Flummelit valkokangas

Paperilla Flummelien tekijäkaartissa on orastava häivähdys potentiaalia. Käsikirjoittajilla ja ohjaaja David Silvermanilla on taustaa Simpsonien parissa. Tekijöiden meriiteillä ei ole kuitenkaan käytännön merkitystä, kun mankelina on nykyinen amerikkalaiskiinalainen yhteistuotanto, mikä tuppaa tänä päivänä tarkoittamaan hengettömiä ja geneerisiä tusinatuotteita. Juuri tällainen Flummelitkin on.

Kaukaisella Galápagossaariin kuuluvalla saarella elelee etäisesti pehmo-gremlinsejä muistuttavia reikämahaisia flummeleita. 1800-luvun autuudessa otukset ovat saaneet olla rauhassa maailman melskeiltä, kunnes sisarukset Op ja Ed tempautuvat oudon kukkasen tarjoaman aikaikkunan kautta nykypäivän Shanghaihin. Tästä alkaa sekava aika- ja paikkahyppely saaren ja suurkaupungin välillä. Vaakakupissa on flummeleiden kohtalo päätyä joko sukupuuttoon tai valloittaa maailma suloisina otuksina.

Flummelit tuo melskaavassa kohelluksessaan mieleen Angry Birds -elokuvat. Kyse ei liene sattumasta, sillä käsikirjoittajista John Frink on toiminut Angry Birdsin (2016) luovana konsulttina. Angry Birdsien taustalla oli menestynyt peli, joka toi konseptiin ja ennen kaikkea hahmoihin edes jonkinlaista syvyyttä ja persoonallisuutta. Flummelit on nyhdetty tyhjästä ilman kummoista kantavaa ideaa. Otusten reikämahaisuudestakaan ei saada irti kuin muutamia köykäisiä vitsejä.

Elokuvan huumori on kaikkiaan kuivaa ja kesyä, eikä tarinakaan saa kunnolla tuulta siipiensä alle. Pelkkää alkuasetelmaa pakerretaan melkein parikymmentä minuuttia, mikä on alle puolitoistatuntisessa elokuvassa pitkä aika. Aikahyppelyn tuoma scifi-ulottuvuus jää vain kulissiksi tarinalle, jossa altavastaajaparivaljakko nousee sankariksi sekavan hahmogallerian peesatessa taustatukena.

Aikuisen on vaikea välttyä pitkästymästä geneerisen mekastuksen äärellä, mutta kouluikäisille kohellus näytti toimivan tusinaviihteenä. Sellaiseksi Flummelit on sopivan harmitonta ajanvietettä, jolle loppukohtaus povaa vielä jatkoakin.