Väkivallan vangit

David Cronenbergin edellinen täyspitkä elokuva Spider oli tunnelmaltaan onnistunut, mutta loppuratkaisultaan aavistuksen vesittynyt psykologinen trilleri. Rikoselokuvaa ja trilleriä sekoittava A History of Violence on tästä harppaus kaupallisempaan suuntaan. Tyylivaihdoksesta huolimatta se on perusasetelmaltaan tutun cronenberglainen. Elokuva ei ole kuitenkaan yhtä vieraannuttava kuin Crash tai yhtä outo kuin eXistenZ.

© 2005 New Line CinemaPikkukaupungissa ravintolaa pitävän Tom Stallin (Viggo Mortensen) perheidylli särkyy, kun hän pakon edessä joutuu tappamaan kaksi ravintolaan tunkeutunutta rikollista. Tapahtuma avaa oven Tomin menneisyyteen, josta hänen vaimonsa Edie (Maria Bello) ja lapsensa eivät tiedä. Kulissit murenevat nopeasti gangsteri Carl Fogartyn (Ed Harris) saapuessa vierailulle. Fogarty tuntee Tomin ja hänen aiemman leipätyönsä. Menneisyyden kanssa on tasattava tilejä.

Väkivallan kuvausten ja perustematiikkansa puolesta Cronenberg tuo nyt mieleen Tarantinon. Kaikki cronenberglaiset tunnusmerkit tulevat silti päällimmäisenä esiin. Kiero seksuaalisuus ja äärimmäinen väkivalta kietoutuvat sulavasti yhteen. Monet kohtaukset ovat unenomaisen surrealistisia, vaikka niissä näennäisesti esitetään kohtuullisen tunnistettavaa rikostrilleriä.

© 2005 New Line CinemaUnissakävelijäin tavoin päähenkilöt toteuttavat raakalaismaisia tekoja, joiden motiivit tuntuvat kumpuavan alitajunnan pimeästä syöveristä. Melkein odottaisi, että jossain vaiheessa kädessä pidettävät aseet muuttuvat kiemurteleviksi mutanttihirviöiksi. Onneksi realismi puree tällä kertaa. Henkilöhahmot sopivat asetelmaan hyvin, mikä kuvastuu erityisesti Ed Harrisin gangsterihahmossa. Hän tuo parhaimmillaan mieleen oudon, kostonhaluisen pirun, joka on saapunut vaatimaan omaansa.

A History of Violence muistuttaa kerronnaltaan klassista lännenelokuvaa. Mukaan voidaan laskea myös ne lukuisat rikosjännärit, joissa siviilielämään vetäytynyt entinen tappaja joutuu selvittämään välinsä menneisyytensä kanssa ja tarttumaan vielä kerran aseeseen. Cronenbergin analyysi aiheesta on tiukka mutta rajallinen. Aiheensa puolesta elokuva tarkastelee vanhaa sankarikuvaa, mutta tekee merkittävän poikkeuksen tuhoamalla suuren osan mahdollisista empatian tunteista. Kiltti perheenisä ei tee näyttävää kotiinpaluuta.

© 2005 New Line CinemaElokuva jättää lukuisia avainteemoja auki, tärkeimpänä väkivallan oikeutus ja sen vaikutus yksilöön. Cronenbergin mukaan väkivalta jättää meihin psykopatologisia jälkiä, joiden peittäminen on lähes mahdotonta. Toinen kysymys liittyy väkivallan helppouteen ja yllätyksellisyyteen. Kuten eräässä kohtauksessa viitataan, alfaurokset ovat aina osoittaneet paikkansa laumassa riippumatta siitä turvautuvatko henkiseen vai fyysiseen väkivaltaan. Kritiikin kohteeksi nousee myös yhteiskunnassa piilevä väkivallan hiljainen hyväksyntä ja sen salainen ihailu. Analyysi ei tosin etene riittävän syvälle. Toisaalta kerronnan tiiviyden nimessä näin lienee myös parasta.

Cronenbergia tuntemattomalle kohtauksissa on epäuskottavaa jäykkyyttä, jonka voi helposti tulkita tekotaiteellisuudeksi tai pelkästään huonoksi näyttelemiseksi. Ohjaajan perusoppimäärän osaavalle A History of Violence avautuu kuitenkin nautittavana katsottavana. Uskottavat lavastukset ja Howard Shoren musiikki täydentävät hyvin tätä laatutuotantoa.

Dvd-lisukkeet ovat tavanomaisia mutta ohjaajansa myötä mielenkiintoisempia kuin yleensä. Dokumentit ovat lyhyitä ja asiallisia. Mukana on myös välähdys Cannesin elokuvafestivaaleilta. Näemme ohjaajan vitsikkäästi analysoimassa, miksi "elokuva on oikeasti ehkä liian kaupallinen festivaalia varten". Mukana on myös elokuvasta poistettu kohtaus, joka on saksittu täysin syystä, koska se toimii lähinnä irrallisena viittauksena Cronenbergin muuhun tuotantoon. Omana lisänään on toisistaan poikkeavat versiot väkivaltakohtauksista, jotka eivät sinällään kerro muusta kuin Yhdysvaltojen ja Euroopan eri ikäluokitusjärjestelmistä.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:3,4 /14 henkilöä