Father Mother Sister Brother valkokangas

Jim Jarmusch on ohjaaja, jonka elokuvat liikkuvat välitiloissa: henkilöhahmot ovat muun muassa maahanmuuttajia (Muukalaisten paratiisi, 1984 ja Mystery Train, 1989), bussi- ja taksikuskeja (Night on Earth, 1991 ja Paterson, 2016) tai klassisia kauhuolentoja elämän ja kuoleman rajamailla (Only Lovers Left Alive, 2013 ja The Dead Don’t Die, 2019). Hänen uusin elokuvansa, Venetsian elokuvajuhlien 2025 pääpalkinnon napannut Father Mother Sister Brother, keskittyy taas kasvaviin välimatkoihin perheenjäsenten välillä.

Antologiamuoto on myös tuttu Jarmuschin aiemmasta tuotannosta, ja kolmea irrallista tarinaa yhdistää aikuisten lasten ja vanhempien kohtaaminen sekä pienet toistuvat motiivit. Ensimmäisessä osassa sisarukset Jeff (Adam Driver) ja Emily (Mayim Bialik) ajavat tapaamaan ikääntynyttä isäänsä (vangitsevan roolisuorituksen tekevä Tom Waits) ensimmäistä kertaa vuosiin. Jeff ja Emily vaikuttavat kunnollisen keskiluokkaisilta ja huolehtivat isänsä pärjäämisestä vaatimattomissa oloissa. Yhteisestä hetkestä ei puutu vaivaantuneita katseita ja hiljaisia hetkiä. Isä jää mysteeriksi ja maukas loppukäänne antaa episodille painokkaan huutomerkin.

Toinen osa sijoittuu Amerikan sijaan Dubliniin, jossa seurataan perheen vuosittaista tapaamista. Siskokset Timothea (Cate Blanchett) ja Lilith (Vicky Krieps) kisailevat menestyneen äitinsä (Charlotte Rampling) huomiosta hienovaraisesti, ylittämättä kohteliaisuuden verhoa. Teekannu liikkuu kuin kaikuluotain etäisten planeettojen välillä, löytämättä todellista yhteyttä.

Viimeiseksi matkataan Pariisiin, jossa kaksoset Skye (Indya Moore) ja Billy (Luka Sabbat) matkustavat muistojen maailmassa vanhempiensa tapaturmaisen kuoleman jälkeen. Veli on tyhjentänyt asunnon, jossa New Yorkissa syntyneet sisarukset kasvoivat. Tunnelma on lämmin: kaksosten välinen side on järkkymätön eivätkä vanhemmatkaan ole täysin poissa. Kahden kulttuurin risteyksessä kasvaneiden sisarusten suhde Pariisiin jää kuitenkin yllättävän ohueksi ottaen huomioon Jarmuschin kiinnostuksen juurettomiin hahmoihin.

Alussa elokuva tempaa mukaansa automatkalle, jossa Range Roverin sisällä ilmakaan ei tunnu liikkuvan. Loppua kohden kokonaisuus jää kuitenkin epätasaiseksi. Viimeinen episodi on turhan tasainen verrattuna erityisesti ensimmäisen kertomuksen rivien välistä paljastuvaan terävyyteen. Kaksosia näyttelevät Moore ja Sabbat eivät ole missään nimessä huonoja, mutta Tom Waitsin ja Cate Blanchettin kaltaisten tähtien valovoimaa on vaikea päihittää vähäeleisissäkään rooleissa. Pehmeämpi lopetus sinänsä toimii ja luo kokonaisvaltaista draaman kaarta, sen toivoisi vain olevan ryhdikkäämpi irrallisen sijaan.

Parhaimmillaan elokuvassa yhdistyy hienovarainen deadpan-huumori, verkkaiset hetket perheenjäsenten välillä ja tarkat huomiot ihmissuhteista. Onko tarinoissa toistuvilla elementeillä syvempi symbolinen merkitys? Mitään ei väännetä rautalangasta, vaan tulkinnat jäävät leijumaan ilmaan. Father Mother Sister Brother ei ole Jarmuschin pitkän uran parhaita töitä, mutta hänen filmografiansa ystävälle tunnistettava, ehdottomasti katsomisen arvoinen kokemus. Ei ehkä niin sanotusti kaikkien “kuppi teetä”, mutta rauhassa nautiskelevalle se voi paljastaa hienovaraiset vivahteensa.