Ghost Dog - samuraiden tapaan kotikatsomo

Jim Jarmusch ei koskaan ole kuulunut mieliohjaajiini, enkä oikein tiedä edes miksi. Forest Whitakerin tähdittämä Ghost Dog oli kuitenkin miellyttävä yllätys. Se vetosi perimmäisiin vaistoihini. Lisäksi olen aina pitänyt japanilaisesta filosofiasta, jota Ghost Dogissa on runsaasti.

Ghost Dog on palkkamurhaaja. Hän murhaa vain käskystä, ja käskyt tulevat Louielta, joka on mafiaperheensä nokkimisjärjestyksessä kaukana huipulta. Ghost Dog on murhaajaksi erikoinen, hän kun elää enemmän feodaaliajan Japanissa kuin nykyajassa ja käsittää itsensä Louien uskolliseksi vasalliksi, aidoksi samuraiksi. Louie antaa tehtäväksi Ghost Dogille yksinkertaisen murhan, mutta kaikki ei aivan mene niin kuin pitäisi. Oikea mies tapetaan, mutta väärä ihminen näkee murhan ja yhtäkkiä Ghost Dog on korkeimmalla sijalla perheen tappolistalla.

Kunnian miehet

Ghost Dogissa ei ole kuin yksi näyttelijä. Forest Whitaker todistaa jälleen kerran olevansa loistonäyttelijä. Hänen hidas puheensa ja tapansa tuoda itsensä fyysisestikin esille tuntuu aina sopivan käsillä olevaan rooliin. Tälläkin kertaa Forest Whitaker on kuin tehty esittämäänsä osaan. Muut tuntuvat jäävän kokonaan taka-alalle Forestin paukuttaessa menemään.

Ghost Dog on kunnianosoitus japanilaiselle elokuvalle. Jarmusch peilaa hyvin länsimaisen kulttuurin omituisuuksia japanilaisen keskiajan kunniakäsitysten kautta. Pahassa maailmassa ei vain ole tilaa kunnian miehille. Kiittämättömyys on maailman palkka. Ghost Dogin jälkeen tunnelma on jotenkin outo, elokuva on oikein mainio, mutta sen jälkeen jäävät elämään ristiriitaiset tunnelmat.

Mielestäni nimittäin Jarmusch hieman mokaa japanilaisen kulttuurin esittelyssään. Palkkatappaja ei ole samurai, sotilas. Palkkatappajat olivat Japanissa ninjoja, kunniattomampia ja satunnaisesti tehokkaampia. Kysyttävä onkin, onko tällä elokuvan tarinalle mitään väliä. Tärkeämpiä kuitenkin ovat päähenkilön omat kokemukset, eivät tosiasialliset yksityiskohdat.