Yksi valhe
On rikoksia, joista epäily riittää pilaamaan syytetyn maineen. Pedofilia on yksi näistä. Jo pelkkä uumoilu tahraa nykyisyyden ja tulevaisuuden. Syytetyn jokaista hetkeä lasten kanssa muistellaan ruoska kädessä.
Jahdissa (Jagten, 2012) lapsi kertoo pienen valheen, jonka merkitystä hän ei ymmärrä. Valhe leviää ja kasvaa. Sen myrkyttävä vaikutus leviää jokaiseen pikkukaupungin olohuoneeseen. Lucasista (Mads Mikkelsen) tulee syyllinen.
Kruuvinsa uudelleen vuoden 2010 Submarinon myötä löytänyt Thomas Vinterberg ohjaa jälleen varmaotteisesti. Hänen dogma-prinsiipeistä ponnistaneessa karussa ja minimalistisessa kerronnassaan ei ole mitään konstailevaa. Tenho kumpuaa täydellisen äijäsängen kaltaisesta elokuvallisesta karismasta.
Kuvaukseltaan ja ilmapiiriltään Jahti on kuin suomalaisen syksyn rumuus kaksituntiseen puristettuna. Henkisen kaamoksen voi odottaa kääntyvän korkeintaan viimaiseksi lumimyräkäksi. Kevätauringosta ei jaksa edes haaveilla.
Sinällään tutuista ainesosista koottu elokuva kertoo Poikani Kevinin (We Need to Talk About Kevin, 2012) tapaan ihmisen laumaluonteen ja joukkosimputtamisen kaltaisista teemoista. Ihminen jätetään helposti yksin jos siihen vain siunaantuu tilaisuus.
Mielenkiintoisesti Vinterberg puukottaa myös hyvä veli -klubeja, joita Jahdissa edustaa metsästyskerho. Kaveri jätetään rypemään. Hänen sanat nähdään valheina. Naisten ongelmaksi brändätty ystävien välinen veitsitaputtelu ei tunne sukupuolirajoja.
Hyvinvointivaltion rakenteet sanovat pahoinvointielokuvan traditioita noudattaen jälleen kerran naps. Jahti on kuitenkin enemmän tilannekuva kuin puhdas politiikan kritiikki. Se kertoo ihmisistä, joilla on enemmän tietoa saatavilla kuin millään sukupolvella aiemmin.
Länsimainen ihminen kasvaa kaikki-heti-nyt -kulttuurissa. Oikeuslaitos näyttäytyy iltapäivälehtien sivuilla reliikkinä. Kuultavia, todisteita ja päätelmäketjuja riittää. Eri vaihtoehtoja punnitaan. Kaikki tämä ottaa aikaa. Tapauksen pitää olla poikkeuksellisen kiinnostava, jotta joku jaksaa olla kiinnostunut tuomiosta.
Lucasin kautta esitetään raa’asti ihmisen sulkeutuminen. Yhteisön ulkopuolelle jääminen on laumaeläimelle vakava paikka. Ihminen kieltää ikävät asiat ja pyrkii normalisoimaan arkensa. Henkinen romahdus on viimeinen, mutta väistämätön vaihtoehto.
Miten ihminen sitten on muovautunut yksilöitä sekä palvovaksi että kiduttavaksi olennoksi? Optimistit olettavat ihmisen olevan lähtökohtaisesti hyvä. Vian täytyy siis olla ympäristössä eli pohjimmiltaan kulttuurissa. Miten hyvän olennon luoma epämiellyttäväksi leimattu kulttuuri voi rullata vuodesta toiseen?
Jahti ei vastaa, eikä suoraan edes kysy ihmisen perusluonteeseen liittyviä kysymyksiä. Se ainoastaan näyttää käyttäytymisen seuraukset pohjoismaalaisen realismin keinoin. Isoja kysymyksiä välttäen ja trillerisukuisen draaman elementtejä taidokkaasti hyväksikäyttäen perustavanlaatuiset kysymykset tulevat ikään kuin kaupantekijäisinä.
Toimituskunnan keskiarvo: 4 / 12 henkilöä
Seuraava:
28 Hotel Rooms
Pienimuotoinen indie-romanssi tapahtuu kokonaan neljän seinän sisällä.
Edellinen: The Punisher – Tuomari
Ytimekäs ja rehellinen kasaritoimintaelokuva vigilantista, joka vainoaa mafiaperheitä.