Jude valkokangas

Englantilainen elokuva on pitkään ollut Hollywood-tuotannon varjossa. Se ei ole saanut arvoistansa huomiota. Syynä "varjoon jäämiseen" on pitkään ollut englantilaisen elokuvatuotannon pitäytyminen vanhoihin kerrontamuotoihin ja vanhoihin, tuttuina ja turvallisina pitämiinsä tarinoihin. Vain harvoin on tullut mitään uutta ja erikoista, mitään sykähdyttävää. Yhteiskunnallisia ongelmia tarkasteleva englantilainen elokuva lähestyy valitettavan usein sosiaalipornoa työttömyyden ankeana kuvaamisena, kun taas englantilaiset poliittiset elokuvat ammentavat yksi toisensa jälkeen voimavaransa Pohjois-Irlannin levottomuuksista ja sen luomista uhkatekijöistä.

Kuitenkin Englannissa tuotetaan paljon myös mielenkiintoista ja hedelmällistä elokuvaa - valitettavasti "toisentyylinen" elokuva jää liian usein suuren massan varjoon. Shallow Grave ja Trainspotting ovat nousseet uudemman, uusia näkökulmia hyödyntävän englantilaisen elokuvan tiennäyttäjiksi. Myös Michael Winterbottomin vuonna 1996 valmistunut ohjaus Jude poikkeaa voimakkaasti yleisestä brittielokuva-käsityksestä. Thomas Hardyn vuonna 1895 kirjoittamaan kohuromaaniin perustuva elokuva tarjoaa katsojalleen poikkeavan englantilaisen historiasta kertovan elokuvan.

Valkokankaalla ei näykään mahtipontista pukudraamaa tai menneisyydestä kertova seikkailuelokuvaa, sillä Michael Winterbottomin ohjaus on kysymyksiä herättävää ja ajatuksia muodostavaa väkevää tarinakerrontaa. Rohkea kuvaus ja tapahtumien säälimätön esitys noudattavat alkuperäistä tarinaa yhteiskunnan rakenteita vastaan taistelevista yksilöistä. Tarina, vahvat näyttelijäsuoritukset ja tarinan loppuunsaakka vieminen tekevät elokuvasta ehdottomasti tutustumisen arvoisen.

1800-luvun viktoriaaninen Englanti. Jude Fawley (Christopher Eccleston) on kivenhakkaaja, jonka unelmana on päästä yliopistoon ja saavuttaa jotakin mahdotonta, nousta yhteiskuntaluokasta toiseen, tulla "oppineeksi". Epäonnistuneen avioliiton jälkeen hän päättää toteuttaa unelmansa. Hän ei pääse yliopistoon opiskelemaan, mutta rakastuu kauniiseen kaupunkilaisserkkuunsa Sue Brideheadiin (Kate Winslet). Elämän kaaret erkanevat ja kohtaavat yhä uudelleen ja uudelleen. Lopulta kielletty avioton rakkaustarina muodostuu tarinaa ylläpitäväksi voimaksi. Siveellisyyttä kaitseva yhteiskunta ei katso myötämielisesti aikansa avoliittoa. Kaikki näyttää kuitenkin lopulta kääntyvän onnelliseksi, mutta...

Paluu kunnon näytelmäelokuvaan

Elokuvamaailma on löytänyt oikotien onneen ja autuuteen - tai ainakin siltä näyttää. Valkokankaalle on loihdittu mitä mahtavammanoloisia menneisyyden ja tulevaisuuden maailmoja. Tietokoneiden näyttöpäätteillä loihditut erikoistehosteiden maailmat ovat näyttäneet mitä kaikkea onkaan mahdollista rakentaa teknisellä osaamisella. Hirmuliskot on herätetty henkiin ja tulevaisuuden megalopolikset ovat nähneet jo päivänvalonsa valkokankaalla. Erikoistehosteiden vyörytys on noussut keskeiseksi, näyttelijät ovat siirtyneet taka-alalle. Mutta eihän sen pitäisi näin olla. Minne ovat kadonneet näytelmäelokuvat? Minne ovat kadonneet näyttelijäsuorituksista voimavaransa ammentavat elokuvat?

Michael Wintebottomin ohjaustyö tarjoaakin erittäin piristävän ja vaikuttavan katsomiskokemuksen erikoistehosteisiin kyllästyneille katsojille. Se on näytelmäelokuvaa ja erittäin hyvää sellaista. Katsojien tunteita eivät sykähdytä voimakkaat erikoistehosteilla luodut shokkiefektit, vaan hyviin näyttelijäsuorituksiin perustuva väkevä tarina. Christopher Ecclestonin (Shallow Grave) ja Kate Winsletin (Titanic, Sense and Sensibility ja Heavenly Creatures) vahvoihin roolisuorituksiin perustuva tragedia tarjoaa voimakkaita tunteita. Taustalla vaikertava pianon ja viulun melankolinen duetto tukevat tehokkaasti kerrontaa. Yksinkertainen ja yksiselitteinen tarinan kerronta antavat katsojille helpon tavan uppoutua 1800-luvun Englannin maailmaan.

"Koska meitä on liian monta..."

Thomas Hardyn kirjoittama romaani Jude the Obscure herätti voimakasta vastustusta aikanaan. Vaikka kirjailija oli enemmän realismin nimessä yhteiskunnan ongelmista valittava taiteilija kuin sosiaalipolitiikan puolesta puhuva poliitikko, tulkinta sai osakseen negatiivista arvostelua, se oli liian ajankohtainen. Kirjan saama kielteinen kritiikki saikin Hardyn palaamaan sosiaalisia ongelmia pohdiskelevasta kirjallisuudesta perinteiseen runouteen. Michael Winterbottomin ohjaus kertoo romaanin säälimättömän tarinan mukaututetusti. Jude käsittelee yksilöitä yhteiskunnan tukahduttavassa otteessa, ehkäpä ajoittain jopa liiankin alleviivaavalla tavalla.

1800-luvun siveellisyydestä huolehtivan yhteiskunnan kuvaus on esitetty vastakkainasettelulla yhteiskunta versus yksilöt. Onneton rakkaustarina kertoo tarinan suvaitsemattomuudesta poikkeavia ja halujaan toteuttavia uskalikoita kohtaan: toimi yhteiskunnan sääntöjen ja tottumusten mukaan tai kärsi. Jos asetut järjestelmää vastaan, et voi saavuttaa mitään hyvää. Jude esittää tarinan henkilöistä, jotka uskaltavat ja haluavat asettaa kyseenalaiseksi vallitsevat säädökset ja "hyvät" tavat, asettaa oman onnensa etusijalle. Asetelma johtaa vastakkainasetteluun yhteiskunnan kanssa. Tarinan kantava asetelma johtaa lopulta yllättävään ratkaisuun - elokuvan loppu sotii kaikkia perinteisiä tarinankerrontamuotoja vastaan.

Aliarvostettua elokuvaa

Erikoisefektien kyllästämässä elokuvamaailmassa Jude muodostuu miellyttäväksi poikkeukseksi. Näyttelemisestä, väkevästä tarinasta ja kertomusta tukevasta musiikista voimansa ammentava elokuva on ehdottomasti katsomisen arvoinen. Erinomaiset näyttelijäsuoritukset ja Winterbottomin loppuunsaakka uskaltava kuvaus nostavat valkokankaan "tuntemattomuuden" ehdottomasti keskitasoa huomattavasti paremmaksi elokuvaksi. Kysymyksiä ja ajattelua herättävää, nautittavaa elokuvaa.