Tytöt tulevaisuuden kynnyksellä
Neljän parikymppisen naisen ystävyys- ja parisuhteista kertova komediasarja Girls on rehellinen epämääräisen tulevaisuuden, hatarien ihmissuhteiden ja itsekeskeisen elämäntyylin kuvaus. Lena Dunhamin luoma sarja samanaikaisesti ihastuttaa nokkelalla käsikirjoituksellaan, mutta ärsyttää henkilöhahmoillaan. Juuri siinä piilee Girlsin viehättävyys.
Toisen kauden päätyttyä Hannahin (Lena Dunham) mielenterveyden romahdukseen, kolmas kausi jatkuu seesteisesti ilmentäen jälleen uutta alkua tyttöjen elämässä. Sarjan tematiikka syvenee pinnallisesta kuvailusta käsittelemään rakkautta, suuria valintoja ja kuolemaa. Fokus siirtyy aiempiin kausiin verrattuna tyttöjen keskinäisiin suhteisiin, mikä alleviivaa hahmojen piirteet niin hyvässä kuin pahassa.
Valovoimainen Jessa (Jemima Kirke) etsii suuntaa elämälleen vastentahtoisesti ensin vieroituksesta, sitten lastenvaatekaupan myyjänä ja lopulta päätyy itsetuhoisen taiteilijan avustajaksi. Jessan hahmo perustuu huolettomuudelle, minkä vuoksi hän jää kolmannella kaudella muiden hahmojen elämänmullistusten varjostamaksi. Huumeongelman huomiotta jättäminen, mutta hiustyylin noteeraaminen, korostaa myös tyttöjen ystävyyden todellista pinnallisuutta.
Jessan vastakohta, hänen serkkunsa, Shoshanna (Zosia Mamet) on pohjimmiltaan vastuuntuntoinen opiskelija, joka on tytöistä ainoa, jolla on selkeä tulevaisuudensuunnitelma. Hän joutuu kuitenkin kohtaamaan karun todellisuuden ymmärtäessään jatkuvan juhlimisen pilanneen hänen suunnitelmansa valmistumisen suhteen.
Sydänsuruissaan itseään säälivä Marnie (Allison Williams) hakee lohtua eronjälkeiseen elämäänsä päämäärättömästi intohimojaan, toisaalta järkeään kuunnellen. Orastavasta laulajanurasta tulee Marnien johtotähti hänen rakkauselämänsä monimutkaistuessa entisestään.
Alunperin aitoudellaan, rehellisyydellään ja epätavallisen tavallisella vartalollaan katsojat hurmanneesta Hannahista kuoriutuu viimeistään kolmannella kaudella entistäkin itsekeskeisempi ja raastavan ärsyttävä hahmo. Hannah asettuu näyttelijänurallaan etenevän poikaystävänsä Adamin (Adam Driver) kanssa asumaan ja lopulta tavoittelee myös omaa unelmaansa kirjailijana. Sukupolvensa ääneksi itsensä tituleerannut Hannah on kauden päätyttyäkin epävakaa, narsistinen ja itseriittoinen.
Hannahin hahmon kautta avautuu Girlsin lumoava olemus. Nuorten naisten pinnallinen suhtautuminen niin elämään kuin kuolemaankin ilmentää nokkelasti komedian keinoin vallitsevaa egosentristä elämäntyyliä. Pintaa syvemmälle raapaistessaan sarja on koskettava, mutta loputtoman viihdyttävä. Uusien elämänvaiheiden sarastus jättää tytöt ihmettelemään itseään ja elämää. Kuten Hannah pohtiessaan muuttoa hänen uransa mullistan koulutuksen perässä: viitsiikö hän sitten kuitenkaan etsiä tuntemattomasta kaupungista kauppaa, josta ostaa jugurttinsa.
Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 2 henkilöä
Seuraava:
McLeod's Daughters: The Complete Collection
Australialaisessa menestyssarjassa naiset nostetaan miesten rinnalle maaseudun toimijoina.
Edellinen: He ovat paenneet
Valkeapään tinkimätön elokuva ei miellytä kaikkia.