Deep Impact valkokangas

Hollywoodin unelmien sylttytehdasta voi ainakin ihailla nokkeluudessa kierrättää yhtä ja samaa reseptiä yhä uudelleen ja uudelleen samalla kartuttaen rahakirstuaan. Kylmän sodan liennyttyä historian kirjan sivuille tuli Hollywoodin melumaakareille kiire kehittää uusia uhkakuvia saalistamaan katsojia teattereihin. Niinpä viime aikoina luonnonmullistukset ja ulkoavaruuden nölliäiset ovat vuoroin vilistäneet valkokankaalla katsojia viihdyttämässä. Perinteisen kaavan mukaan toimivat katastrofielokuvat ovat saaneet uutta jytyä ihmisten viihdyttämiseksi kehittyneen tehosteteknologian ansiosta. Mikään ei enää ole mahdotonta Spielbergin kaltaiselle maestrolle, sillä niin syvälle miehen yhtiön tuottama Deep Impact iskee.

Ihmisten (lue: amerikkalaisten) näppäryys selvitä kaikista mahdollisista luontoäidin koettelemuksista on ollut kunnioitettavaa. Nykyelokuvien uhkakuvat, niin maalliset kuin avaruudellisetkin, ovat vain olleet kovin epäkiinnostavia. Tulivuorten töräyksien, pyörremyrskyjen ja avaruusvihuliaisten aiheuttamat tuhot ovat vuosien saatossa jauhautuneet tutuksi kauraksi, joten uuden ja jopa todellisuudessa oikeasti mahdollisen maailmantuhon uhkakuvan löytäminen elokuvaan vaikutti ainakin etukäteen mielenkiintoiselta. Joku vain unohti hämmentää keitosta nimeltä Deep Impact ja niinpä se paloi pahasti pohjaan.

Teinipoika löytää teleskoopillaan tuntemattoman taivaankappaleen. Havainto toimitetaan alan ammattilaisen tutkittavaksi ja tähtitieteilijä on tukehtua pitsaansa oivallettuaan kummallisen taivaankappaleen olevan iskukurssissa maahan. Tietotekniikan aikakautena ei virtuaalinen tiedonkulku tietystikään toimi ja niinpä mies lähtee kovaa kyytiä autollaan katastrofitietoa eteenpäin viemään. Pahaksi onneksi hän törmää kiharaisella vuoristotiellä rekkaan ja syöksyy räjähtäen rotkoon.

Kuluu vuosi. Uuttera tv-toimittaja yrittää selvittää erään ministerin eron syitä. Jäljet johtavat niin ajankohtaiseen presidentin seksiskandaaliin. Ryminällä kuitenkin paljastuu koko maailmalle asioiden oikea laita: maahan on syöksymässä mahtava komeetta, joka kylväisi tuomiopäivän tuhon kaikkialle maailmaan. Muutaman venäläisen insinöörin avustuksella amerikkalaiset kasaavat Messiaan, historian suurimman avaruusaluksen, jonka pitäisi räjäyttää komeetta radaltaan maata uhkaamasta. Samalla myös valmistaudutaan pahimpaan eli laaditaan suunnitelmia taata tuhon jälkeinen uudelleenrakennus ja ihmiskunnan kuolematon voittokulku telluksellamme. Edessä on taistelu, jossa sankaritkin kuolevat.

Nuke ’em

Idealtaan Deep Impact on mielenkiintoinen. Elokuva tuo uhkakuvaksi todellisen, mutta silti hyvin epätodennäköisen katastrofin, mikä juuri herisyttää mielikuvitusta. Tunnetustihan oletetaan, että hirmuliskojen valtakausi koki loppunsa suuren meteorin aiheuttaman tuhon myötä. Tuon tuhovoiman rinnallahan ihmisten ydinlataukset tuntuvat lähinnä mitättömiltä tuhnuilta. Elokuvaan kätkeytyy ainekset kutkuttavaan tieteelliskatastrofaaliseen spektaakkeliin, mutta lopputulos jää lähinnä nauruhermoja raastavaksi epäonnistumiseksi.

Muutamia avaruuteen sijoittuvia tieteellistoiminnallisia pätkiä lukuunottamatta Deep Impact nuokahtaa kahlaamaan uuvuttavassa ihmiskohtalosuossa. Elokuva heittää katsojan mielikuvituksen romukoppaan ja marssittaa estradille pääosaan mitättömät ihmispolot kohtaloineen tuhon aaton melskeissä, poikkeamatta näin paljoakaan pahimmasta saippuakaavasta.

© 1998 Paramount & DreamWorks

Elokuvassa pökkelömäisesti ympäriinsä poukkoilevat ihmiset ja väkisin väännetyt porut saavat katsojan lähinnä toivomaan meteori-iskun kylvämää tuhon hartautta. Kaikki ne ydinlataukset, jotka elokuvassa onnetonta taivaankappaletta kohtaan tykitetään olisivat ennemminkin saaneet iskeytyä suoraan Hollywoodiin ja DreamWorksin työpajaan.

Vanhat herrat hakoteillä

Deep Impactin kohdalla lohduttominta oli nähdä kahden vanhan veteraanin eksyneen totaalisesti väärään tekeleeseen. Kieltämättä niin Robert Duvall astronauttikonkarina kuin Morgan Freemankin presidenttinä vetivät roolinsa rutiinilla tuoden elokuvaan edes jotain vakautta. Molemmat ovat vain sen luokan näyttelijöitä, että heitä ei soisi näkevän tämänkaltaisissa kupruissa. Miehet toistivat vanhoja roolejaan samaan tahtiin kuin itse elokuva vanhojen katastrofihääsien kliseitä.

Elokuvan muut roolit jäivät täysin mitäänsanomattomiksi koristeiksi. Teinien tunteiden vellonta ja reportterinaisen perheongelmat uhkaavan tuhon kynnyksellä olivat niin korneja, että ei tiennyt enää itkeäkö vaiko nauraa. Varsinkin kun elokuva oli puettu vakavailmeiseen kaapuun, toisin kuin esimerkiksi Independence Day (1996), niin se menetti kaiken katsottavuutensa.

Television puolella uraansa tehnyt ohjaaja Mimi Leder alensi arvostustaan entisestään sitten Rauhantekijän (The Peacemaker, 1997). Leder ei kykene pitämään mitään kasassa, kuin ehkä Teho-osaston jaksoja. Tuskastuttavan pitkäpiimäinen elokuva ei saavuta kliimaksiaan edes lopun efektirallissa, sillä sekin on auttamattoman huono kopio Independence Dayn efektitehtailusta. Deep Impactistä ei viitsi edes löytää mitään amerikkalaisen yhteiskunnan tutkiskelua. Se ei ole yksinkertaisesti sen arvoinen. Elokuva saisi ihan rauhassa upota hyökyaaltoonsa.