Rivejä muistikirjassa

Jim Jarmusch on ahkeroinut viime vuosina kahden elokuvan parissa, jotka saivat ensi-iltansa viime vuoden Cannesin elokuvafestivaaleilla. Patersonin osallistuessa kilpailusarjaan juhlittiin ohjaajan The Stooges -dokumenttia Gimme Dangeria (2016) keskiyön näytöksellä. Patersonissa yhdistyy monta Jarmuschille tuttua elementtiä ja ripaus kaurismäkeläistä sielunmaisemaa. Sen hienovarainen ja hiljainen charmi vie mukanaan, jos sille antaa tilaisuuden.

PatersonPatersonin (Adam Driver) päiviä rytmittää tuttu rutiini. Hän ajaa päivät bussia ja illat kuluvat elämänkumppanin Lauran (Golshifteh Farahani) uusimpia sisustussuunnitelmia tarkastellessa ja lähibaarin tiskillä Patersonin kaupungin kuuluisuuksia listatessa. Rutiineista huolimatta hän ei ole kyllästynyt elämäänsä, vaan näkee siinä runoutta, jonka purkaa muistivihkonsa sivuille. Ainoa sadepilvi Patersonin elämässä on Lauran murjottava ranskanbuldoggi Marvin, joka on mustasukkainen emäntänsä huomiosta.

PatersonKuten Patersonin runot myös Jarmushin elokuva on täynnä sisäisiä riimejä ja toistuvia teemoja. Asiat kertautuvat pienillä eroilla, kunnes niistä alkaa löytyä kaavamaista kauneutta tai huumoria. Työmiehen viikkoa kuvaava tarina tarjoaa ohuet kehykset kokonaisuudelle, mutta hiljainen arki kaihtaa turhaa draamaa. Vastakohdan vaiteliaalle miehelle antaa helposti innostuva Laura, joka käyttää vapaa-aikansa luomistyöhön ja kannustaa miestään jakamaan runoutensa maailman kanssa. Heidän lämpimästä suhteestaan löytyy samanlaista tukea ja toisiaan täydentävää voimaa kuin Only Lovers Left Aliven (2013) vuosisatoja kestäneessä romanssissa.

Paterson on harvinainen kuvaus amerikkalaisesta työväenluokasta, sillä sen hahmot eivät havittele amerikkalaista unelmaa, joka nostaisi heidät kuuluisuuteen tai laveampaan elämään. He eivät joudu taistelemaan paremman elämän puolesta, vaikka rahan käyttöä on mietittävä tarkkaan. Kuva, joka Patersonin kaupungista luodaan, on täynnä erilaisia kasvoja ja tarinoita. Elokuvan tarinankerronta ja luokkakuvaus tuo mieleen Kelly Reichardtin Certain Womenin (2016), mutta Patersonin tapa tarkkailla ympäristöään on toiveikkaampi ja eläväisempi.

PatersonUsein taide nähdään elokuvissa työväenluokasta nostavana tai erottavana tekijänä, mutta Paterson ei tälle tielle lähde. Taiteen tekeminen ei vaadi työväenluokkaisen identiteetin hylkäämistä, vaan pikemminkin sen vaalimista. Työssä bussinkuljettaja näkee välähdyksiä erilaista elämistä, jotka muistuttavat Night on Earthin (1991) taksikuskien matkoista tai Kahvia ja tupakkaa (2003) -elokuvassa käydyistä keskusteluista. Paterson törmää ympäri kaupunkia tarinankertojiin ja runoilijoihin, jotka ovat samassa asemassa kuin hän. Raplyriikoitaan harjoitteleva mies pesulassa tai pinkkiin päiväkirjaan runojaan kirjoittava koulutyttö löytävät päähenkilön tapaan oman tilan itseilmaisuun arjen keskeltä.

Jim Jarmuschin Patersonia on vaikea tiivistää paperille. Viipyilevä elokuva on täynnä kujeilevaa huumoria ja arjen pieniä ihmeitä. Se on kuin kokoelma muistiinpanoja, joista jotkut ovat jääneet mietelauseiden tasolle ja toisista on kuoriutunut runo. Lopputulos on kuitenkin mietitty ja hiottu kokonaisuus, joka saa hengittää omaan tahtiinsa ilman kiirettä.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:4 /3 henkilöä