Moonrise Kingdom valkokangas

Texasilaissyntyinen Wes Anderson on elokuvantekijä, joka jakaa niin yleisön kuin kriitikoidenkin mielipiteet. Andersonin tyyliteltyjen komedioiden ihailijat pitävät häntä omaperäisenä auteurina, jonka teoksissa visuaalinen pikkutarkkuus yhdistyy emotionaaliseen vaikuttavuuteen. Ohjaajan töiden arvostelijat taas syyttävät häntä pinnallisuudesta, maneerisuudesta ja skenografisesta snobbailusta.

Molemmille katsontakannoille on löydettävissä tukea Andersonin tuotannosta. Joukkoon mahtuu sekä hivenen ontoiksi jääviä yrityksiä että täysosumia. Cannesin elokuvajuhlat avannut Moonrise Kingdom (2012) lukeutuu jälkimmäisiin. Se ottaa vaivatta paikkansa ohjaajan täydellisimmin onnistuneiden elokuvien, The Royal Tenenbaumsin (2001) ja Fantastic Mr. Foxin (2009) rinnalta.

Tapahtumapaikka on kuvitteellinen New Penzancen saari Uuden-Englannin rannikolla. Eletään vuotta 1965. Mantereelta tulleet partiolaiset opettelevat erätaitoja ketjussa polttavan partiojohtajansa (Edward Norton) komennossa. Orpo partiopoika Sam (Jared Gilman) rakastuu saarella asuvaan Suzyyn (Kara Hayward). Kun 12-vuotiaat rakastavaiset lähtevät yhdessä karkumatkalle, saaren uneliaaseen yhteisöön tulee eloa.

Kuten kaikki Andersonin elokuvat, Moonrise Kingdomkin on komedia. Sen huumori on sekä viehättävän herttaista että hätkähdyttävän mustaa. Näennäisestä kepeydestään huolimatta elokuva on syyskesäisen surumielisyyden läpitunkema. Suzyn kotitalon nimi, Summer’s End, kiteyttää tunnelman. Eletään kesän loppua, lapsuuden loppua, erään aikakauden loppua.

Kaikki tarinan aikuiset ovat elämässään enemmän tai vähemmän pettyneitä, lievästi masentuneita tai peräti apaattisia, kuten Suzyn unissakävelijää muistuttava lakimiesisä (Bill Murray). Lapsetkin oireilevat, mutta heidän ahdistuksensa kanavoituu toimintaan: Suzy tappelee, Sam aiheuttaa tempauksillaan harmaita hiuksia kasvattivanhemmilleen.

Siinä missä elokuvan aikuiset kävelevät ja puhuvat toistensa ohi, Suzy ja Sam kohtaavat ja näkevät toisensa sellaisina kuin he ovat. Näiden varhaisteini-ikäisten rakkauden sytyttimenä ei toimi niinkään hormonien ohjailema himo, vaan kauan kaivattu ymmärretyksi tulemisen tunne. Toistensa seurassa erilaiset nuoret eivät enää ole yksin, ja tämän kokemuksen käänteentekevyys tekee Samista ja Suzystä tavattoman lojaaleja toisilleen.

Moonrise Kingdom on The Royal Tenenbaumsin eräänlainen sisarteos. Molemmissa kuvataan dysfunktionaalisia perheitä, yksinäisyydestä ja eristyneisyydestä versovaa rakkautta, masennusta ja eheytymistä. Voimakkaan melankolisesta pohjavireestään huolimatta molemmat elokuvat ovat aidosti toiveikkaita ja hauskoja.

Moonrise Kingdom on kuitenkin selkeästi omanlaisensa luomus. Luonnonmaisema tapahtumaympäristönä tuo elokuvaan raikkautta ja hengittävyyttä. Päähenkilöt ovat Andersonin aikaisemmista elokuvista poiketen lapsia. Kyseessä ei olekaan mitenkään yksiselitteisesti aikuisten elokuva. Uskoisin seikkailullisen tarinan puhuttelevan myös murrosiän kynnykselle ehtineitä lapsikatsojia.

Wes Andersonin luomia fiktiomaailmoja pidetään usein itseriittoisina ja huolellisesti rakennetussa eskapismissaan ikään kuin suljettuina. Ne ovat kuitenkin raskaina kulttuurisista viittauksista. Moonrise Kingdom ammentaa yhtä lailla poikien seikkailutarinoista kuin ranskalaisen uuden aallon kuvastostakin, minkä lisäksi se tuo mieleen esimerkiksi Edward Hopperin majakkamaalaukset ja William Goldingin Kärpästen herran. Elokuva kestää useita katselukertoja sekä tarinansa että visuaalisen runsautensa puolesta.

Musiikilla on aina huomattavan tärkeä rooli Andersonin elokuvissa, niin nytkin. Hurmaavassa tanssikohtauksessa Sam ja Suzy kiemurtelevat hiekkarannalla Françoise Hardyn Le Temps de l’Amourin tahtiin. Bruce Willisin juurevan poliisihahmon liikkeitä siivittää Hank Williamsin kantri. Benjamin Brittenin lapsille suunnatut Noye’s Fludde ja A Young Person's Guide to the Orchestra ovat suorastaan nerokkaita valintoja tähän tarinaan.

Lopputekstit kannattaa malttaa katsoa loppuun saakka, sillä niiden taustalla suoritetaan eräänlainen ruumiinavaus Alexandre Desplat’n elokuvaan säveltämälle musiikille. Mainiossa äänitteessä Samia näyttelevä Jared Gilman selostaa hienon kappaleen orkestraation vaihe vaiheelta.