Cosmopolis kotikatsomo

Unettomuudesta kärsivä 28-vuotias multimiljardööri Eric Packer matkaa ruuhkautuneen Manhattanin halki valkoisella limusiinilla. Packerin tavoite on yksinkertainen: hän haluaa leikkauttaa hiuksensa kaupungin toisella laidalla sijaitsevassa parturiliikkeessä. Matelevassa liikenteessä matka kuitenkin kestää koko päivän.

Cosmopolis perustuu yhdysvaltalaisen kirjailijan Don DeLillon vuonna 2003 julkaistuun samannimiseen romaaniin. Ohjaaja-käsikirjoittaja David Cronenbergin elokuvasovitus on hyvin uskollinen alkuteokselle. Elokuvan tapahtumat seuraavat tarkasti kirjan tapahtumia, ja Cronenberg on siirtänyt pitkiä osuuksia romaanin dialogista elokuvaan lähes sellaisenaan. Lopputulos on outo, häiritsevä ja hämmentävän hypnoottinen.

Juonellisen elokuvan sijaan Cosmopolis on pikemminkin analyysi kapitalismin ja teknologian vaikutuksesta inhimilliseen todellisuuteen. Eric Packerin maailma on kapitalismin määrittämä, ohjaama ja hallitsema. Kaikki mitataan rahassa, valuuttakursseissa ja saldoissa, ja merkitystä on vain pääomalla ja varallisuudella. Eric ostaa maalauksia ja lentokoneita vain ostamisen ja omistamisen vuoksi.

Yhteiskunnallisuudestaan huolimatta Cosmopolis ei ole ilmeisellä tavalla yhteiskuntakriittinen. Elokuva ei yritä analysoida, miten tähän on päädytty, miksi näin tapahtuu tai ketä pitäisi syyttää. Eric ei ole häikäilemätön ja laskelmoiva yläluokkainen, eikä elokuva pyri kritisoimaan rikkaan eliitin irrallisuutta. Kritiikki edellyttäisi ulkopuolista näkökulmaa. Cosmopoliksen kuvaamassa maailmassa kapitalismista on tullut todellisuus, eikä sen ulkopuolella ole mitään.

Kaikki on vain ja ainoastaan värinää valuuttakursseissa, vaihtelua markkinoilla ja liikettä informaatiovirrassa. Konkreettiset syyt ja seuraukset ovat kadonneet maailmasta, eikä markkinatalous ole enää yhteydessä mihinkään. Raha puhuu vain itselleen. Moralisointi ei ole mahdollista, sillä moraalille ei ole markkinahintaa. Maailmasta on tullut käsittämätön, eivätkä ihmiset ymmärrä edes itseään.

Kapitalismin sulkeutuneen todellisuuden symboli on Ericin valkoinen limusiini, jossa Eric tapaa avustajiaan ja jonka näytöiltä hän seuraa valuuttamarkkinoita ja uutislähetyksiä. Todellisuus auton sisällä on yhteydessä todellisuuteen auton ulkopuolella vain näennäisesti. Katu saattaa olla liekeissä, mutta äänieristetyn limusiinin sisällä Eric ja tämän alaiset siemailevat juomiaan ja keskustelevat kapitalismin luonteesta, vaikutuksista ja tavoitteista.

Cosmopolis ei ole helposti lähestyttävä elokuva. Dialogi on kirjallista, ja henkilöhahmot pikemminkin lausuvat toisiaan kohti esseitä kuin käyvät aitoja, vastavuoroisia keskusteluja. Tapahtumat eivät ole erityisen voimakkaasti sidoksissa toisiinsa, vaan usein kohtauksia yhdistää vain peräkkäisyys. Sivuhahmot esiintyvät pääasiassa vain yhdessä tai muutamassa kohtauksessa ja ilmestyvät ja katoavat vailla selityksiä.

Alkuteokselle uskollisen toteutuksen kääntöpuoli on, ettei Cosmopolis tuo paljoakaan uutta romaanin käsittelyyn tai tematiikkaan. Cronenbergin ohjaus on varmaa ja kokonaisuus hallittu, mutta elokuvan erityiset vahvuudet ovat pikemminkin DeLillon tekstissä kuin tekstin elokuvallisessa tulkinnassa. Kokonaisuutena Cosmopolis on kuitenkin tarkkanäköinen ja terävä analyysi kansainvälisen markkinatalouden hallitseman maailman luonteesta.