Tragikomedia maistissa olemisesta

Jokaisella meistä on tiedossa elokuvia, joita emme ole vielä katsoneet. Olemme kuulleet niiden olevan hyviä, mutta koskaan niitä ei ole tullut avattua, ja syy on yleensä yksi ja sama: elokuvan aihe kuulostaa uuvuttavan tylsältä. Tällaiset elokuvat tungetaan mielessä epämääräiseen pinoon, jota pengotaan vain kovimmassa leffanälässä. Samantapainen matalan konseptin elokuva on ohjaaja-käsikirjoittaja Thomas Vinterbergin uusin tuotos, Yhdet vielä.

DrukTanskalaisohjaajan ryyppyiltaa mukaileva elokuva kertoo neljästä kannusjalkaisesta opettajakaveruksesta: Martinista (Mads Mikkelsen), Tommysta (Thomas Bo Larsen), Peteristä (Lars Ranthe) ja Nikolajsta (Magnus Millang). Yhdessä he päättävät testata teoriaa, jonka mukaan ihmisen veressä on liian vähän alkoholia ja siksi jokaisen pitäisi olla tasaisesti pikkuisen maistissa saadakseen elämästä kaiken irti.

Tragikomedialle ominaisesti osa hahmojen päätöksistä menee jiiriin, osa ei niinkään. Alkoholi tarjoaa väylän alkukantaisuuden, menetetyn nuoruuden tavoittelemiselle ja elämänilolle. Vinterbergille se tarjoaa väylän myös keski-ikäisten ihmisten kriisien käsittelyyn siten, että ilmiön voi ymmärtää absolutisti-humanisti-teinikin.

DrukKerronnallisena valintana opettajahuone on erinomainen. Se on toverillinen ja latautunut paikka, jossa hiljainen tieto merkitsee enemmän kuin kirjoista saatava. Siellä ei katsota kaikkea, mitä nähdään, ja näin Vinterberg tulee osoittaneeksi tarinankertojan kykynsä, antamalla paljostaan ja olemalla todellisuudessa kiinni.

Hänelle katsoja on kuin myyttinen sammakko ja tämän kiehautus. Hän heittää lukijan tarinaan. Vaikka kertomus voi tuntua aluksi jopa kädenlämpöiseltä, hän nostaa lämpötilaa hiljalleen, ja lopulta kaikki ympärillä kiehuu. Katsojana miettii, mitä oikein tapahtui, miksi, ja mitä kaikki merkitsee.

Elokuvalla ei ole selkeää sanomaa eikä se nyreksi elämisen muotoja. Se on ristiriitainen. Kuka tekee oikein tai väärin? Se ei anna vastauksia. Se tökkii eikä yritä osua maaliinsa. Sen sijaan se vihjailee sellaisen olemassaolosta. Ilahduttavan monitahoista.

DrukVinterberg on tuonut elokuvaansa myös omaelämäkerrallisen ulottuvuuden Dogma 95:n muodossa. Kymmeneen keksittyyn valaan pohjautunut dogma oli Tanskassa 1990-luvulla kehittynyt suuntaus. Se syntyi vastaiskuna Hollywood-ideologialle ja tuli nostaneeksi maan elokuvan uudelle tasolle. Vinterberg oli toinen liikkeen perustajista. Yhdet vielä voi nähdä silmäniskuna tanskalaiselle aallolle, sillä tämäkin elokuva kertoo muutamasta jätkästä, jotka aiheuttavat pahennusta: käyttävät yhteistä, kaunista tavoitetta verukkeena ja kyseenalaistavat poliittisen korrektiuden.

Yhdet vielä on siis ainainen valkoisen miehen tarina keski-ikäisistä valkoisista miehistä (ryyppäämässä). Se on samalla vastustamattoman hyvä. Se ei moralisoi yritystä tavoitella tunteita ja kunnioitusta alkoholin avulla. Se näyttää katsojalle opettajia tavoittelemassa oppilaiden kaveruutta ja hyvää miehuutta. Se on hauska ja surullinen, joskus molempia samaan aikaan. Se on erinomainen. Eikä se varsinkaan ole uuvuttavan tylsä.

* * * *
Arvostelukäytännöt