The Grand Budapest Hotel valkokangas

Ohjaaja Wes Anderson tunnetaan persoonallisen järjestelmällisestä, nukkekotimaisesta tyylistään. Hahmot kulkevat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kuin kiskoilla: joko kameraa kohti tai siitä poispäin, joskus sivuttain kameraan. Muita ulottuvuuksia ei ole. Lisäksi Andersonin mieltymyksiin kuuluvat kubrickmainen keskikompositio ja hahmot, jotka harvoin muuttavat perusilmettään.

Mikäli Andersonin elokuvat eivät ole ennalta tuttuja, tämä kaikki voi kuulostaa jäykältä ja elottomalta. Sitä The Grand Budapest Hotel ei kuitenkaan ole, sillä Andersonin persoonallinen tapa tehdä komediaa iskee joka kerta. Hänen tarinansa ja hahmonsa ovat pelkistettyjä ja visuaalisuudelle alisteisia, mutta kokonaisuutena kiinnostavia.

Tunnetusta näyttelijäkaartista ja useista aikatasoista huolimatta elokuva on varsin yksinkertainen. Grand Budapest Hotel alkaa kuvalla tytöstä, joka lukee Grand Budapest Hotel -nimistä kirjaa. Kirjan kirjoittaja (Tom Wilkinson, nuorempana Jude Law) kertoo, kuinka hän tapasi hotellissa asuessaan sen omistajan, jonka kertoma tarina muodostaa elokuvan pääjuonen.

Ilmeisesti Anderson on halunnut rikkinäistä puhelinta muistuttavan tekniikan avulla hämärtää tarinan ja todellisuuden rajaa. Tasojen kanssa leikittely tuntuu kuitenkin elokuvan alussa puuduttavalta, eikä elokuva pääse ihan heti vauhtiin. Aikatasojen vaihtumista alleviivataan myös muuttuvalla kuvasuhteella, jonka vuoksi pääosa tarinasta on kerrottu 4:3-kokoisessa laatikossa. Ratkaisun mielekkyys jää epäselväksi. Sisällön kannalta sillä ei ole juurikaan merkitystä, mutta hassultahan niin pieneen ruutuun rajatun toiminnan katsominen valkokankaalta nykyään tuntuu.

Tarina sijoittuu vuoteen 1932. Hotellin portieeri Gustave H. (Ralph Fiennes) on hotelliasukkaiden keskuudessa pidetty ja osaava työntekijä, jonka harrastuksiin kuuluu vanhojen naisten viettely. Kun yksi näistä naisista kuolee ja testamenttaa Gustavelle arvokkaan maalauksen, naisen poika Dmitri (Adrien Brody) raivostuu ja lavastaa Gustaven syylliseksi äitinsä murhaan.

Gustave saa apua uskolliselta pikkololtaan Zerolta (Tony Revolori) ja hänen rakkaalta Agathaltaan (Saoirse Ronan), joka työskentelee suositussa leipomossa. Perässään heillä on Dmitrin oikea käsi Jopling (Willem Dafoe), joka rujon ulkonäkönsä vuoksi voisi olla lainassa 1930-luvun kauhuelokuvista.

Ralph Fiennes on mainio elokuvan pääroolissa ja onnistuu Andersonin ilmeettömässä ohjauksessakin tuomaan hahmoonsa riittävästi särmää ja mielenkiintoa. Jos Gustaven hahmo ei toimisi, elokuvassa ei olisi juurikaan katsottavaa. Juoni on Andersonin aiempien elokuvien tavoin varsin suoraviivainen: kaikki palaset annetaan alussa, eikä tarinan taustalla ole merkityksiä märehdittäväksi.

Ilman Andersonin huvittavan keinotekoista estetiikkaa, naurettavan yksityiskohtaista Itä-Euroopan satumaailmamiljöötä ja Ralph Fiennesia Grand Budapest Hotel ei olisi niin viihdyttävä kuin se on. Elokuva myös sisältää muutamia Andersonin uran parhaimmistoon kuuluvia yksittäisiä kohtauksia, kuten viihdyttävän takaa-ajon laskettelurinteessä ja tunnelmallisen museokohtauksen.