Apinoiden planeetta kotikatsomo

Lähes jokaisella tuntuu olevan valmis mielipide Apinoiden planeetasta jo ennen elokuvan näkemistä. Vanhoista Apinoiden planeetta -elokuvista innostuneet fanit ovat innoissaan samalla, kun niiden ylenkatsojat hiovat pilkkakirveitään teräviksi. Ristiriitaisten ennakkotunnelmien paineessa uudelleenfilmatisointi on lähes mahdottoman tehtävän edessä: pitäisi tyydyttää vanhat fanit ja vedota nuoren yleisön makutottumuksiin. Ainakin kohtuuttomiin odotuksiin nähden tuloksena on onnistunut, tuttua juonikaavaa mielenkiintoisesti päivittävä elokuva.

Sinänsä ei ole ihme, että juuri Tim Burton on tarttunut Pierre Boullen romaaniin, onhan populaarikulttuurin kierrättäminen tämän Hollywoodin ilkikurisen satusedän tavaramerkkejä. Franklin J. Schaffnerin alkuperäisversion uudelleenmuokkaus on loogista jatkumoa pastisseihin viehättyneen Burtonin uralla. Sekä romaani että alkuperäisfilmatisointi olivat leimallisesti 1960-luvun tuotteita, ja niissä yhteiskuntaluokkien väliset suhteet ja joukkotuhon mahdollisuus olivat keskeisellä sijalla. Nyt 2000-luvun alussa haaveet ja uhkakuvat ovat erilaisia, joten teemoina nousevat esiin geenimanipulaatio ja lajien väliset eroavaisuudet. Apinoiden planeetalle saapuva ihminen joutuu tässäkin selvittämään apinayhteiskunnan alkumyyttejä sekä oikaisemaan ihmisen ja apinan herruussuhdetta.

Digitaaliefektien aikakaudella uusi Apinoiden planeetta näyttää yllättävänkin perinteiseltä elokuvalta, mikä on vain hyvä asia. Yksityiskohdissa on kunnioitettu vanhoja tieteiselokuvia: Mark Wahlbergin avaruuskapselin kytkimet ovat manuaalisia, ja "vuosilaskuri" vilistää eteenpäin kuin bensa-automaatin mittari. Näyttelijäkaartin epäilyttävin lenkki on, harvinaista kyllä, Tim Roth, joka vetää sotaisan apinan roolin melkoisesti yli. Kun maski peittää näyttelemisen nyanssit, täytyy ne ilmeisesti korvata jatkuvalla meuhkaamisella. Koska alkuperäisversion loppu oli niin tyrmäävä, Burtonin on ollut pakko tarjota katsojille veret seisauttava loppuratkaisu, joita sitten filmattiinkin useita erilaisia. Valittu ratkaisu tuntuu aika keinotekoiselta, mutta on myönnettävä, että se avaa kiinnostavat näkymät jatko-osien kehittelylle... On kiinnostavaa nähdä, missä vaiheessa julkaistaan dvd-versio, jossa on mukana myös vaihtoehtoiset lopetukset.

Elokuvan suurimpana ongelmana pitäisin tietynlaista hengettömyyttä: loppua lukuun ottamatta se ei pysty kunnolla yllättämään katsojaa tai tuomaan aiheeseen radikaalisti aiemmasta poikkeavaa näkökulmaa. Joissain arvioissa Burtonin versiota on myös moitittu tosikkomaiseksi. Kuitenkin pieni tosikkomaisuus on vain etu tällaisen aiheen käsittelyssä. Burton ei onneksi muuta elokuvaa pelleilyksi, vaan kunnioittaa teeman vakavaa perussävyä. Näin elokuva toimii myös itsenäisenä teoksena, ei vain elokuvallisten alaviitteiden täyttämänä rasittavana kohkaamisena, mihin aiheen "rennompi" käsittely olisi helposti johtanut.

Kaikesta huolimatta, elokuva käsittelee isoja kysymyksiä, isompia kuin moni juhlittu taide-elokuva. Kysymys siitä, millainen on apinoiden hallitsema yhteiskunta, on nimittäin huomattavasti mielenkiintoisempi kysymys kuin esim. kysymys siitä, miksi parisuhde on niin vaikeaa. Valitettavasti vain suuri osa kriitikoista pitää joutavaakin ihmissuhdelöpinää jotenkin arvokkaampana kuin oikeasti isoja kysymyksiä käsittelevää scifiä.