The Bride! valkokangas

Osuvasti naistenpäivän viikonloppuna ensi-iltansa saanut Maggie Gyllenhaalin toinen ohjaustyö The Bride! (2026) kuvittelee uudelleen Mary Shelleyn goottilaisen kauhun merkkiteoksen Frankensteinin (1818) sekä sitä hyvin vapaasti mukailevan James Whalen elokuvan Frankensteinin morsiamen (The Bride of Frankenstein, 1935). Gyllenhaalin elokuva rakentuu revisionistisen ja feministisen näkökulman varaan kysyen, mitä jos ikonisen hirviön seuralaiseksi henkiin herätetty morsian puhuisi ja sillä olisi painavaa sanottavaa naisten itsemääräämisoikeuden puolesta ja hyväksikäyttöä vastaan.

Chicagossa 1930-luvulla gangstereiden kanssa heilasteleva Ida (Jessie Buckley) joutuu kirjailija Mary Shelleyn hengen riivaamaksi sekä väkivaltaisesti murhatuksi. Samaan aikaan kaupunkiin saapunut Frankenstein, ”Frank” nimen ottanut hirviö (Christian Bale) pyytää tohtori Euphroniousta (Annette Bening) luomaan hänelle kumppanin tyydyttämään sadan vuoden yksinäisyyttään ja muita halujaan. Kaksikon työn tuloksena Idan/Shelleyn asuttamasta ruumiista herää Bride, kiivasluonteinen nainen, joka ei tyydy pelkän morsiamen osaan, mistä alkaa hurja luotien ja tanssin täyttämä pakomatka.

Frankenstein elokuvien historia ei ole ollut James Whalen vuoden 1931 filmatisoinnin jälkeen suurten onnistumisten sarja. Toinen toistaan huonommat jatko-osat sekä uudelleenkäynnistykset muun muassa Hammer-tuotantoyhtiön toimesta ovat olleet laadultaan heikkoja sekä alkuperäisteoksen hengen kadottavia. Viimeisin Guillermo del Toron Frankenstein (2025) oli adaptaationa uskollinen, mutta korvasi sisältönsä onttouden prameilla ulkoisilla puitteilla. Tässä jatkumossa Gyllenhaalin The Bride! pumppaa kauan kaivattua uutta verta tarinaan yhteiskunnallisen kantaaottavuuden ja kuohuvasta 1920-luvusta muistuttavan iloluontoisuuden muodossa.

Elokuvan ansioihin kuuluu juuri Hamnetissa (2025) nähdyn Gyllenhaalin vakionäyttelijä Jessie Buckleyn antaumuksellinen kolmoisrooli, jossa hän huutaa, tanssii ja puree säästelemättä. Revittelyn lisäksi hän antaa äänen väkivaltaa kokeneille naisille toimien eräänlaisena kansanliikkeen esikuvana kuten Jokerissa (2019). Vaikka morsiamen klassinen hiustyyli säilytetään, niin Whalen luomaa yksiulotteista kuvaa hahmosta laajennetaan. Tarinan kehystetään jälleen Shelleyn kautta, joka tuo äänenä tuonpuoleisesta oman piikittelevän ja käheästi nauravan metakommentaarin tason.

Näyttelijöiden suosimana ohjaajana Gyllenhaal on saanut kasaan nimekkään kavalkadin. Christian Bale kanavoi hirviönä tunteellisempaa puolta Boris Karloffin tunnetuimmasta roolista, vaikka sortuu ajoittain Batman-maneereihinsa. Edukseen erottuvat myös Annette Beningin tarkkanäköinen tohtori Euphronious ja tämän kodinhoitaja Greta (Jeannie Berlin) sekä ohjaajan veli Jake Gyllenhaal tanssivana elokuvatähti Ronnie Reedinä. Ainoastaan tapausta tutkiva poliisi (Peter Sarsgaard) ja tämän toimelias sihteeri (Penélope Cruz) tuntuvat seikkailevan omassa elokuvassaan.

Gyllenhaal jatkaa naisten kokemusten ja traumojen parissa kuten esikoisohjauksessaan psykologisessa trillerissä The Lost Daughter (2021) eikä häntä voi ainakaan syyttää kunnianhimon puutteesta. The Bride! ei turhaan silottele väkivaltaa vaan mustelmia syntyy ja veri roiskuu luotisateen jäljiltä. Rikkinäisten rakastavaisten Briden ja Frankin matka kääntyy Bonnie ja Clyde (1967) -hahmotelmaksi, jonka puitteissa se olisi jopa hyötynyt ylitsepursuavien viittaustasojensa karsimisesta.

The Bride! on genrehybridi, jossa kirjallisuusviittaukset sekä klassiset elokuvanlajit kauhusta, musikaaliin ja gangsterielokuvaan lyövät kättä, jos eivät täysin saumattomasti niin ainakin viihdyttävästi. Sotien väliseen Hollywoodin kulta-aikaan sijoittuvassa maailmassa myös Frankenstein on elokuvafani, jonka Briden kanssa kokemat fantasiat vuotavat myös valkokankaan puolelle. Kunnianosoituksensa saavat muun muassa Ida Lupino, Marlene Dietrich sekä Ginger Rogers.

Paljon potentiaalia sisältävä elokuva ei kuitenkaan missään vaiheessa murtaudu poikkeuksellisen näkemykselliseksi teokseksi vaan luotaa teemojaan turvallisesti popcorn-yleisölle pureksittuna tai ennemmin lekalla päähän lyötynä. Tämä ei kuitenkaan vähennä The Bride! -elokuvan tyylittelystä nauttimista sekä naiskatsojien mahdollista voimaantumista sen antaessa kieltäytymiselle uuden sloganin: ”I would prefer not to.”