Die My Love valkokangas

Menetys virtaa läpi Lynne Ramsayn elokuvien syvänä luonnonvoimana. Se on laskeutunut osaksi ympäristöä ja eristää usein henkilöhahmonsa muusta maailmasta. Välillä kyse on läheisen menetyksestä, välillä elämästä, joka ei koskaan päässyt puhkeamaan täyteen potentiaaliinsa. Die My Love tekee selviytymismatkasta konkreettisen kiirastulen, josta kaikki eivät löydä ulospääsyä.

Lapsiarki keskellä eristynyttä maaseutua on noussut ennen niin erottamattoman pariskunnan, Gracen (Jennifer Lawrence) ja Jacksonin (Robert Pattinson), väliseksi kiistakapulaksi. Grace tuntee olevansa ensisijaisesti äiti, eikä oma itsensä, ja tylsistyy kuoliaaksi keskellä metsää. Jackson ei osaa kuunnella puolisoaan, eikä näe varoittavia merkkejä siitä, että lapsiperhearjen rasitus saattaa olla jotain muuta kuin pelkkää väsymystä.

Synnytyksen jälkeinen masennus esittäytyy painajaismaisena unena, josta on vaikea herätä. Ramsaylle tuttuun tapaan värit muuttavat muotoaan ja todellisuus toistuu sekoittuen unien kanssa. Jennifer Lawrence antaa kaikkensa Gracen uhmakkaaseen ja hämmentyneeseen roolihahmoon. Pelot ja toiveet koetaan hänen kauttaan ja muistot nousevat osaksi hänen todellisuuttaan. Ramsayn valinta neliömäisen 1:33 kuvakoon käyttöön alleviivaa tätä klaustrofobista tunnelmaa.

Marielle Hellerin Nightbitch (2024) valotti äitiyden monimutkaista luonnetta myyttisenä tarinana koiraksi muuttuvasta naisesta. Die My Love ammentaa myös eläimellisestä ja yliluonnollisesta puolesta, mutta ei tee sitä ylistyksenä äitiyden erityiselle luonteelle. Nightbitchin musta komedia kallistuu esittämään äitiyden myös voimavarana, kun Die My Move kääntää katseensa kaikelta romantisoinnilta. Yliluonnolliset elementit Die My Lovessa korostavat enemmän asioiden ylitsepääsemätöntä luonnetta.

Elokuvantekijänä Lynne Ramsay on tottunut leikittelemään hienosti kontrasteilla. Hänen elokuvissaan viaton hauraus ja brutaali uhma voivat asuttaa saman ruumiin. Gracessa on paljon samaa kuin poikaystävänsä kuolemasta yksin ulospääsyä etsivässä Morvern Callarissa (2002). Toisin kuin Morvern Grace on miehensä isän kuollessa se tyyni keskiö, joka yrittää pitää Jacksonin ja hänen äitinsä kiinni todellisuudessa ja keskittyä vastasyntyneen hoitamiseen. Hänen omille tunteilleen ei ole tilaa, eikä pako onnistu kuin ajatusten tasolla. Ympäröivän maailman ahdistava puristus saa kummatkin ryhtymään kapinaan. Morvernille lähteminen oli mahdollista, Gracelle ei.

Die My Love on hektinen tarina, joka imaisee katsojansa maailmaansa. Se on yhä täynnä Lynne Ramsayn tuttua anarkiaa ja visuaalista runoutta, josta vastaa myös Poikani Kevin (2011) -elokuvan kuvannut Seamus McGarvey. Ohjaaja on itse nostanut esiin toiveensa muuttaa Die My Loven loppua, kun nykyinen loppu on Cannesin festivaalin tiukan aikataulun mukanaan tuoma. Traumojensa kanssa painivat sankarit saavat usein osakseen edes pienen toivon kipinän. Die My Love on lohduttomampi kuin moni Ramsayn elokuva, kun yhteiskunnan odotukset eivät suostu venymään Gracen ympärillä. Ilmapiiriltään vahva elokuva jää tuntumaan hieman luonnokselta, joka odottaa lopullista olomuotoaan.