Armageddon kotikatsomo

Armageddon on videomarkkinoiden kahdesta asteroidi-/komeettaspektaakkelista se huumoriversio, jossa lauma remuisia öljyporaajia pelastaa Bruce Willisin johdolla maapallon varmalta tuholta niin, että testosteroni näkyy, tuoksuu, haisee ja paukkuu. Armageddon alkaa mahtipontisella prologilla, jossa itse ukko-Mooses, Johannes Kastaja, Ben Hur, El Cid, NRA:n puheenjohtaja eli Charlton Heston kertoo, miten iso kosminen möhkäle pyyhkäisi dinosaurukset pölyn alle 65 miljoonaa vuotta sitten. Hestonin avaruussaarnan jälkeen alkaa sekunnin sadasosan tarkkuudella rytmitetty, kaksi ja puoli tuntia kestävä Hollywood-traileri, jossa hurjatempoiset efektitykitykset, hikiset machoilut ja siirappiset suvantohetket on parsittu kasaan rautaisella ammattitaidolla.

Eräänä päivänä maapallolle putoaa kymmeniä pieniä meteoriitteja, jotka saavat NASA:n karvat pystyyn. Eikä turhaan, sillä amatööriastronomi on havainnut jotain vieläkin kamalampaa - Teksasin kokoisen asteroidin kiitävän 35 000 kilometriä tunnissa kohti maapalloa. Osuessaan lohkare tuhoaisi kaiken elämän.

NASA:n johtajalla, Dan Trumanilla (Billy Bob Thornton), on vain yksi vaihtoehto: lähettää sukkulamiehistö erikoisryhmän kera tuhoamaan Tellusta piinaava vitsaus. Koska asteroidia ei voida tuhota ydinasein ulkopuolelta, Truman värvää tehtävään maailman parhaan öljyporaajan, Harry S. Stamperin (Bruce Willis), joka lähtee rämäpäisen porukkansa kanssa suorittamaan mieletöntä tehtävää. Heidän on porattava asteroidiin tarpeeksi syvä reikä ydinpaukkua varten, jotta möykky muuttaisi kulkusuuntaansa ennen iskeytymistään maahan.

Dollaripuppuista megalomaniaa

Armageddon on dollarihömppää omalla oikeudellaan. Jos elokuvasta haluaa saada jotain irti, niin parasta on jättää aivot keittiön kaappiin ja alkaa taantuen nauttia maskuliinisesta pullistelusta sekä testosteroni- ja efektitykityksestä. Elokuvan suuruudenhullun juonen loogisuudessa on reikiä muutaman tuhannen Teksasin kokoisen asteroidin verran, joten pienikin vakava analyysi kääntyy itseään vastaan.

Todettakoon kuitenkin, että Armageddon on tulvillaan typerää machohuumoria, tunnevammaista ihmissuhdelöpinää, iskulausedialogia, hulppeita digitaaliefektejä, miehistä heterotoveruutta, imelää tunnelmointia, mölisevää ääniraitaa, stereotyyppisiä henkilöhahmoja, kaavamaisia läheltä piti -tilanteita ja yliannostettua toiminnallisuutta. Juonikuvio on tyystin ennalta-arvattavissa eikä sisällössä ole ajatuksen häivääkään. Ja entä sitten? Bruce on kovempi kuin koskaan - hän poraa ja pelastaa maailman! Parempi on vain hörötellä käsittämättömille one linereille käsittämättömissä tilanteissa - naurun aihetta tarjoavat etenkin Steve Buscemi ja Peter Stormare. Sitä paitsi Armageddon ei ota amerikkalaisuuden ylistyslauluaan niin kuolemanvakavasti kuin tympeään saarnaan sortuva Deep Impact (1998).

Michael Bay on entinen mainosohjaaja ja Armageddon hänen kolmas elokuvansa. Aiemmin Bay on kiusannut katsojien sietokykyä toimintapläjäyksillään The Rock (1996) ja Bad Boys (1995). Armageddon on megaelokuva, joka on lastattu täyteen Hollywoodin parhaalla tähti- ja sivuosakaartilla. Porareitten porarina Bruce Willis heittää roolinsa sellaisella maskuliinisuudella ja amerikkalaisen individualistin itsetietoisilla elkeillä, että jopa John Waynekin olisi ollut kateellinen. Yksi kohokohdista on, kun asteroidilla hilluva Bruce murjaisee mikrofoniin: "Houston, you have a problem!" Kun on tarpeeksi kova jätkä, sitä ehtii heittää huultakin, vaikka matkustaa maan kanssa törmäyskurssilla olevalla asteroidilla ydinlataus jalkojen juuressa.

Armageddonin tekemiseen on annettu suuri läjä dollareita ja kaikki on läiskitty filmille viimeistäkin kolikkoa myöten. Ei ole mikään ihme, että Michael Baysta puhutaan uutena James Cameronia - vaikka piisaahan rapakon takana näitä suhteellisuudentajunsa menettäneitä ohjaajia useampikin. Armageddon edustaa totaalista kuvakerrontaa, mutta videolla elokuva kärsii pahasti, kuten kaikki muutkin vastaavat hömpät. Tv-ruudussa digitaaliefektien hohto rapisee niin, että toiminta- ja spektaakkelijaksot ovat lähinnä rasittavaa katseltavaa. Armageddon on kuitenkin siedettävä kokemus. Siitä pitää huolen miehinen huumori ja testosteronilla kyllästetty pullistelu - eipä ainakaan tarvitse ahdistaa itseään räkäisellä teiniromanssilla, kuten Titanicissa (1997).