JOHN GRISHAM’S THE RAINMAKER

John Grishamin teoksissa näyttää riittävän kaupallista potentiaalia. Ehkä hänen keskinkertaisissa lakimiesthrillereissään on jotain, joka koskettaa amerikkalaisen suuren enemmistön mielialoja, tai ehkä ne vain ovat sen verran taitavasti kirjoitettua viihdettä, että lukijat jäävät nalkkiin. Joka tapauksessa Grishamin kirjojen suurmenestys pistää dollaripinojen huumaavan tuoksun haistavat elokuvatuottajat kilpailemaan filmatisointioikeuksista. Teosten pohjalta onkin purkitettu jo viisi elokuvaa, muttei lista lopu vielä tähän, sillä kuudes filmatisointi Sateentekijä on nyt elokuvateattereissa.

Vastavalmistunut lakimies Rudy Baylor (Matt Damon) saa huomata, että työelämässä oikeustieteellisen opit eivät paljoa paina: asiakkaita ja kanteita on löydettävä vaikka väkisin. Ihanteisiinsa uskova Rudy ryhtyy selvittämään Blackin perheen tapausta. Perheen poika on sairastunut leukemiaan, mutta vakuutusyhtiö kieltäytyy maksamasta korvauksia. Kuolevan pojan kova kohtalo liikuttaa ja suuren yhtiön piittaamattomuus suututtaa nuorta juristia.

Oman asianajotoimiston yhdessä vikkelän partnerinsa Dick Shiffletin (Danny DeVito) kanssa perustanut Rudy päättää mitata yhtiön kallispalkkaisten lakimiesten raastupakuntoa. Taistelu vakuutusyhtiön tuulimyllyjä vastaan pistää nuoren juristin tiukalle, mutta vielä suurempaa kutinaa hänelle aiheuttaa Kelly Rikerin (Clare Danes) tapaus. Rudy yrittää työnsä ohessa tukea aviomiehensä säännöllisesti pieksemää Kellyä, eikä aikaakaan, kun tunteet heräävät ja mahdollisen romanssin hehku siivittää Rudyn kamppailua...

John Grisham’s The Rainmaker (Damon & De Vito) - (c) 1997 Paramount Pictures (c) 1997 Paramount Pictures

Rudy Baylor (Matt Damon) ja Dick Shifflet (Danny De Vito) ramppaavat ahkeraan oikeustalon portaita Francis Ford Coppolan - Hollywoodin entisen anarkistin ja viihdeteollisuuden nykyisen juoksupojan - uusimmassa massatuotantoelokuvassa Sateentekijä.

Coppola nostaa luottokelpoisuuttaan

Sateentekijän alkuasetelma on hieman samantapainen kuin Grishamin läpimurtoteoksessa Firma, jossa idealistinen juristi astuu asianajotoimiston hommiin ja joutuu piakkoin tutustumaan valkokaulustyöläisen vähemmän ruusuisen arjen kääntöpuoleen. Yhtäläisyydet jäävät tähän, sillä siinä missä Firma muuttui rikostarinaksi, Sateentekijä keskittyy kuvaamaan juristin taistelua vähäosaisen perheen puolesta ahnetta ja piittaamatonta vakuutusyhtiötä vastaan. Tuloksena on ylipitkä elokuva, joka yrittää samanaikaisesti olla perinteinen oikeussalidraama, romanttinen kertomus nuoren juristin omatunnon ratkaisuista kuin myös hirtehinen kuvaus lakimiesten kyynisistä toimintatavoista.

Takavuosina Sateentekijä olisi varmasti nimetty Francis Ford Coppolan eikä John Grishamin sateentekijäksi. Elokuvateollisuuden pelisäännöt eivät suo poikkeuksia edes näin nimekkäälle ohjaajalle: Grisham on myyvempi "brandi" kuin Coppola. Hollywoodin 1970-luvun kultapojan - varsinaisen sateentekijän - viimeiset elokuvat eivät aiheuta riemunkiljahduksia Ilmestyskirjaa tai Kummisetää palvovissa filmifriikeissä. Tekijäkeskeiseen auteur-teoriaan uskovat sanoisivat varmaan, että vanhasta mestarista on tullut tavallinen käsityöläinen, näytteillepanija. Uusimmalla elokuvallaan Coppola epäilemättä nostaa osakkeittaan tuottajien silmissä.

Voi tietysti olla, että menneinä vuosina suuruudenhulluksi tiedetty ohjaaja kerää standarditason kassamenestyksillä rahaa unelmiensa elokuvaa varten. Coppolaa tarinan muokkaamisessa avustanut Michael Herr oli mukana jo Ilmestyskirjassa sekä myöhemmin Kubrickin Full Metal Jacketissa (1987). Näin lahjakkaan parivaljakon yhteistyönä syntyneen elokuvan voisi olettaa nousevan tavallisen Hollywood-mössön yläpuolelle. Mutta kun ei...

Näyttelijäkaartista ponnahtavat esiin monessa mukana olleet ammattimiehet Jon Voight, Mickey Rourke ja Roy Scheider. Välillä pohjamudissa rypenyt Rourke on hylännyt rasittavat maneerinsa ja tekee kelpo roolityön luihuna lakimiehenä, kuin myös vakuutusyhtiön lipevää puolustusasianajajaa esittävä Voight. Samaa ei voi sanoa Matt Damonista ja Clare Danesista, joiden roolihahmojen kehittelyyn ei kaavamainen käsikirjoitus tosin anna suuriakaan eväitä. Väkinäisen romanssin onnettoman kliseiset vaiheet ovat elokuvan rasittavinta antia.

Oikeutta eniten tarjoavalle

Tasapaksuudestaan huolimatta Sateentekijä onnistuu sivuamaan tärkeitä ja ajankohtaisia kysymyksiä oikeusjärjestelmän tasapuolisuudesta ja kaikista mahdollisista ja mahdottomista asioista oikeusjuttuja tekevistä lakimiehistä. Vakuutusyhtiö edustaa häikäilemätöntä kapitalismia ja tunteetonta byrokratiaa, siis tyypillistä kadunmiehen jalkoihinsa polkevaa korporaatiota, vihollista, jota vastaan on amerikkalaisessa elokuvassa ennenkin käyty puhtaan idealismin asein.

Yhdysvaltain oikeusjärjestelmä tukehtuu turhiin kanteisiin, joita provisiota metsästävät lakimiehet räätälöivät asiakkailleen. Oikeudenmukaisuuden ihanteilla ei ole merkitystä - dollareissa mitattavaa hyötyarvoa - kun oikeudenkäynneillä rahastavat hyeenat pyrkivät laajentamaan omaa reviiriään. Danny DeViton kaikkialle tunkeutuva lakimieshahmo edustaa tällaisen tyypin herkullista karikatyyriä. Muutamassa kohdin väläyteltyjä ironisia kommentteja olisi voitu kehittää johdonmukaisesti eteenpäin

Korostaessaan päähenkilön nuhteettomuutta sekä asettaessaan oikeussalin demokratian taisteluareenaksi teos muistuttaa monia klassisia Hollywood-elokuvia. Matt Damon ei kuitenkaan ole James Stewart, ja turvallisiin vakioratkaisuihin nojaava Sateentekijä on aivan liian pehmeä elokuva, jotta se pystyisi kunnollisesti ristivalaisemaan amerikkalaisen oikeuskäytännön polttavia kysymyksiä. Samoja moraaliongelmia ratkotaan television loputtomissa lakisarjoissa. Sosiaalista kommentointia ja tavallista lakimiestarinaa sekoittava teos toimii siis siedettävän hyvin keskitason viihdepakettina - enempään sen rahkeet eivät riitä. Nimekkäästä tekijäjoukostaan huolimatta Sateentekijä on vain yksi persoonaton lisä oikeussalidraamojen pitkään ketjuun.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 4 henkilöä