Jahti valkokangas

Lucas (Mads Mikkelsen) on saamassa elämäänsä kasaan avioeron jälkeen. Entinen opettaja kaipaa äidin luokse muuttanutta poikaansa ja työskentelee, vanhan työpaikkansa koulun lopetettua, päiväkodissa. Pienen tanskalaispaikkakunnan tiivis yhteisö muljahtaa sijoiltaan, ja ennen kaikkea Lucasin elämä saa järkyttävän käännöksen, kun yksi päiväkodin lapsista, Klara (Annika Wedderkopp), kertoo Lucasista jotain valheellista ymmärtämättä aiheuttamiaan seurauksia. Klaran kotona on riitaisaa, ja tyttö reagoi kodin tunnelmiin ja läheiseksi kokemaansa Lucasiin kohtalokkaalla tavalla.

Hämmentyneen pienen tytön lipsautus ja siitä syntyvä hysteria leviää yhteisöön kuin rutto. Klaran isä Theo (Thomas Bo Larsen) ja Lucas ovat olleet pitkään parhaita ystäviä, silti Theo näkee vain syytökset ja syyllisen vanhan ystävänsä sijaan. Kukapa lastaan ei uskoisi. Päiväkodin johtaja Grethen (Susse Wold), jonka mukaan lapset eivät valehtele tällaisista asioista, alullepanema selvitys väitetystä tapahtuneesta on pian poliisiasia. Koko yhteisö hylkää lamaantuneen ja tyrmistyneen Lucasin, jopa tämän tiivis ystävä- ja metsästysporukka. Ennen pidetty ja täysin luotettu isä, ystävä ja päiväkodin työntekijä onkin yhtäkkiä hirviö, pedofiili, joka on loukannut useammankin lapsen koskemattomuutta.

Koska Lucasin syyttömyys asiaan tehdään heti alusta alkaen selväksi, näyttäytyy yhteisö tuomitsevuudessaan ja sokeudessaan vähintään yhtä hirviömäisenä millaisena se näkee epäiltynsä. Hitaasti mutta varmasti Lucasin perusturva ja luottamus asioiden järjestymiseen muserretaan, eikä suhde uuden tyttöystävänkään kanssa kestä kaiken sekapäisyyden keskellä. Lucas jaksaa silti itsetuhoisin seurauksinkin sinnitellä todistaakseen syyttömyytensä, ja oikeuttamalla paikkaansa yhteisössä, joka tätä äärimmäisen väkivaltaisesti kohtelee. Tukena ovat Lucasin poika Marcus (Lasse Fogelstrøm), joka tulee isänsä luokse vierailemaan, sekä ystävä ja Marcusin kummisetä. Kaikki muut joko vainoavat tai karttavat Lucasia. Teini-ikäisen pojan tunnot isänsä häpäisemisestä ja leimaamisesta ovat ravisuttavia, kun tapahtumia katsotaan välillä tämän näkökulmasta.

Tanskalainen Thomas Vinterberg tunnetaan elokuvista Juhlat (1998) ja Submarino (2010). Vinterbergin maailma on realistinen, ja kuvaa useimmiten ihmisten ennakkoluuloja, joukossa tiivistyvää typeryyttä ja sen saamia groteskeja mittasuhteita. Vinterbergin tilanteet ovat usein arkisia, absurdin rumia käänteentekeviä hetkiä, joissa ihmisen kuva muuttuu traagisesta typerryttävän eläimelliseksi ja päinvastoin. Vinterbergin ihmiskuvat muistuttavat jonkin verran maanmies Lars von Trierin vastaavia.

Jahdissa (2012) Lucasin tukaloituvaa tilannetta on piinallista katsoa. Kun pyörät lähtevät pyörimään, on niitä mahdoton pysäyttää. Lucasin elämä muuttuu hetkessä helvetiksi, ja tutussa metaforassa metsästäjästä tuleekin jahdattu. Ja vaikka virkavallan taholta lopulta syytökset raukeaisivat ja maine puhdistettaisiin, voiko yhteisön vilpittömään anteeksiantoon koskaan luottaa? On ihan tervettä miettiä, miten itse suhtautuisi vastaaviin väitteisiin jostain lähipiiriinsä kuuluvasta henkilöstä. Kukaan ei koskaan kysy Lucasilta, onko hän todella syyllistynyt väitettyihin asioihin. Näin vain oletetaan. Ei hän sitä itsekään osaa selittää, vaan toivoo ja odottaa, että joku hänet tunteva katsoisi häntä silmiin ja etsisi totuuden sieltä.

Kliseisistä vertauskuvista huolimatta itse elokuva ei kärsi alleviivaamisesta. Koko näyttelijäkaarti on ilmaisuvoimainen, ja huikean karismaattinen Mikkelsen tekee upean roolin ahdistettuna, kyläpahasen merkattuna outsiderina. Väistämättömän tragedian tietämättään aiheuttavaa pientä Klaraa esittävä Annika Wedderkopp on roolissaan herkistyttävän luonteva päiväkoti-ikäinen, jota ei enää uskota, vaikka hän yrittää korjata aiheuttamaansa tilannetta. Jahti ja sen hyytävä lopetus pitävät otteessaan. Lucasin silmistä voi lukea kaiken.