen. Elokuvaa on ehditty noteerata ehdokkuuksilla elokuvafestivaaleilla niin Venetsiassa kuin Torontossa, mikä ei ole mikään merkityksetön saavutus kotimaiselta elokuvalta.

Änkytyksestä kärsivä ja vaitonainen Joni (Teppo Manner) saapuu suorittamaan siviilipalvelustaan paikalliseen nuorisokotiin. Toimiensa ohessa hän tutustuu laitoksen pahamaineisimpaan tapaukseen, aggressiiviseen Raisaan (Roosa Söderholm). Nuorten ajatukset kohtaavat pakenemisen merkeissä, ja kun Jonilla on nuorisokodin auton avaimet ei päätöstä tien päälle hurauttamisesta tarvitse miettiä kahdesti.

Nuorisoroadit ovat varsin tavanomainen lajityyppi kotimaisen elokuvan piirissä. Teoksissa yhdistyy perinteisesti anarkistinen vapauden tavoittelu sekä riitinomainen siirtyminen lapsesta itsenäiseksi aikuiseksi. Valkeapään elokuvassa painoarvo on kuitenkin enemmän juuri pakenemisessa yhteiskunnan otteesta. Sekä Raisa että Joni ovat yhteiskunnan pidättelemiä. Raisa on käytöksensä takia tuomittu kaltereilla varustettuun nuorisokotiin, ja Joni on puolestaan instituution lukitsemana määrätty siviilipalvelukseen. Kumpaakin yhdistää tarve paeta näistä kahleista, vaikka he tietävät, että kiinnijäämisestä voi olla ankarat seuraukset.

Yhteiskunta rakentuu elokuvassa kylmäksi ja kovaksi. Se on täynnä tuomitsijoita, hyväksikäyttäjiä ja hylkääjiä. Tässä maailmassa ulkopuoliset eristetään muista tai sovelletaan osaksi koneistoa, ja parhaiten selviävät ne, jotka ovat valmiita sopeutumaan. Elokuvassa tämä hahmottuu nuoret kyytiin poimivan kaupparatsun (Pelle Heikkilä) muodossa, joka kameleontin tavoin omaksuu uuden identiteetin, jos se on hänen omien etujensa mukaista.

Pako kohti vapautta tapahtuu yhteiskunnallisten sääntöjen rikkomisena sekä oman tajunnan laajentamisena. Huumeet ja alkoholi näyttelevät tässä roolinsa. Huumaantuneiden nuorten trippi on myös yksi elokuvan kauneimmista kohtauksista. Siinä kuvastuu ihmisen integroituminen osaksi alkukantaista luontoa.

Vaikka elokuvassa paetaan rullaavaa oravanpyörää, niin itse teos sitoutuu varsin päättäväisesti moniin lajityypin konventioihin. Side rakentuu, monien nuorisoroadien tapaan, vaitonaisen pojan ja aktiivisen tytön välille. Hahmoja vaivaa stereotyyppisyys, jolloin kumpikin tuntuu lähinnä genren vaatimalta pakotteelta. Tyttöhahmossa kärjistyy seksuaalisuus ja aggressiivisuus, kun taas kasvutarina on varattu enemmän pojalle.

Jonin tarina onkin enemmän rivien välistä luettavissa. Punasävytteiset otokset, jotka ilmenevät välähdyksittäin elokuvan edetessä, viestittävät johonkin puhtaaseen ja koskemattomaan sielunmaisemaan palaamisesta. Samalla se on myös luettavissa viittaukseksi primitiivisen miehiseen soturimyyttiin. Tähän suhteutettuna Raisan kehystarina hänen suhteestaan rakastavaan isoäitiin jää kokolailla pliisuksi.

Elokuvan ydinteema yhteiskunnalta pakenemisesta on varsin tuttu jo 1950-luvulta, jolloin ensimmäiset road-elokuvat alkoivat Suomessa ilmestyä. Pakopaikkana toimi maaseutu, tai kuten He ovat paenneet kohdalla, asuttamaton luonnon helma. Valkeapää käyttää teeman käsittelyssä elokuvakieltä iskevästi ja kiitettävän hallitusti. Loppupuolella kasvoille lyövä väkivalta on temaattisesti perusteltu, kuvaten villin luonnon häpäisemistä ja lopulta kesyttämistä.

He ovat paenneet osoittaa jälleen Valkeapään poikkeukselliset ansiot elokuvantekijänä. Se on kuvakieleltään, rytmitykseltään ja äänimaisemaltaan nautittava kokemus, jonka ongelmat ovat lähinnä lajityyppiin kiinnittyneissä hahmokuvissa. Kiehtova teos jää siis osittain vaille sitä koskettavuutta, jota se kovasti yrittää tavoitella. Tästäkin huolimatta olisi toivottavaa, että uskalias ja ennakkoluuloton kotimainen löytäisi yleisönsä ohjaajan aikaisempaa teosta paremmin.