Perhekiemurointia

Näyttelijä Owen Wilson ja ohjaaja Wes Anderson ovat puuhastelleet yhdessä jo Teksasin yliopistoajoilta. Vuonna 1994 he väsäsivät yhteistuumin lyhytelokuvan Bottle Rocket, josta saivat pari vuotta myöhemmin tehdä James L. Brooksin avustuksella ensimmäisen koko pitkän elokuvansa. Vaikka rahaa ei teoksella vielä tehty, niin kehujen siivittämänä miehet marssivat Hollywoodiin. Mukana matkassa ovat kulkeneet myös Owenin kaksi veljeä.

© 2001 Touchstone PicturesOwen Wilson on sittemmin onnistunut rakentamaan itselleen varteenotettavaa näyttelijäuraa Hollywoodissa, mies on nähty lähinnä komediallisemmissa rooleissa, vaikka toimintaelokuvissakin on tullut seikkailtua. Royal Tenenbaums on Wilsonin ja Andersonin kolmas yhteistyö. Komediallisesta draamasta on kysymys ja keskiössä amerikkalainen perhe, jota on sivallettu ja problematisoitu viime vuosina melkoisesti esimerkiksi sellaisissa menestyksissä, kuten Onni (Happiness, 1998) ja American Beauty (1999).

Gene Hackmanin esittämä Royal Tenenbaum on epäonnistunut isä, joka on vuosia sitten potkaistu pellolle perheestään. Kun Royal saa kuulla vaimonsa uusista naimahankkeista, päättää hän parinkymmenen vuoden tauon jälkeen palata perheensä kuvioihin keinolla millä hyvänsä. Ja aivan tavallisesta perheestä ei tietystikään ole kysymys.

© 2001 Touchstone PicturesTenenbaumin perheen jäseniin on yritetty luonnostella sellaisia piirteitä, joista voitaisiin rakentaa ajatuksia herättävää komiikkaa. Lopputuloksessa nimekkäät näyttelijät ovat kuitenkin vain kummallisia hahmoja hassuissa vaatteissaan. Puhti roolihahmoista on poissa, vai liekö se ollut tietoinen tyylivalinta. Ei valjennut. Elokuvan perhe ei itse asiassa ole edes kovin kummallinen, joten muka outojen piirteiden jatkuva alleviivaaminen kävi suorastaan tylsäksi. Ansioksi on kuitenkin luettava se, että elokuvassa vältettiin amerikkalaisten ydinperhesaarnojen umpimielisimmät karikot.

Royal Tenenbaums on niittänyt kehuja, vaikka elokuva ei kokonaisvaltaisesti pidä katsomisintensiteettiä mainittavammin yllä. Tarina hahmoineen ei tarjoa myötäelämisen mahdollisuutta, eikä huumorikaan tunnu avautuvan, ainakaan kovin pirteästi. Voi olla, että minulla on väärä huumorintaju. Kokonaisuutena elokuvaa vaivaa laskelmoitu amerikkalainen tiedostavuus, jota on paikka paikoin vaikea sulatella ilman paukkumaissia ja colajuomaa.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:3,5 /8 henkilöä