Tähtikuvan kiillotusta

Monen mielestä Julia Roberts pokkasi Oscarinsa hieman epäoikeudenmukaisesti Unelmien sielunmessussa (2000) upean roolityön tehneen Ellen Burstynin nenän edestä. Hollywoodin lemmikkinäyttelijätär sai kuitenkin pystinsä, eikä hänen suorituksensa Erin Brockovichissa (2000) mitenkään huono ollutkaan. Roberts ei ole elokuvatuottajien sankaritar pelkästään ulkonäkönsä, värikkään yksityiselämänsä tai suhteellisen hyvien näyttelijäntaitojensa vuoksi, vaan koska hän on täydellinen tähti 1950-luvun suureellisen kultakauden tapaan. Julia Roberts nousi suuren yleisön ja elokuvamogulien tietoisuuteen sympaattisena prostituoituna menestyshitti Pretty Womanin (1990) myötä. Tuhkimo-tarinaa elänyt näyttelijätär vahvisti uraansa ja valovoimaista imagoaan niin useilla romanttisilla roolihahmoillaan muun muassa elokuvissa Notting Hill (1999) ja Runaway Bride (1999), kuin myös lukuisilla tabloideihin päätyneillä tosielämän romansseillaan.

Bob Marshak - © 2003 Columbia PicturesMona Lisa Smile (2003) on yksi tällainen tähtiväline Robertsin uralla – melko keskinkertainen, mutta äärimmäisen herttainen. Toki elokuvassa on kyse vakavasta asiasta, nimittäin naisten asemasta 1950-luvun yhteiskunnassa ja akateemisessa maailmassa. Roberts esittää Katherine Watson -nimistä, boheemia ja kumouksellista naislehtoria, joka päätyy opettamaan patriarkaalisia perinteitä kunnioittavaan collegeen. Varsin odotetusti urhea lehtori kohtaa vastustusta paitsi collegen johtokunnan myös nuorten oppilaittensa suunnalta. Ovatko naisenalut tyytyväisiä aviomiestensä varjossa elämiseen sekä perheen piirissä hyörimiseen, vai pystyykö Katherine muuttamaan oppilaiden käsityksiä naisen muuttuvasta roolista? Tätä teemaa elokuva käsittelee melkoisen ennalta arvattavalla tavalla.

Roolisuoritukset elokuvassa ovat tavallista tasoa, muutamaa piristävää poikkeusta lukuun ottamatta. Roberts ei saavuta ilmaisullaan mitään, mitä ei olisi jo aikaisemmissa elokuvissa nähty kymmeniä kertoja. Nuoret naisnäyttelijät Maggie Gyllenhaalista Julia Stilesiin ovat lahjakkaita, vaikka kyseisen elokuvan roolit eivät paljon säteilemisen tilaa jätä. Selkeästi positiivisimman suorituksen tekee Kirsten Dunst identiteettinsä kanssa kamppailevan Bettyn roolissa; Dunst on kehittynyt teinileffojen ajoista pitkälle. Kaiken kaikkiaan Mona Lisa Smile on ihan kelpo viihdettä ja oikealla asiallakin vielä. Muun muassa Neljät häät ja yhdet hautajaiset (1994) ilottelun ohjannut Mike Newell osaa asiansa, vaikka ei tällä elokuvalla suuremmin innostakaan. Miehen onkin tehtävä suuri harppaus pehmoisista draama-komedioista tiukkaan fantasia-toimintaan, kun hän astuu seuraavan Harry Potter -filmatisoinnin puikkoihin.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:2,3 /7 henkilöä