Viimeinen versio

Ilmestyskirja. Nyt (1979) on ohjaajansa Francis Ford Coppolan merkityksellisin teos. Neljäkymmentä vuotta alkuperäisen ensi-iltansa jälkeen elokuvasta on julkaistu uusi versio, Final Cut, joka Suomessakin tuodaan kulttuuriteon arvoisesti teatterilevitykseen. Juhlavuoden kunniaksi tehdylle julkaisulle on niin tekniset kuin sisällölliset perusteensa.

Apocalypse Now – Final CutFinal Cut on restauroitu alkuperäisestä filminegatiivista 4K-kopioksi, mikä tuo kuvaan tarkkuutta. Tämä näkyy yksityiskohdissa mutta ei vaikuta elokuvan kokonaisestetikkaan, joka nojaa Vittorio Storaron ilmiömäiseen kuvaukseen. Kuvaa merkityksellisemmäksi tekniseksi parannukseksi nouseekin ääni.

Alkujaan Ilmestyskirjan äänisuunnittelu oli toteutuksineen aikaansa edellä. Alkuperäisten kuusiraitaisten masternauhojen luultiin kadonneen, mutta kun ne löytyivät, äänet voitiin miksata nykytekniikalla uudestaan. Teattereissa onkin nyt tarjolla äänimaailma, joka vie entistäkin syvemmälle elokuvaan. Tämä konkretisoituu erityisesti elokuvan alkupuolen helikopterihyökkäyksessä, joka nousee yhdeksi vaikuttavimmista taistelukohtauksista sotaelokuvien pitkässä historiassa.

Apocalypse Now – Final CutTekniset parannukset olisi voitu tehdä alkuperäiseen leikkaukseen, mutta Coppola halusi nyt julkisuuteen sen, mitä pitää lähimpänä omaa tavoiteltua visiotaan. Coppola otti aikanaan Ilmestyskirjan suhteen valtavan taloudellisen riskin. Tuottajana hän ymmärsi, että yli kolmituntinen ja kerronnallisesti haasteellinen elokuva ei välttämättä menestyisi vaan vaarana olisi leimautuminen art house -elokuvaksi, mikä johtaisi konkurssiin. Realiteetit tiedostaen Coppola leikkasi elokuvastaan kaksi ja puolituntisen version, joka tuotiin teattereihin vuonna 1979.

Kaksikymmentä vuotta ensi-illan jälkeen julkaistussa Reduxissa (2000) Coppola palautti elokuvaan 50 minuuttia alkuperäisestä teatterileikkauksesta pois jättämäänsä materiaalia, mikä käsitti muun muassa kaksi kokonaan uutta kohtausta: pysähdyksen raunioituneessa kenttäsairaalassa sekä vierailun ranskalaisella plantaasilla. Varsinkin jälkimmäisellä kohtauksella on huomattava sisällöllinen merkitys ja se on säilyttänyt paikkansa parikymmentä minuuttia Reduxia lyhyemmässä Final Cutissa.

Reduxilla Coppola halusi tuoda nähtäväksi materiaalin, joka jätettiin aikanaan pois. Coppolan itsensä mielestä Redux osoittautui kuitenkin liian pitkäksi eikä ollut täysin tasapainoinen, joten hän halusi leikata elokuvasta vielä version, jonka takana lopullisesti seisoisi.

Apocalypse Now – Final CutFinal Cut ja Redux eivät sisällöllisesti eivätkä elokuvasta tehtävien tulkintojen kannalta eroa merkittävästi toisistaan, sillä temaattisesti olennaiset palaset ovat samat. Kapteeni Willardin matka Kurtzin valtakuntaan on traagisen absurdi kuvaus läntisen kulttuurin pyrkimyksistä kaikkivoipaisuuteen maailmassa, jossa sille ei ole sijaa. Elokuvan moniselitteisen tematiikan käsittelyssä Final Cut on niin kerronnallisesti kuin kestoltaan astetta vastaanotettavampi suhteessa parinkymmenenvuoden takaiseen Reduxiin.

Kolmannen version ja lukuisten katselukertojen myötä on kiinnostavaa pohtia Ilmestyskirjan paikkaa ja merkitystä elokuvan historiassa. Ilmestyskirja edustaa 1970- ja 1980-luvun taitteen elokuvana seitsemänkymmentälukulaisen Hollywoodin viimeisiä vuosia ja tältä osin siinä on paljon samaa kuin aikakautensa joutsenlaulunakin pidettävässä Ridley Scottin Blade Runnerissa (1982). Näissä teoksissa 1970-luvun yhteiskunnallisuus jalostui yhteiskuntarakenteita määrittävien ihmisyyskäsitysten filosofisempiin pohdintoihin.

Apocalypse Now – Final CutKumpikin elokuva edustaa tunnistettavaa lajityyppiä, mutta tarkemmalla katsannolla ne ovat kaukana lajityyppiensä konventioista ja perinteistä. Ulkoinen lajityyppikehys on teoksille vain puite syvällisen ihmisyystematiikan monitulkintaiselle käsittelylle. Teosten arvo on niiden nostattamissa kysymyksissä, ei niiden antamissa vastauksissa. Elokuvien tulkintahorisonttien moniselitteisyys ja rajattomuus ovat tehneet niistä ajattomia ja katsomisajankohtaansa korreloituvia teoksia, joiden tulkinnat syventyvät ja jopa muuttuvat uusien katselukertojen myötä.

Elokuvien tulkinnallinen moniselitteisyys juontaa molemmissa tapauksissa kirjalliseen alkuteokseen: Ilmestyskirja. Nyt Joseph Konradin Pimeyden sydämeen (Heart of Dakness, 1902) ja Blade Runner Philip K. Dickin Palkkionmetsästäjään (Do Androids Dream of Electric Sheep, 1968). Kumpikaan ei ole varsinainen kirjafilmatisointi vaan romaaniin löyhästi pohjaava itsenäinen elokuvateos, joka on muodostunut keskeisten teemojensa uudelleentulkinnoillaan kirjallista alkuteostaan merkityksellisemmäksi.

Apocalypse Now – Final CutErilaisia tulkintakulmia avaavien leikkausversioiden ohella elokuvat tunnetaan myös haastavista tuotantohistorioistaan, jotka ovat kokonaan omia kertomuksiaan ohjaajiensa periksiantamattomuudesta visioidensa toteuttamiseksi. Elokuvat tehtiin sellaisella tinkimättömällä antaumuksella, mikä lienee nykyiselle elokuvanteolle jokseenkin vierasta.

Ilmestyskirjan kaltaisia elokuvia ei yksinkertaisesti enää tehdä. Siksi se kannattaa käydä katsomassa, kun sen näkeminen suurelta valkokankaalta on mahdollista.

Apocalypse Now – Final CutJa ennen kaikkea siksi, että Ilmestyskirja on paljon ajankohtaisempi kuin useimmat nykyelokuvat. Kilgoren ja Kurtzin hahmot eivät ole kadonneet mihinkään, heidän kaltaisensa valtionjohtajat pyörittävät sitä vallitsevaa absurdia show'ta, johon ihmiset sivustakatsojina osallistuvat matkalla pimeyteen. Ihmisen synkän todellisuuden näkeminen vertauskuvina valkokankaalta on samalla sekä oudon vapauttavaa että syvästi ahdistavaa.

* * * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 4,8 / 4 henkilöä